Koulukirjojen päällystys. Tuo sukupolvesta toiseen vanhempia piinaava velvollisuus. Kun itse olin ala-asteikäinen, kontaktimuovi oli vasta saapunut markkinoille. Sitä oli paitsi kirkkaana, myös eri väreissä ja kuvioilla: raidallisena, ruudullisena, peräti sydämillä ja nallekarhuilla varustettuna. Trendikkäiden ystävieni kirjoista tuli ihanan näköisiä. Heillä oli kotiäidit, jotka ehtivät paneutua kirjojen päällystykseen. Minulla oli työäiti, joka päällysti kirjani teipillä ja HYLLYPAPERILLA. (Sittemmin olen miettinyt, että mitähän sekin oikeastaan oli? Päällystikö joku oikeasti siihen aikaan HYLLYJÄ paperilla ja jos päällysti, MIKSI ihmeessä?). "Raitojahan siinäkin, ja vielä eri värisiä! Mitä ihmettä sä nyt taas mariset?" 

Vielä enemmän teki mieli marista siinä vaiheessa, kun äiti lopulta uskoi että olin koulukiusattu hyllypaperikirjojeni vuoksi, antoi periksi ja hankki talouteen ensimmäisen kontaktimuovirullan. Sen jälkeen kirjojeni kannet oli koristettu rumilla, raivostuttavilla ilmakuplilla, mutta en uskaltanut sanoa mitään..

Kun 25 vuotta myöhemmin päällystin itse kirjoja, uskalsin sanoa vaikka mitä. Monta rumaa sanaa typerälle kontaktimuoville, joka taipui minun käsissäni yhtä huonosti kuin äitini käsissä aikoinaan muodostaen rumia, raivostuttavia ilmakuplia lasteni koulukirjojen kansiin. "Miksei kukaan voi keksiä jotain käyttäjäystävällisempää tapaa päällystää kirjoja?" tuskailin lapsilleni, jotka kilvan osoittelivat raivostuttavia kuplia ja uskalsivat kyllä sanoa, että ne olivat tosi rumia.

Mutta mitäpä ei Amerikassa olisi keksitty pienen ihmisen arjen helpottamiseksi, positiivisuuden, ikuisen optimismin ja vitivalkoisen kestohymyn ylläpitämiseksi. Yhden kirjan päällystäminen kestää täällä kolme sekuntia, ja jälki on virheetöntä. Nobelin rauhanpalkinto hänelle, joka keksi tehdä kirjan päällykset joka kokoon venyvästä stretch-kankaasta! Kaikissa sateenkaaren väreissä, kuvioilla tai ilman.