Kärvistelin noissa fiiliksissä koko illan. Sillä aikaa, kun olin Pikkuveljen lätkätreeneissä, ovemme takana oli käynyt eräs hyvänpäivän tuttu jättäen isommille pojille puhelinnumerollaan höystetyt terveiset että haluaa jutella kanssani mahdollisimman pian "vakavasta asiasta". Koitin heti kotiuduttuani soittaa tälle rouvalle, mutta ensi yrityksellä hän pahoitteli juuri olevansa perheensä kanssa päivällisellä. Hän pyysi soittamaan tunnin kuluttua uudestaan: silloin olisi rauhallisempi hetki asialle, joka kuulemma todennäköisesti vaatisi pitkän keskustelun. Nielaisin, ja lopetin puhelun.
Soitin sovitusti tunnin päästä. Silloin rouvan luona oli käymässä naapuri, jonka kuullen hän ei kuulemma halunnut puhua "näin ikävästä asiasta". Rouva lupasi soittaa takaisin mahdollisimman pian. Kylmä hiki nousi otsalle.
Tenttasin kumpaakin isompaa poikaa oliko heillä aavistustakaan mistä oli kyse; rouvan tytär kun on Isoveljen luokalla ja poika Keskiveljen luokalla. Vastauksena oli olkien kohauttelua. Samanlaista, jota vastaanotin myös silloin kerran, kun yritin selvittää kenen jäljiltä vessan roskis on täynnä edellisen päivän sekasalaattia. "Emmä ainakaan mistään mitään tiedä, kysy tolta." Haiskahti siis palaneelta.
Päivystin puhelinta kuin haukka, ja jouduin tekemään sitä pitkälle iltaan. Vihdoin se sitten soi. Ensimmäiset viisi minuuttia kuuntelin yksityiskohtaista selvitystä siitä, keneltä rouva oli saanut numeroni ja kuinka se olikin ilmeisesti ollut väärä kun en ollut vastannut vaikka hän oli yrittänyt soittaa jo monen päivän ajan mistä syystä hän oli sitten joutunut tulemaan ovemme taakse mikä tietenkin oli tosi ikävää kun sen joutui tekemään ihan varoittamatta. Kielen päällä pyöri kehotus ASIAAN, KIITOS, mutta toisaalta pelotti niin kovasti mitä tuleman piti että olin pääasiassa hiljaa ja myötäilin vain.
Vihdoin se tarina sitten tuli. Rouvan 9-vuotias poika oli viikko sitten tiistaina ottanut kouluun repun, jota hän yleensä käyttää isänsä kanssa retkeillessään. Repun johonkin taskuun oli unohtunut vuolemiseen tarkoitettu puukko. Pahaksi onneksi monia retkiä nähneen repun sisältö oli sitten jotenkin levinnyt koulubussin käytävälle puukkoineen kaikkineen, juuri kun poika oli päivän päätteeksi ollut astelemassa pois bussista. Ja siitä oli sitten syntynyt valtava soppa.
Koulun omat säännöt näet kieltävät teräaseiden tuomisen koulubussiin. Lisäksi osavaltiolaki tarkentaa, että jos teräaseessa on kahta tuumaa pidempi terä, teräaseen koulun alueelle (joksi myös koulubussi luetaan) tuonut oppilas tulee erottaa koulusta yhden lukuvuoden ajaksi.
Lieventävä asianhaara tässä oli ehkä se, että kyseinen poika on hiljainen ja kiltti mallioppilas. Häntä ei nimittäin yksin tein erotettu vaikka terällä oli pituutta paljon enemmän kuin kaksi tuumaa. Sen sijaan pojan vanhemmat velvoitettiin olemaan yhteydessä jokaiseen samassa bussissa olleen oppilaan perheeseen ja selvittämään, onko kukaan lapsista saanut traumoja faktasta, että ovat todistetusti olleet samassa koulubussissa puukon kanssa. Mahdollisten traumojen hoitokustannukset sälytetään puukkopojan perheelle.
Teki mieli sanoa rouvalle, että tämähän on kerrassaan mahtava juttu! Vallan mainiota, ettei mitään hirveää ole tapahtunutkaan! Sen sijaan toivottelin tsemppiä soittokierrokselle ja vakuuttelin, että näitä nyt vaan poikien kanssa tuppaa sattumaan. Vakavia juttuja, joille meillä vaan kohautellaan olkia mutta joille hänkin jonain päivänä pystyy varmasti nauramaan. Toivottavasti ne kaikki 16 muuta vanhempaa ovat samaa mieltä.
Kommentit