Tuo ikähaarukka osoittaa, että minun oli varmaankin korkea aika osallistua ensimmäiselle vanhemmuuskurssilleni. Toisaalta, vasta nyt koin sellaiselle tarvetta. En väitä että meidän vanhimmat lapset olisivat aina olleet mitään enkeleitä (tai etenkään olisivat sitä nyt, teini-iän kynnyksellä). Sen kuitenkin uskallan väittää (vaikka aika kuinka kultaisi muistoja), ettei minun ole tähän saakka tarvinnut juuri miettiä miten suhtautuisin lapseen, joka heittäytyy maahan kirkumaan, juoksee karkuun tai ottaa jopa pienet nyrkit käyttöönsä jos jotain kielletään tai pyydetään tekemään. Kaksi vanhinta eivät ole olleet tuollaisia, mutta kyseistä käytöstä on ollut havaittavissa Pikkuveljellä, viime aikoina yhä enenevissä määrin. Siksi ajattelin, ettei varmaan ainakaan haittaisi jos tuolta kurssilta saisi jotain uusia vinkkejä tai ajatuksia. Ja saihan niitä!
Yllämainitusta voisi helposti vetää sen johtopäätöksen, että 10- ja 12-vuotiaat poikani on kasvatettu fiksusti ja johdonmukaisesti, pettymysten tuottamista välttelemättä, ja tuo raivoava 5-vuotias on sitten se pilalle hemmoteltu kuopus jonka tietä koko perhe kaikin voimin siloittelee. Itse koin kuitenkin ahaa-elämyksen heti kurssin ensi minuuteilla. Siinä sanottiin, ettei lasta pidä kasvattaa kuin pienikokoista aikuista. Lapsen kasvattaminen on kuin villieläimen kouluttamista.
HEI! Minähän olen entinen koirien kouluttaja, oikein rekisteröity koulutusohjaaja ja koetoimitsija! Painotan sanaa entinen, niistä ajoista on koko ajan kauemmin. Koirankoulutusopit olivat kuitenkin paljon tuoreemmassa muistissa kun Isoveli ja Keskiveli olivat pieniä. Muistan usein sanoneeni sitä ääneenkin, ettei lapsen kasvatus eroa juurikaan koiran koulutuksesta. 1-2-3-magiikan mukaan olin ehkä lähempänä totuutta kuin arvelinkaan. Kahta ensimmäistä on kasvatettu kuin koiria, sittemmin koirankoulutus opit ovat unohtuneet ja kolmatta on kasvatettu kuin homo sapiensia, syitä ja seurauksia selittäen.
Tämä tekniikka painottaa nimittäin puhumisen ja tunteiden unohtamista (hankalaa jenkille, helppoa suomalaiselle?). Villieläinten kouluttaja ei selitä, ei vetoa tunteisiinsa saadakseen pedon toimimaan haluamallaan tavalla. Liika puhuminen on turhaa myös lapselle: hän ymmärtää ja pystyy omaksumaan selitystulvasta suunnilleen yhtä vähän kuin eläin, ja lakkaa hyvin nopeasti kuuntelemasta.
Tunteet taas ovat juuri sitä mitä lapsi huonolla käytöksellään kerjää. Pieni lapsi kokee vaikutusvaltansa aikuisiin olevan hyvin vaatimaton, ja ilman muuta hän haluaisi sen olevan paljon suurempi. Miksi lapset jaksavat heitellä tuntikausia kiviä veteen? He saavat sillä aikaan ison läiskähdyksen. Samanlaista voimantunnetta he kokevat, kun saavat äidin tai isän naaman puhehtumaan, silmät kapenemaan ja äänen nousemaan. Ei siis palkita lasta viihdyttävillä kilahduksilla! Eikä myöskään kannata alkaa voivotella sitä, miten paljon helpompaa oma elämä olisi jos lapsi tottelisi. Lapsi on sisäsyntyisesti hyvin itsekäs - häntä ei kiinnosta pätkän vertaa tehdä vanhempiensa elämää helpommaksi
Miten siis kannattaa toimia? Jos lapsen halutaan toimivan tietyllä tavalla, esimerkiksi syömään ruokansa, yksi selitys saa riittää ja sekin annetaan vain, jos lapsi syitä tivaa ("Koska seuraava ruoka on vasta illalla ja haluan sinun saavan vatsasi täyteen."). Jos ja kun tämä selitys ei riitä, nostetaan sormi pystyyn ja sanotaan "Tämä on yksi." Sen jälkeen odotetaan viisi sekuntia tilanteen kehittymistä. Jos halutunlainen toiminta ei ala, nostetaan pystyyn toinen sormi ja sanotaan "Tämä on kaksi." Jälleen viisi sekuntia. Sitten nousee kolmas sormi "Tämä on kolme.", ja lapsi lentää pöydästä jäähylle.
Jäähyn tarkoituksena ei välttämättä ole, että lapsi miettisi tekosiaan. Hän vain yksinkertaisesti tekee jotain muuta kuin jatkaa valtataisteluaan. Jäähylle vietäessä lapselle ei puhuta mitään ylimääräistä, sen aikana ei puhuta mitään ylimääräistä. Jäähyn jälkeenkään ei puhuta mitään ylimääräistä - ollaan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Tilanteeseen ei siis palata.
Jäähyn ei välttämättä tarvitse olla jäähy. Se voi olla myös muu rangaistus: television/tietokoneen/puhelimen takavarikointi tai vaikka passitus nukkumaan tuntia normaalia aiemmin (en ehkä malta olla testaamatta tätä myös melkein yli-ikäiseen, pian 13-vuotiaaseen
)Tällä hetkellä meidän kullannuput ovat vielä koulussa. Odotan heitä innolla kotiin että voin alkaa testata tätä käytännössä. Menetelmä vaikuttaa niin yksinkertaiselta, että ensi kuulemalta vanhemmat suhtautuvat sen taianomaisuuteen yleensä hyvin skeptisesti. 1-2-3 Magicin luonut kasvatusammattilainen on kuitenkin myynyt jo yli 1,2 miljoonaa kappaletta menetelmän yksityiskohtaiseen soveltamiseen liittyvää käsikirjaa (jollaisen minäkin sain tänään mukaani!), ja saanut melkein yhtä paljon palautetta siitä että se todella alkaa aikaa myöten toimia.
Toivottavasti tänään on luvassa paljon huonoa käytöstä niin minäkin pääsen antamaan palautteeni. Ensituntuman perusteella voin sitten myös harkita, osallistuisinko tammikuussa 1-2-3 Magicin jatkokurssille. Se keskittyy siihen ihanteelliseen tulevaisuudentilaan, kun kurinpitoon riittää yhden sormen nostaminen ja jokainen muu sekunti päivässä jää kaikille mukaville jutuille. Siis positiivisen käyttäytymisen tukemiseen.
Kommentit