Isoveli ja Keskiveli ovat koulussa joka arkipäivä, ja Pikkuvelikin pre-schoolissa kolmena aamupäivänä viikossa. Äidillä on siis oman työluvan puuttuessa mukavasti aikaa perinteisiin housewife-aktiviteetteihin: tilailla postimyynnistä kaikkea kivaa, maata day spassa kokovartalokuorinnoissa, keikistellä kuntosalilla - ja ennen kaikkea tehdä orja... eikun vapaaehtoistyötä, jonka voimin täällä pyörivät hämmästyttävän monet yhteiskunnan rattaat.

Kahtena aamupäivänä viikossa Äiti nähdään koululla, jossa tehtävänä on auttaa tokaluokkalaisia lukuprojektissa. Koulun lukemistoon kuuluvat kirjat on jaettu kuuteen eri vaativuustasoon sisältönsä perusteella, ja jokaisen tokaluokkalaisen tavoitteena on lukea kirja tai mielellään useampi jokaiselta vaativuustasolta. Kirjan luettuaan oppilas käy tietokoneluokassa suorittamassa testin, jossa kysytään kirjaan liittyviä kysymyksiä. Mitä paremmin testistä selviää, sitä enemmän ropisee pisteitä henkilökohtaiselle lukuprojektitilille - ja sitä enemmän palkintoja on tiedossa lukuvuoden lopussa pidettävissä projektin päätösbileissä. Vapaaehtoisten vanhempien apua oppilaat tarvitsevat ensinnäkin siirtymisessä kotiluokasta tietokoneluokkaan ja takaisin (itsenäinen pampparointi koulun käytävillä ei tule kuuloonkaan, siinähän voi vaikka sattua). Toiseksi apua tarvitaan itse testissä, etenkin jos lukutaito on sillä tasolla että kirjassa on ollut yksi lause per sivu ja sekin korkeintaan kolmen sanan mittainen.. testin kysymysten ymmärtäminen vaatii silloin usein parempaa lukutaitoa kuin itse kirjan lukeminen.

Keskiveljellä tuntuu olevan sisäänrakennettuna pakonomainen tarve kerätä tietokoneella mahdollisimman paljon pisteitä, ja lukuprojektikin on siksi sujunut oikein mallikkaasti - poika porskuttaa kolmostasolla jo kuudetta kirjaa. Aika hyvä suoritus pikkumieheltä, joka vielä kaksi kuukautta sitten järjestelmällisesti kieltäytyi ymmärtämästä sanaakaan englantia

Mutta niin, se kolmas aamupäivä.. sen Äiti hekumoi kissanpissan ja koirankakan parissa. Lake Placidin alueen eläinsuojelusta vastaavasta löytöeläintalossa odottaa ihmettä tapahtuvaksi (=omaa kotia löytyväksi) viitisenkymmentä karvaista kaveria, joiden häkkejä siivoamalla saa palkaksi loputtomasti onnellista kehräystä, koko koiraa heiluttavaa hännänvatkausta ja niin kissamaisia kuin koiramaisiakin märkiä lipaisuja. Kun kotiin ei erään perheenjäsenen allergian takia voi nelijalkaisia lapsia hankkia, löytöeläintalo on oiva paikka lääkitä jatkuvaa lemmikintuskaa. Sen sai kokea myös poikakolmikko, joka Veteran's Dayn ratoksi kävi tutustumassa Äidin karvaisiin työkavereihin. Sydämet sulatti erityisesti pikkuinen Dexter, joka ei suukottelultaan ja touhotukseltaan ehdi päättää, ollako pysty- vai luppakorvainen.

Kelpais varmaan sullekin?

Ps. Sitä työlupaa odotellessa Äiti harkitsee jopa uutta ammattia uusien työkavereiden innoittamana. Postimyyntimaistereiden luvatussa maassa Veterinary Assistantiksi olisi mahdollista verkko-opiskella (näkemättä yhtä ainutta eläintä livenä!), naurettavassa yhdessä vuodessa reilun 700 taalan hintaan. Tätä amerikanihmettä on ehkä vielä päivien ratoksi kokeiltava.. vaikka tutkintotodistus sitten olisikin Suomeen palatessa korkeintaan hassun matkamuiston arvoinen