Ensin oli Pikkuveli, Brian ja suunnitelma yrityksen nettisivuista. Siinä vaiheessa ei ollut vielä tietoa minkä alan yritys olisi kyseessä, mutta ne nettisivut, ne olivat ensiarvoisen tärkeät. Sellaiset sivut, joilta voisi tilata.

Nettisivuja suunnitellessa hahmottui hiljalleen se, että operoitaisiin elintarvikealalla, myytäisiin sitä mikä on lähinnä yrittäjien sydäntä eli herkkuja. Bisneksen nimi olisi E & B Treats. Yksi sunnuntainen iltapäivä kaveruksilla meni business plania viilatessa, tulos näytti tältä:

Suunnitelma oli niin loistava, että myös William halusi mukaan. Nimi muuttui muotoon E&B&W Treats. Kolmas pyörä tietää kuitenkin usein synkkiä pilviä taivaalle, ja niin kävi nytkin. Oikeastaan en tiedä mitä tarkalleen kävi, jotain siis kävi jollain niistä monista välitunneista kun pisnestä hiottiin, ja kävi siis niin että Brian lähti. Jäljelle jäi E & W Treats (ja Brian alkoi tuotekehitellä popcorneja).

Tämän jälkeen en kuullutkaan viikkokausiin uusimpia yritysuutisia, kunnes tänään koulusta saapui into piukeana oleva Pikkuveli. 

"Mä otin tänään pre-orders. Mun pitää tehdä huomiseksi 16 cookieta."

Kolme luokkakaveria oli siis tehnyt tilauksen: kaksi heistä tilasi kuusi cookieta, ja yksi neljä. Hinta on kuulemma kaksi dollaria per cookie. Tässä kohtaa teki mieli puuttua pisneksiin, mutta mitäs ne minulle oikeastaan kuuluu.. Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa :D

Rahaa olisi siis tulossa 32 taalaa (kertotaulu hallussa). Se laitettaisiin puoliksi yrittäjien kesken, paitsi että kummankin osuudesta pidätettäisiin muutama dollari yrityksen kassaan että voitaisiin sitten hankkia "jotain sille... sille... mikä on company suomeksi". Niin kuin raaka-aineita, vai? Tässä kohtaa Pikkuveli hiljeni. Pojat olivat tainneet ajatella lähinnä yhteistä virkistyskassaa. Esitin selventävän kysymyksen siitä, mistä ja miten yrittäjät olivat ajatelleet hankkia kaiken mitä herkkujen tekoon tarvitaan. "No meidän keittiön kaapista?" oli epäröivä vastaus. 

Tsot tsot.. nyt oli pakko puuttua. Vaikka asiakkaita riistäisivätkin, muiden sidosryhmien kanssa pitää olla varovaisempi. Sovittiin, että sponsoroin tämän kerran antamalla keittiön kaappimme vapaaseen käyttöön alkupääoman luomista varten, mutta jatkotilaukset pitäisi pystyä hoitamaan sillä summalla minkä yrittäjät katsoisivat parhaaksi laittaa yrityksen kassaan. 

Vähän ihmetytti se, että Pikkuveli tekisi yksin cookiet (meidän keittiön kaapin antimista), mutta William saisi kuitenkin puolet tuotosta. Mutta se oli kuulemma ihan ok. Sain kuulla että William tekee tosi hyviä brownieita, aina kun joku tilaa brownieita niin William tekee sitten ne. Ja Pikkuveli saa puolet tuotosta. Selvä homma. Kunkin osakkaan erityisosaaminen on siis näköjään huomioitu. Nyt sopii vain toivoa että cookieita ja brownieita tilaillaan suunnilleen yhtä paljon...

Tuumasta siis toimeen. Pikkuveli etsi netistä reseptin ja alkoi leipoa. Kun otin kuvaa, pisnesmiäs huolestui. "Et kai sä laita tota Facebookiin? En halua että laitat tota Facebookiin. Brian voi nähdä sen, eikä se olis kovin hyvä juttu. Silla on kato sen oma popcornifirma, emmä halua että se näkee kun mä teen näitä mun cookeja."

Niinpä tosiaan. Ei yrityssalaisuuksia Facebookiin, kilpailijoiden pällisteltäväksi. Kuvaaminen tuotantotiloissa kielletty. (Mutta jos laitetaan ihan vaan tälläinen pieni kuva?)

Sitten leipurin ilme vakavoitui entisestään. "Äiti haittaaks sua jos mä... get in trouble tästä, miten se sanotaan suomeksi? Jos mä siis joudun menemään rehtorin luo?"

Poikaseni, tämä oli käynyt jo mielessäni. En ollut yhtään varma miten lainsäädäntö vaikuttaisi tämän kyseisen yrityksen toimintakykyyn. Saivatko oppilaat harjoittaa koulussa keskinäistä kaupankäyntiä? Olin hiljaa mielessäni jo päättänyt että jos pikku yrittäjäni joutuisi vaikeuksiin ja rehtorin kansliaan, sitten esittäisimme vaan viatonta ja sanoisimme että ei me tiedetty, me ollaan mamuja. Mutta koska hän nyt otti itse kysymyksen esille, päätimme yhdessä selvittää asian laidan ja kaivoimme netistä esiin koulun Student & Parent Handbookin. 

Rahan kiristäminen mainittiin siellä rangaistavana tekona. Niin myös alkoholin, tupakan ja huumaavien aineiden kaupittelu. Mutta cookieista ei puhuttu mitään. Lakipykälät olivat siis pisnesmiähen puolella - kunnes toisin todistetaan. 

Cookiet tulivat uunista ulos. "Näihin pitäisi kyllä laittaa jotain semmosta että tietää että nää on mun tekemiä." Brändääminen. Pakkaus. Pakkaus on tärkeä osa brändäystä. Tämä vaatii ehkä vielä vähän harjoitusta (tai alihankintatyötä), sulkijapusseilla ja mustalla tussilla ei vielä saa kovin kummoista visuaalista elämystä aikaiseksi. Mutta ajatus on aina tärkein.. I hope you enjoy your purchase, my friend.

Ps. Nythän tätä sponsoria jännittää tietysti se, miten ennakkotilausten lunastaminen sujuu asiakkailta. Myykö pisnesmiäs velaksi? Miten saatavien perintä hoidetaan jos maksuja on rästissä vielä ylihuomennakin? Siitä kuulette seuraavassa jaksossa :)