Pikkuveljellä on haaveammatti. Hän haluaisi tontuksi, ja mieluummin heti eikä kohta. Eilen hän rustasi Joulupukille työhakemuskirjeen, joka kuului näin:

Toivottavasti tammikuu olisi Joulupukin Pääpostissa matalasesonkia, eikä tositarkoituksella laadittu tärkeä kirje hukkuisi kaiken maailman turhanpäiväisten lahjatoiveiden joukkoon.

Pikkuveli pohtii tulevaa uraansa lukuisia kertoja päivässä. Hänen käsityksensä mukaan työ on monipuolista: lahjojen valmistusta, ihmisten urkkimista, siihen perustuvien listojen laatimista sekä porojen hoitamista (ehkä myös koiran, jos Joulupukilla on sellainen). Hän on aloittanut jo omatoimisen työharjoittelun vakoilemalla aktiivisesti meitä perheenjäseniä. Lelujakin pitäisi kuulemma opetella valmistamaan, ensimmäisenä listalla on "kaarnatalo" (????).

Olen toki ylpeä työtä pelkäämättömästä kuopuksestani, mutta vähän kyllä surettaa tuo tuleva työnkuva. Olen ilmaissut huoleni Pikkuveljellekin, mutta omena ei kauas puusta putoa: Pikkuveljeä matkatyö ja pitkät erot perheestä eivät estele. Tässä viime päivinä kuulemiani lohdutuksen sanoja:

"Mä pyydän Joulupukilta että mutkin laitetaan siihen santatracker.comiin. Laitat siihen vaan hakusanaksi mun nimen niin sitten sä aina näet netistä että missä mä menen."

"Se on äiti sillä tavalla, että silloin pitää sanoa heippa kun pitää sanoa heippa."

"Sä voit äiti kyllä aina muistella mua. Ostetaan sulle sellainen lasikuutio jossa on sisällä mun kuva."

"Mä lupaan että me voidaan tehdä kaikkea kivaa niin kauan kun mä olen vielä täällä. Meillä on koko ensi viikko aikaa! Mitä sä haluat tehdä mun kanssa? Sä saat valita, me voidaan tehdä ihan mitä sä haluat." 

Haluaisko joku mennä käymään Napapiirillä ja lähettää sieltä Pikkuveljelle sellaisen leimatun kirjeen, että kiitos osoittamastanne kiinnostuksesta paikkaa kohtaan, mutta valitettavasti Teitä ei ikäänne vedoten ihan vielä voi nimittää tontuksi?