Olen kuullut, että jotkut saavat kerran kuussa sellaisen kohtauksen. Että siivoavat vimmaisesti ja apinan raivolla talon, autotallin, pihan, ihmisuhteet ja Facebookin.

Minä en siivoa silloinkaan, mutta taidan saada muuten vaan jonkinlaisen äksönipuuskan. Syntyy hirveän hyviä, maailmoja  syleileviä ideoita (tyypillisesti pyöräillessä, vaeltaessa tai unta odotellessa), joita sitten lähden intoa puhkuen toteuttamaan heti paikalla, ja mielellään montaa projektia yhtä aikaa.

Seuraavalla viikolla sitten kauhistelen, millaisa sytytyslankoja onkaan taas tulessa. Ja miten ne saa muka palamaan hallitusti loppuun asti, että syntyisi kaunis ilotulitus eikä vaan onneton suutarin possahdus.

Eilen huomasin pyörittäväni näköjään taas jalkapalloseuraa. Siitäkin huolimatta, että vielä hetki sitten luulin olevani kevään ajan siitä hommasta vapaalla, sillä Isoveli pyydettiin kevätkaudeksi Plattsburgh FC:n riveihin. Sen liikkeen piti tietää pientä hengähdystaukoa: enää ei tarvitsisi vääntää illat pitkät informatiivisia sähköposteja, odottaa niihin vastauksia tai typeriä vastakysymyksiä, tai metsästää milloin mitäkin lomaketta tai rokotustodistusta 50 pelaajalta. Joku muu lähettää minulle nuo postit, minä saan kysyä tyhmiä ja tehdä paperityöt vain omasta pelaajastani. Ja aiheuttaa harmaita hiuksia jollekin muulle joukkueenjohtajalle unohtamalla palauttaa lippuset ja lappuset ajoissa.

Mutta sitten tuli viime viikko, ja Keskiveli sai vihdoin lääkäriltä luvan tehdä varovaisen paluun pelikentille rasitusmurtumiensa jälkeen. Ja tokihan Keskiveljelle piti pistää pystyyn jengi jonka kanssa treenata ja pelata. Onneksi oli se aika kuukaudesta, että sain parissa päivässä hiillostettua valmentajat toimintavalmiuteen ja hoidettua kenttävaraukset, vakuutukset ja markkinoinnin kuntoon. Sen lomassa, että Isoveli pitää roudata monta kertaa viikossa ties minne treenaamaan ja pelaamaan PFC:n kanssa.

Sitten oli tämä Pikkuveljen ongelma. Se, ettei se pääse ainoalla välitunnillaan ulos jos on kylmä, kuuma, tuiskuaa lunta, sataa vettä, tulee liikaa, on jäätä tai ukkostaa. Eli ei oikein milloinkaan. Niin sitä sitten istutaan perse penkissä 6,5 tuntia putkeen joka päivä, ja ihmetellään mikä menee vikaan tehdä kun oppimistulokset ovat niin kehnoja vaikka lapset ei muuta teekään kuin opiskele. Se ärsyttää suomalaista suunnattomasti, ja erityisen paljon se korpeaa kerran kuussa. Eli sillekin piti tehdä jotain.

Minä taidan olla aika huono joukkuepelaaja, sillä mieluiten teen kaiken yksin, sillä tavalla ja siinä tahdissa (eli reippaasti, kiitos) kuin minä haluan. Yhden naisen hyökkäyksistä rehtoria ja koko järjestelmää vastaan ei vaan todistetusti ole ollut paljoakaan hyötyä, joten vaihdoin taktiikkaa ja pistin pystyyn komitean. Nyt takana on ensimmäinen kokous, jonne ilmaantui 9 vanhempaa (sekä opetuslautakunnan puheenjohtaja!) jotka ovat samaa mieltä kuin minä: lapset pitää saada ulos. Vielä kun saisi viime viikon tarmon takaisin jotta hieno mielipiteemme voisi jalostua toiminnaksi ja tuloksiksi. Tässä kun on kaikenlaista muutakin meneillään.. normisettiä eli palkkatyöt ja alakoulun uutiskirje, ja sitten alle kuukauden sisään kaksi eri karnevaalia joita olen haksahtanut järjestämään. Saksan alkeitakin olisi kiva opettaa kun kerran kysyttiin.

Mutta kyllä se puuska taas sieltä tulee. Silloin lakaistaan pois tieltä risut, männynkävyt ja vähän liian easy-going amerikkalaiset.