Pesunkestävät juntit suuntaavat Suomesta kevään aurinkolomalle Bulgariaan tai Turkkiin. Tavikset lähtevät Kanarialle tai Kreikkaan. Lake Placidissa vastaavat kohteet ovat junteille Etelä-Carolinan rannikko tai Florida, ja taviksille Karibia tai Meksiko. (Respektiä eksoottisesta elämysmatkailusta saisi varmasti matkustamalla sinne Bulgariaan.)

Tämän vuoden spring breakilla teimme siis apgreidauksen tavisten porukkaan, ja suuntasimme Karbialle, Dominikaanisen Tasavallan läntisimpään kärkeen, Atlantin ja Karibianmeren välimaastoon eli Punta Canaan. Lentoaika Montrealista oli vajaa neljä tuntia - ihan kuin olisi siis Helsinki-Vantaalta Alanyaan hurauttanut. Ja kun laskeuduimme Punta Canan kentälle, koneellinen taviksia taputti innoissaan käsiään yhteen.

Muutenkin etelänlomailumme noudatti hyvin perinteisiä kaavoja. Heti ensimmäisenä iltana osuimme hotellin ravintolassa pöytään, jonka ympärillä suomenkieli sorisi useammastakin suunnasta. Heittäydyimme välittömästi sisäänpäinkääntyneiksi suomalaisiksi, emmekä olleet huomaavinammekaan maanmiehiämme ja -naisiamme saman toimiessa hienosti myös toisinpäin. Vasta viimeisenä päivänä yksi seurueesta lähestyi minua jutustelutarkoituksissa. Selvisi, että hän oli tamperelainen. Näin hitaasti me hämäläissukuiset lämpenemme 30 asteen helteestä huolimatta.

Venäläisiä hotellissamme (ja koko Punta Canassa) tuntui tietysti olevan enemmän kuin Moskovassa ja Pietarissa yhteensä. En halua myöntää olevani asioita yleistävä rasisti, mutta on se vaan kumma juttu miten (ne pystyvät polttamaan niin paljon tupakkaa jopa syödessään, ja kansainvälisellä symbolilla osoitetun kieltomerkin alla) niillä on edelleen syvällä sielussaan se neuvostoaikainen "nopeat syövät hitaat" -mentaliteetti. Tämähän tietysti korostuu all inclusive -paikassa, missä ruoka ja juoma oli tarjolla vain buffetpöydistä itse noutaen. No, tulipahan harjoiteltua taklaustaitoja ja tyrmääviä katseita viikon päässä häämöttävää ladyturnausta varten!

Perheemme etelänlomakaavoja noudatimme myös siinä asiassa, että meidän poppoolle taitaa olla ihan yhdentekevää missä kohtaa maailmankarttaa lomailemme: paikallinen kulttuuri, nähtävyydet ym. jäävät takuuvarmasti hämärän peittoon. Olen vuodesta toiseen surullisessa ja hyvin yksinäisessä vähemmistössä silloin, kun kysytään kuka haluaa lähteä ulos hotellialueelta. Poikia, niin isoa kuin pieniä, ei vaan kiinnosta. Iso saa maailman näkemisestä ilmeisesti tarpeekseen töissään, pienemmät ovat yksinkertaisesti laiskoja. Jos on sänky, ruokaa, juomaa, allasalue ja ranta, mitä muuta sitä ihminen viikon aikana kaipaa? Ei, nyt kyllä taidan vähän värittää todellisuutta. Lisää aurinkorasvaa me kaipasimme, ja sitä käytiin ostamassa peräti 200m päässä hotellin portilta (ja silloinkin kaksi vanhinta poikaa jäivät pois tältä huikean mielenkiintoiselta ekskursiolta, hotellille makaamaan). 

Ihanaa, ihanaa, ihanaa siellä kuitenkin oli. Lähtisin koska tahansa uudestaan. Punta Canaan, Marmarikseen, Sunny Beachille, Las Palmasiin tai vaikka Phuketiin. Syömään, juomaan ja makaamaan aurikoon - muusta viis.