Opettajana Suomessa työskentelevä äitipuoleni oli hyvin hämmentynyt kun viime vierailullamme tuli puheeksi, ettei Lake Placidin kouluissa ole tarjolla muutamaa hassua pöytäkonetta kummempaa teknistä välineistöä opetuksen avuksi. Ei iPadeja oppilaiden käyttöön, ei interaktiivisia valkotauluja opettajille. Samaan epäkohtaan tarttui uusi alakoulun rehtorimme tullessaan lukuvuoden alussa tänne teknologian takapajulaan. Tänne, missä laskujen maksusta nettipankissa joutuu maksamaan erikoispalvelumaksun tiskillä asioinnin ollessa ilmaista. Tänne, missä on hyvää vauhtia kasvamassa kansalaisia jotka eivät elä podit ja padit käteen kiinni kasvaneina, ja jotka eivät sen vuoksi tule selviämään nykymaailman teknisistä vaatimuksista.

Uuden rehtorin suosituksesta oppilaat saivat historiallisen luvan alkaa tuoda kouluun sellaisia omia elektronisia laitteitaan, joita pystyy hyödyntämään opiskelussa. Keskiveli alkoi kantaa mukanaan synttärilahjaksi saamaansa Kindleä, muun muassa lukeakseen uusimpia tai suosituimpia kirjoja joita ei koulukirjastosta ole juuri sillä hetkellä saatavissa, tai pelatakseen opettajan suosittelemia matemaattisia tai kielellistä osaamista vaativia älypelejä. Me emme Iskän kanssa olleet kovin innoissamme ajatuksesta, mutta emme sitä ehdottomasti kieltäneetkään. Omapa on Kindlensä. 

Eräänä päivänä poika tuli koulusta surkeana ja vaisuna. Muutaman tunnin kiertelyn ja kaartelun jälkeen kävi ilmi, että tuliterä Kindle oli päivän aikana hävinnyt repusta. Käyttäjätilin sai onneksi näppärästi suljettua toiselta tietokoneelta ja koneeseen ladatut sovellukset jäädytettyä, mutta harmitus oli silti megaluokkaa. Otin yhteyttä opettajaan ja rehtoriin.

Rehtori kokosi seuraavana päivänä oppilaat yhteen, ja puhui pari valittua sanaa oikeasta ja väärästä, koulutoimenjohtajasta ja poliisista. Oppilaiden tietoon tuotiin myös se, että luokissa on valvontakamerat, joiden tallentamaa materiaalia voidaan tutkia rikosepäilyissä yhdessä poliisin kanssa. Ja rikosilmoitus olisi tekeillä, ellei Kindle ilmestyisi muutaman päivän sisään "löytötavarana" henkilökunnan haltuun. Tai jos "löytäjä" olisi oikein kova tyyppi, Kindlen voisi palauttaa anteeksipyyntöjen myös sen oikealle omistajalle.

Ensin palopuheella ei tuntunut olevan mitään vaikutusta, mutta sitten tuli iltapäivä jona Keskiveli nousi pois koulubussista suu korvissa. Kindle oli löytynyt bussin penkin ja seinän välistä. Sekunnin verran riemuitsin toiveeni toteutumista. Kindle oli siis jotenkin päässyt tippumaan repusta bussissa (siellä kun sattuu joskus ihmeellisiä asioita), ja on vain piileskellyt kolossaan kaiken tämän draaman ajan. Ja mikä parasta, meidän ei vieläkään tarvitse ajatella mitään pahaa kenestäkään lakeplacidilaisesta. 

Mutta sitten tajusimme, että tarina ontuu pahan kerran. Sinä aamuna, kun Kindle katosi, Keskiveljellä oli koulun kioskivuoro ja hän sai täysin poikkeuksellisen autokyydin koululle ehtiäkseen vuoroonsa ajoissa. Näin Kindlen autossamme kun Keskiveli luki matkan ajan siitä kirjaansa, ja näin kuinka se sujahti reppuun tullessamme perille. Hetkeä myöhemmin se oli kadonnut sieltä, koulun tiloissa.

Ensisijaisesti ja sinisilmäisesti toivoin, että Kindle olisi vain tippunut tai unohtunut ajatuskatkon myötä johonkin väärään paikkaan. Toissijaisesti toivoin, että sen olisi vienyt hetken mielijohteesta joku onneton lapsi, joka hairahtuu hetkeksi väärälle polulle mutta pompsahtaa sieltä nopeasti takaisin kaidalle tielle omantunnon äänen käydessä liian häiritseväksi. Sitä en edes halunnut toivoa, että Kindle palautuisi Keskiveljelle niin, että hänet itsensä lavastetaan hukkaajaksi ja huithapeliksi. Sillä niinhän varas sen oli laskelmoinut tajutessaan jäävänsä väistämättä kiinni mikäli turvakameroihin kajotaan. Varkaalta vaan oli jäänyt huomaamatta, että kaikkien tapojensa vastaisesti Keskiveli ei ollut rikosaamuna bussissa hukkaamassa Kindleään.

Meitä ei oikeastaan enää kiinnosta kuka Kindlen vei repusta ja piilotti bussiin (vaikka se onkin aika helposti arvattavissa.. samalla bussireitillä matkustavien joukossa ei ole montaa sellaista, jolla olisi vapaa pääsy myös Keskiveljen repulle). Olemme tyytyväisiä, että Kindle on takaisin oikealla omistajallaan ja edelleen uudenveroisessa kunnossa; koulu tehköön osuutensa ettei vastaavaa enää käy. Suurin vahinko on jo tapahtunut: saimme kokea ettemme elä lintukodossa jossa asuu vaan talitinttejä, viirupöllöjä, ankkoja ja muita söpiksiä. Joukossa on myös jokunen harakka ja korppikotka.