(Saunanrakennuskuvat ovat valitettavasti tuhoutuneet Vuodatuksen palvelinkatastrofin myötä :( )

Uus-Amerikkalaisen perheen arki on nyt tullut siihen pisteeseen, että isäkin alkaa bloggaamaan. Tämä ei välttämättä kuitenkaan tule tavaksi, sillä 'oikeat' työt pitävät hyvin todennäköisesti sen verran kiireisenä, ettei mustetta pääse kuluttamaan. Nyt kuitenkin sydäntä lähellä oleva aihe sai tarttumaan kynään – tai hetkinen, puhutaanpa nyt viimein tätä vuosituhatta: koneen näppäimistöön...

Reilu vuosi sitten muuttaessamme oli arki alkuun niin täynnä kaikkea uutta, ettei perisuomalaista hyödykettä, saunaa, oikein ehtinyt edes kaipaamaan. Tai mitä sitä kiertelemään: ihan joka päivä ei miettinyt sitä miten pääsisi saunaan. Semmoiseen oikeaan saunaan, joka lämmitetään puilla ja jossa vettä tirvotaan kiukaalle. Ämpäritolkulla. Sillä saunahan täältä toki löytyy, olympiaharjoittelukeskuksesta. Mutta kun siellä oleva sauna on vain sähkösauna, yleinen eikä siellä tietenkään ole soveliasta heittää vettä kiukaalle, ainakaan jos muita on saunomassa. Ja tätä rataa kun ajatukset vuoden päivät kiersivät, niin oli aika alkaa miettimään miten sen oman saunan saisi tehtyä. Ja mihin; vuokra-asuntoon ei niin vain voi alkaa nikkaroimaan, saati kannata – mitä jos vuoden päästä taas muutetaan?

Tästä innostuneena alkoi pienessä mielessäni kyteä ajatus mobiilista saunasta. Sellaisesta nykyaikaisesta saunan kehitysversiosta, jossa voi aikansa kylpeä ja kun maisema ei enää miellytä, sen voi kirjaimellisesti hinata mukanaan. Eli siis sauna, joka kulkee pyörillä. Mutta minkälainen pyörillä kulkeva sauna – omilla pyörillään, eli autoon rakennettu vaiko kärryssä oleva ja perässä vedettävä... Siinä riitti pähkinää mietittäväksi eikä pelkästään mietittäväksi; erinäisiä kuorma-autoja, pikkubusseja, peräkärryjä, matkailuautoja ym. tuli netistä surffattua ja jopa paikan päällä käytyä katsomassa – vain todetakseni kerta toisensa jälkeen sen saman: halvalla ei saa hyvää. Kaikenlaisia ruostepesiä kyllä oli tarjolla, mutta todennäköisesti ostamalla oman hitsauskoneen ja kasan peltiä saisi aikaan parempaa. Ja minä en koskaan ole hitsannut..

Jonkun ajan kuluttua aloin jo vaipua epätoivoon ja heikkona hetkenäni aloin jo suunnitella sähkökiukaan asentamista vuokra-talon vaatehuoneeseen – talvivaatteillehan löytyy aina joku toinen paikka, eikö vaan vaimo-kulta...? Tämäkin ajatus kuoli vain hetken elettyään; asumme siis edelleen vuokratalossa eikä täällä vieläkään voi alkaa mitä vaan tekemään hetken mielijohteesta – eikä niille talvivaatteillekaan (kuulemma) löydy muuta paikkaa. Huoh.

Kunnes sitten eräänä kauniina ja aurinkoisena päivänä pyörälenkistä tuli vähän lenkkiäkin parempi parituntinen – löysin AIVAN LOISTAVAN peräkärryn, katsokaa nyt tätä:

Tästähän voisi tehdä saunan, ihan helposti! Kärry makasi autuaaseen – satavuotiseen? - uneen vaipuneena vanhan maatilan pihalla, joten ei muuta kuin rohkeasti pirttiin ja kyselemään. Kävellessäni reippaasti pihaan, huomaan vanhan isännän tupakoivan verkkaiseen tahtiin kuistilla. ”Good afternoon, how are you?”, hihkaisen reippaasti kuten tapoihin kuuluu ja isäntä vastaa yhtä kohteliaasti: ”Well.. you know.. could be better.. could be worse...”

Millä tuohon nyt sitten jatkaisi...

Pääsemme kuitenkin tarinassa eteenpäin ja aikamme kauppaa hierottuamme päästään lyömään kättä päälle. Ostin siis elämäni ensimmäisen peräkärryn – kyllä vaimo varmasti innostuu, kun tämän kotona näkee!

 

Alku aina hankalaa, niin tässäkin tapauksessa: ei auttanut kuin alkaa purkaa vanhaa kärryn runkoa ja toivoa, että rautarunko olisi ehjä kaiken mädän puun alla. Parin päivän hikoilun jälkeen pääsin runkoon asti ja helpotuksekseni totesin, että kyllä järeä rauta aina pari vuosisataa kestää.

Tuon jämäkän rautarungon päälle oli hyvä naputtaa kyllästetystä tavarasta kehikko, johon pääsisi sitten jatkamaan - sen jälkeen alkaisikin rakentamisen mukavin vaihe: rungon pystytys!

 

 

Ei muuta kuin puukauppaan ja kakkosnelosia hakemaan. Mutta hetkinen – eihän mulla ole tähän mitään piirustuksia. Paljonko sitä kakkosnelosta sitten otetaan?? No, tämähän on vain mobiilisauna, kärryn päälle rakennettava: ei tähän mitään piirustuksia tarvita! Sitä paitsi; mulla on visio omassa päässäni miltä se tulee näyttämään. Suunnilleen. Eikä se ole niin justiinsa. Siis ei muuta kuin hahmotelma visiosta muistilehtiöön ja mars matkaan!

'Ameriikan serkkujen' ensimmäinen yllätys olikin heti vastassa, kun puukauppaan pääsin: ei täällä mitään kakkosnelosia käytetä, ne on puolitoista tuumaa kertaa kolme ja puoli. Eli se tavara, mitä Suomessa nykyisin mitallistetuksi puutavaraksi kutsutaan. Mukavaahan tuommoista puutavaraa on käsitellä, kun ei tule tikkuja kynsien alle; normaali kakkosnelonen on siis hienosahattu ja höylätty suomalaista serkkuaan hieman hoikempaan kuntoon. Alkujärkytyksestä selvittyäni pääsin vauhtiin ja runko alkoi nousta pystyyn. Pari kättä lisää olisi kieltämättä auttanut, mutta nuori (?) mies venyy uskomattomiin suorituksiin, kun saunantuska oikein polttelee.

Tässä vaiheessa lienee hyvä mainita, että koko komeus oli tarkoitus paitsi tehdä itse, niin myös vanhoilla menetelmillä: ei konevoimia apuna, vaan käsisahalla, vasara ja nauloja kainalossa. Ihan pieni apu piti ottaa tältä vuosituhannelta: vatupassia kun ei ole, niin onneksi iPhonessa on olemassa sovellus siihenkin. Ja tolpat seisoo ylväänä pystyssä kuin Empire State Building konsanaan.

Tulevan saunan lattiaratkaisuksi valitsin taloudellisen vaihtoehdon: kiukaan alle vaneri ja tuplalevyksi palosuojattu kipsilevy päälle. Lauteiden alle päätin laittaa pelkän vanerin ja sitoa lauderungon itse saunan runkoon – muutos siis niihin alkuperäisiin piirustuksiin. Lattiavanerin käsittelyyn löytyi sopivasti talon puulattian öljyämisestä yli jäänyttä öljyväriä, jonka kuivuttua viimeistelin lattian vielä kovan pinnan muodostavalla uretaanilakalla. Kiukaan alle jäävän kipsilevyn viimeistelyyn käytin valmissementtimassaa, jonka tasoitin muurauskauhalla.

  

 

 

 

 

Rungon yllettyä tasakertaan asti alkoi jälleen ankara 'piirustusten' tuijottaminen. Täytyisihän tähänkin mökkiin saada kattotuolit. Niitä ei tietenkään mistään lähdettäisi valmiina ostamaan, vaan ne tekee timpuri itse, paikan päällä! Ja ei muuta kuin sivellin kouraan ja luonnostelemaan – olisiko kattokaltevuus hyvä näin?

 

 

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Ja kun hommaan ruvetaan, niin siinä ei kauan nokka tuhise. Ja ei muuta kuin neljän tuuman nauloja jokaiseen tuoliin, niin monta kuin naulankantoja vierekkäin mahtuu. Sen jälkeen aluskate niskaan: tähän valitsin 'köyhän miehen vanerin' eli jenkkiläisittäin OSB-sheathing, joka on eräänlaisista puulastuista yhteen liimattua vaneria. Ei siis aitoa koivuvaneria, mutta oikein hyvää tähän tarkoitukseen; lujittaisi samalla koko rakennetta ja muodostaisi hyvän aluskatteen. Pienehkön kuntopiireilyn jälkeen sauna sai katon päälleen – ollaan jo lähestulkoon säältä suojassa.

 

 

Seuraavaksi päätin laittaa jo eristeet paikoilleen – tiedä jos vaikka kohta tekisin koelämmityksen... Tosin sitä kiuastakaan ei vielä ollut, mutta kova hinku alkoi jo olla päästä saunomaan. Eihän se toki kaukanakaan enää ollut, muutaman päivän työrupeaman takana...

Eristeeksi valitsin uretaanipuristeen, jota on helppo käsitellä. Tavallisella sahalla sain leikattua levyt juuri sopivan kokoisiksi eikä hukkaa tullut juuri lainkaan. Kyllä rakentaminen on muuten helppoa, kun on hyvät piirustukset! Eristelevyt kiinnitin vielä runkotolppien väleihin ruiskutettavalla uretaanivaahdolla. Paras puoli näissä uretaanilevyissä oli niiden pintaan valmiiksi liimattu alumiinikalvo, joka sopi erinomaisesti saunaan. Idea siis sama kuin suomalaisessa sauna-Sadussa.

   

Uretaanieristeet laitoin sisäpinnasta runkotolppien kanssa tasan ja koolasin sisäseinän puolen tuuman listoilla. Näin sain sopivan ilmaraon lopullista seinäpintaa varten ja samalla ulkoseinäpintaa varten jäi myös hengitysrako: neljän tuuman tolppa ja kahden tuuman eriste.

Saunan kiuaspäätyyn piti luonnollisesti saada paloturvallinen seinä. Alkuun tuntui, ettei jenkki tietenkään sellaisesta mitään ymmärrä, joten ehdin jo ostaa paloluokiteltua kipsilevyä, jolla kiersin koko päädyn seinät. Ajatuksena – joka siis luonnollisesti ilmeni myös noista päässä olevista piirustuksista... - oli viimeistellä kipsilevyjen pinnat betonimassalla, joka lisäisi myös hieman paloturvallisuutta. Kun kipsilevyt olivat kiuaspäädyssä paikoillaan, oli aika laskea taiteilija irti. Valmissementtiä kauhaan ja rennolla kädellä turhia jännittämättä kuviota pintaan. Tulos lienee tekijänsä näköinen – vai?

   

 

Tulevan kiukaan ympärille halusin vielä varmistaa riittävän paloturvallisuuden, joten lisäsin kivilevyn pienellä ilmaraolla, joten turvaetäisyydet tuli täytettyä.

Tässä vaiheessa alkoi jo toden teolla poltella: saunaan ja vähän äkkiä! Eihän tästä enää paljon puutu, eihän? Panelit seinään, katto valmiiksi, lauteet, kiuas paikoilleen, hormi ja piippu katolle... hetkinen – se kiuashan pitäisi jostain löytää... Ja taas alkoi internet-ralli; lukemattomia hakuja, jenkkien saunasivustoja, ostajamyy-palstoja jne. Ja lopulta tulin siihen tulokseen, että jos telttasauna on aikanaan lämmennyt kamiinalla, niin en minä tähän mobiilisaunaan aio kiuasta uutena ostaa. Etenkään kun siitä saat pulittaa tonnin! Tiukasti siis kukkaron nyöriä tiukemmalle ja lisää nettihakuja. Ja työn teko palkitaan aina: löysin kuin löysinkin puulämmitteisen 'uunin' tai kamiinan, jonka omistaja pyysi siitä rapeat sata dollaria. Ja ei muuta kuin tiukalla budjetilla mobiilisaunaa rakentava suomalainen tinkimään: kauppahinta $70.

Seuraava etappi oli sitten jälleen matka puukauppaan. Nyt jo vakituisena asiakkaana – kuultuani eräänkin tarinan jenkkiläisestä urheilusta vuonna puukko ja tuppi – omistajaperheen toinen veli alkoi oikein jututtaa. ”Rakennat siis... anna kun kysyn, olenko ymmärtänyt oikein: hikoilet tätä rakentaessasi, että pääset sitten valmiiseen saunaan, jossa voit... hikoilla??”

Juuri näin – ja mitä enemmän hikoiluttaa, sen parempi!

Tässä vaiheessa projektia, kun olin saanut läjän paneleita matkaani, aloin jo kaipailla hieman nykyajan mukavuuksia vauhdittamaan työntekoa. En myöskään halunnut moukaroida komeita 'pisarapaneleita' vasaralla, joten ei muuta kuin kyselemään paikallisilta tuttavilta, josko joltakulta löytyisi kompressoria ja naulapyssyä lainaksi. Ja tottahan jenkiltä powertoolsit löytyy! Sen jälkeen sisäpintojen tekeminen olikin melko mukavaa puuhaa ja valmista pintaa syntyi rivakasti. Jälkikin oli miellyttävää silmälle ja sisäseinät alkoivat jo näyttää saunahuoneelta.

 

   

Sivuseinään upotin paneleiden väliin yhden kakkosnelosen – anteeksi: puoltoistakolmepuolosen – jonka päälle lauteet tuli piirustusten mukaan rakentaa.

 

 

Seuraava työvaihe oli vähän sattuman tuomaa tuuria: kiuaskaupoilla tuli avattua suu oikeaan aikaan; kysyin, josko myyjältä olisi sattunut jäämään ylimääräinen ovi nurkkaan lojumaan. Ja kappas: sellainen löytyi, hinta tingittynä $20. Yksi ikkunalasi puuttui, mutta sellaisenkin onnistuin tähän löytämään hylättyjen tavaroiden kaatopaikalta. Asennus kieltämättä vähän epäilytti itseänikin, mutta sekin onnistui kertalaakista.

 

 

Sitten ei muuta kuin lauteiden kimppuun. Loppusuora alkoi jo selvästi häämöttää mielessäni, joten valtavan innostuksen vallassa kävin puukaupasta lisää runkotavaraa ja ei muuta kuin vasaroimaan. Hauska amerikkalainen yksityiskohta tässä kohtaa on se, ettei rautakaupasta löytynyt kulmarautoja – joten nekin piti itse tehdä! Näillä sitten lauderungon kiinnittäminen seinään olikin lastenleikkiä

        

 

Lauderungon pystypuut tuin poikittaispuihin ja tietenkin kanto lattiasta asti. Tämän jälkeen itse istuinten tekeminen siihen päälle, jotta tuki tulisi joka suuntaan ristiin. Istuinosan puut halusin luonnollisesti saada puhtaalle puupinnalle, joten laudepuut kiinnitin listoilla alapuolelta. Lauteiden kiukaan päätyyn halusin saada vielä lisätuet, jotka samalla toimisivat myös antamalla lisää jämäkkyyttä koko rakennelmalle: nämä pitkät runkopuut tuin lattiasta kattoon ja samalla poikittaisiin lauderakenteisiin alaosastaan.

 

   

                                                         

Tässä vaiheessa oli vuorossa haastavin työ: reikä seinään ja savupiippu katolle. Sekavin tuntein aloin porata ja sahata kaunista seinää – toivoen ja peläten osuvani oikeaan, edes suunnilleen... Tietenkin seinän vahvuus oli sitä luokkaa, etten voinut piikata testireikää ja mitata tarkkaa paikkaa sisä- ja ulkoseinille valmiiksi. Mutta tuurillahan ne laivatkin seilaa... Kaikki meni kuitenkin hyvin ja kiuas löysi paikkansa. Ja nyt: ensimmäinen koelämmitys! Olo oli aivan kuin pikkupojalla, kun sytytin varovaisesti tulen pesään. Vain vähän pahvia ja pari lastua, jos piippu ei vaikka vedäkään... Tuli syttyi kuitenkin heti ja iloinen humina alkoi kuulua tulipesästä – menestyksekäs avaus! Parin ensimmäisen saunomiskerran jälkeen päätin kuitenkin varmistua hyvästä vedosta ja jatkoin piippua vielä yhdellä palalla. Nyt tuntuu siltä, että kiuas toimii kuten pitääkin.

 

Saunomaan on siis jo päästy, mutta ne viimeiset 'listat' vielä vaativat huomiota. Listat tässä tapauksessa tarkoittavat myös ulkovuorauksen viimeistelyä, mutta sillähän ei ole niin suuri kiire. Ulkovuoreksi valitsin siis samaisen vanerin, jota käytin aluskatteena. Valkoinen väri on myös huolella mietitty, sillä siihenkin tulee vielä viimeistely pintaan... saa nähdä meneekö ensi kesään, mutta pientä viimeistelymaalausta siis kaipaa. Samoin katon viimeistely on pientä naputtelua vaille: kattohuopa on toki paikoillaan, mutta nauloja on vielä vähän harvakseltaan – niin harvakseltaan, että viime yönä riehunut syysmyrsky repi harjalta suikaleen pois. Remonttia on siis jo pitänyt tehdä.

 

Nyt kuitenkin talven kolkutellessa nurkan takana on aika palauttaa lainatut remonttivälineet takaisin tuttaville ja nostaa jalat lauteiden lämpöön – tervetuloa saunaan!