Kotona taas! Vai juuriko me käytimme vaatimattomat 26 tuntia sieltä poistumiseen? Tuntuu hassulta, kun amerikkalaiset ystäväni kyselevät oliko kotona - siis Suomessa - kivaa. Lumisessa Suomessa oli kyllä oikein ihanaa, mutta koska yövyimme siellä seitsemässä eri osoitteessa, kovin hyvin en voi sanoa kahdessa viikossa kotiutuneeni. Kyllä se koti on nyt täällä.

Vaikka edellisessä postauksessa uhkasin etten tässä blogissa käsittele laisinkaan ajoittaista oleskeluamme Suomessa, ihan vähän pitää avautua ampumahiihdon maailmancupista Kontiolahdella. Kontiolahtihan kilpaili pari vuotta sitten ampumahiihdon MM-kisojen saamisesta Suomeen Lahden kanssa. Jollakin ihmeen ilveellä tuo itärajan tuntumassa oleva, 13 tuhannen asukkaan kyläpahanen veti pidemmän korren. Kaksi viikkoa sitten kisatut karkelot olivat sitten kenraaliharjoitus vuoden 2015 MM-mittelöitä varten. Hyvä että pääsivät harjoittelemaan, toivottavasti ottavat opikseen ainakin seuraavista havaitsemistani epäkohdista:

1) Stadionille johtaa päätieltä n. 5 kilometrin mittainen kapeahko hiekkatie keskellä metsää. Kun paikalle vyöryy kuta kuinkin yhtä aikaa monituhatpäinen, 90%:sti venäläisistä koostuva yleisölauma maastureineen, lopputulema on se, että tästä hiekkatiestä tulee parkkipaikka. Venäläisille kiltisti jonottaminen kun on vieras käsite: minäminäminäminä-kansa nousee mieluummin maastureistaan, pistää autojen ovet lukkoon ja kävelee perille. Oli muuten aika vähällä, että olisivat joutuneet tuijottamaan tyhjiä latuja. Urheilijoita kuljettavat bussit nimittäin jäivät mottiin hiekkatielle hyljättyjen venäläismaastureiden taakse. No, siinäpä tuli alkulämmittely hoidettua kun urheilijat joutuivat reppuineen ja pyssyineen juoksemaan metsätietä stadionille. Ehdotus: venäläisten pääsy kisoihin on kiellettävä. Ai mutta eihän siellä olisi sitten ketään katsojia, kuka suomalainen nyt Kontiolahdelle saakka viitsisi lähteä. Uusi ehdotus: metsään on avattava uusi tie pelkästään urheilija- ja muuta avainhenkilöliikennettä varten.

2) Ampumahiihdon maailmancupin osakilpailuja järjestetään kahdeksalla eri paikkakunnalla ympäri Euroopan, ja lisäksi yksi osakilpailu Venäjällä. Kontiolahden maailmancup on ainoa, jossa ampumahiihtoväelle (urheilijat, valmentajat, huoltohenkilöstö jne.) tarkoitetussa teltassa ei tarjoilla olutta ja/tai viiniä ruuan kanssa. Kontiolahdella näin mm. tsekkiläisten tuovan ravintolaan omia olutpulloja, mikä aiheutti tarjoilijoissa paheksuvaa supinaa ja tuimia katseita. Niin, täällähän alkoholi on yksi yleisimpiä kuolinsyitä joko välittömästi tai välillisesti. Sitä juodaan, että päästään konttailemaan, mölyämään, heilumaan alasti, oksentelemaan ja kuolemaan lumihankeen. Tarjoilijat olivat ihan oikealla asialla oikeassa paikassa, ei se alkoholi mitään ruokajuomaa ole. Sen sijaan keskieurooppalaisille on tarjolla vettä, maitoa, piimää, makeaa marjamehua sekä kotikaljaa. Eli käytännössä vettä. Aika noloa. Ehdotus: kaljaa kehiin. Siis olutta.

3) Suurin osa ampumahiihtäjiä majoittui kisojen ajan Joensuun suurimmassa hotellissa. Hotelli mainostaa, että joka huoneessa on internet-yhteys: sekä langaton että langallinen. Yhteys vaan ei toimi jos kaikki asiakkaat haluavat sitä käyttää yhtä aikaa. Respan tätien mielestä vika on siis ikäänkuin netin käyttäjien. Noh.... tätien maailma ei ehkä kaadu jos he joutuvat elämään viikon ilman nettiä: heillä on kuitenkin käytössään euroopan edullisimmat kännykkäliittymät, ja osalle läheisiä ei edes tarvi soitella kun heitä näkee harva se päivä muutenkin. Maailmancupia kiertävä porukka on kuitenkin erossa kaikista läheisistään viikkoja, osa jopa kuukausia putkeen. Näiden reissumiesten ja -naisten jaksamiselle olisi mukava kädenojennus ja tsemppaus, että lupaus mahdollisuudesta olla yhteydessä perheeseen pystyttäisiin myös lunastamaan, eikä lupauksen pettämisestä ainakaan syytettäisi uhreja. Ehdotus: hotellien nettiyhteyskapasiteettia nostetaan kattamaan käyttötarve, vaikka sitten vain kisojen ajaksi.

4) Keskieuroopan osakilpailuissa tunnelma on aivan omaa luokkaansa. Innokkaita ampumahiihtofaneja on paikalla kymmeniä tuhansia, ja letkeää, riemukasta fiilistä pitää tehokkaasti yllä iloinen baijerilaismusiikki. Kontiolahdella melankolista suomalais-slaavilaista tunnelmaa korostivat viimeisimmät listahitit: Hetken tie on kevyt kulkea, Kohtalon oma, Polte ja niin pois päin. Ranteet auki vaan ja sitten täyttä höyryä rekan alle. On hirveän hienoa, että osakilpailuissa näkyy ja kuuluu paikallisväri, mutta voitaisiinko nämä Nälkämaan laulut soittaa vaikka hautajaisissa eikä Kontiolahden karkeloissa? Ehdotus: deejii vaihtoon.

Eipä mulla sitten muuta

Jaa, yksi juttu pitää sittenkin vielä kertoa. Jet lagista huolimatta vietimme eilen iltaa missäs muualla kuin jäähallilla. Pikkuveli halusi välttämättä treeneihin - hän olikin ainoa joka onnistui nukkumaan pitkät pätkät lennoilla.. Treenien aikana hallille alkoi valua peliin valmistautuvia kiekkoilijoita Northwood Schoolista, paikallisesta urheiluun erikoistuneesta yksityiskoulusta. Yhtäkkiä kuulin kahden pojan puhuvan selvää suomea. Kävi ilmi, että he ovat täällä vaihto-oppilaina. Tommi on Lohjalta, ja Valtteri Espoon Mankkaalta, lähes tulkoon äitini naapurista! Vaikka meidän kotimatka kestikin 26 tuntia, maailma on silti tosi pieni...