Tässä on yksi Pikkuveljen kuvistunnin tuotoksista. Se on mielestäni aika hieno. Oletan, että kaikki samana päivänä tuossa luokassa syntyneet kalateokset ovat tismalleen yhtä hienoja.

Muistan, kun kävin tänne muutettuamme pari viikkoa koulua Keskiveljen kanssa tulkin ominaisuudessa. Kuvaamataidon tunnilla opettaja sanoi, että tänään piirretään kirahveja. Käänsin lauseen Keskiveljelle, joka reippaasti otti tussin käteen ja alkoi piirrellä kirahveja. Opettaja ryntäsi paikalle, tempasi tussin pois kädestä ja sanoi, että ethän sinä ole kuunnellut yhtään ohjeita! Kirahveja pitää olla yhteensä viisi. Yksi niistä on iso, yksi on pieni ja loput keskikoisia. Iso piirretään paperin oikeaan alalaitaan, ja sen kirahvin on katsottava vasemmalle. Yksi keskikokoisista kirahveista on ison selässä. Ja niin edelleen. Lopputuloksena luokassa syntyi 16 täysin identtistä kirahvipiirrosta.

Olen joskus miettinyt, mihin tämä luovuuden tappava toimintatapa perustuu. Luultavasti siihen, että amerikkalaislapset ovat kaikkea muuta kuin omatoimisia. Aikuisen pitää olla paikalla 24/7 ohjaamassa ja suojelemassa ettei vaan tapahdu mitään kamalaa. Jos kuviksen opettajan ainoat ohjeet olisivat, että nyt piirretään kirahveja, syntyisi varmaan täysi kaaos. Puolet lapsista istuisi lamaantuneina paikoillaan kun kukaan ei neuvo ja ohjaakaan enempää, ja puolet käyttäisivät tilaisuuden hyväkseen piirtämällä täysin hallitsemattomia kirahveja pöytiin, seinille, vaatteisiinsa, opettajan naamaan.

Amerikkalaiskoulun muita epäkohtia ovat kouluruuan laatu. Tässä linkki alakoulun lounastarjontaan: http://www.lpcsd.org/site/menu/ESlunch.htm

Huomatkaa, että koulupiiriin palkattiin viime vuonna ravitsemusneuvoja pistämään ruokalistaa asiallisemmaksi. Sitä ennen kanapäivinä oli aina "popcorn chickeniä" eli jonkinlaisia nugetteja, joissa kuitenkin oli rasvaa tirisevää leivitettä huomattavasti enemmän kuin kanaa. Nyt listalla on myös paljon "WW":a eli whole wheatia. Ennen se oli valkoista jauhoa. Parempaan suuntaan ollaan siis menossa.

Parempaan suuntaan ollaan toivottavasti menossa myös välituntien suhteen. Täällä niitä on yksi: ravitsevan ruokailun päätteeksi paasee 20 minuutiksi ulos. Periaatteessa. Joskus valitunti typistyy 10 minuuttiin, jos ruokalassa on hidastelijoita. Lapsiahan ei tietenkään voi päästää menemään itsekseen ulos sitä mukaa kun he ovat valmiita, vaan kaikki paimennetaan pihalle yhtä aikaa jonossa, tiukassa valvonnassa - hitaimman syojän aikataulussa. Ulos ei mennä ollenkaan jos sataa, viimeisen 30 minuutin aikana on ukkostanut tai jos on liian kylmä eli -10C tai kylmempää. Näissä tapauksissa lapset viedään ruokailun päätteeksi luokkiin katsomaan elokuvia.

Tänä talvena lehmänhermoni menivät lopullisesti tämaän tilanteen takia. Pakkasta oli 'liikaa" oli kokonaisen viikon, eivätkä koululaiset päässet ulos kertaakaan. Etsin käsiini kaikki mahdolliset englanninkieliset tutkimustulokset siitä, miten liikunta ja raitis ilma parantavat oppimiskykyä. Täällä itketään huonon opettajakoulutuksen ja liian suppeiden opintosuunnitelmien perään. Olen istunut jonkin verran oppitunneilla, ja opettajat vaikuttavat vähintään yhtä päteviltä kuin minä (vaikka siihenhän ei paljoa vaadita). Opintosuunnitelmatkaan eivät voi olla liian suppeita, jos 6-vuotias, ekaluokkaa käyvä Pikkuveli opettelee jo täyttä päätä sanaluokkia ja ratkoo matikassa yhtälöiden tuntemattomia tekijöitä. Minun nähdäkseni ongelmat johtuvat enimmäkseen siitä, että sokerilla, sisäilmalla ja jatkuvalla istumisella puudutetut aivot eivät pysty vastaanottamaan ja käsittelemään tietoa.

Sovin istunnon rehtorin kanssa, esittelin tutkimustulokset ja kerroin suomalaislapsista, jotka ulkoilevat paitsi koulumatkansa, myos 3-5 kertaa päivän aikana - säällä kuin säällä. Ja avot: menestyvät opinnoissaan erinomaisesti kansainvälisesti katsoen. Rehtori oli vaikuttunut (uskoaksi ihan aidosti, ei amerikkalaisittain ;)). Ehdotin, että perheille annettasiin mahdollisuus valita: jos he kokevat että kylmyys on vaarallista heidän kullanmuruilleen, pysykööt heidän natiaisensa sisällä homehtumassa. Mutta ne perheet, jotka haluavat lapsensa ulos säällä kuin säällä voisivat antaa suostumuksensa siihen, etta muksut heitettäisiin koulun toimesta sään armoille ainakin kerran päivassä. Ehdotin myös, että sen sijaan että busseista ulos valuvat koululaiset pakkautuisivat aamuisin liikuntasaliin odottamaan tuntien alkamista, he voisivat jäädä hetkeksi pihalle temmeltämään (liikuntasalissa kun ei todellakaan mahdu aamuisin liikkumaan yhtään mihinkään). Nämä kaksi toimenpidettä olisi mahdollista toteuttaa nopeallakin aikataululla, ja tulevaisuudessa koulupäiviin voitaisiin ehkä mahduttaa vielä yksi välitunti lisää jos paivän aikataulutus mietittäisiin uusiksi.

Rehtorin mielestä ehdotukset olivat kannatettavia. Mutkun... ne henkilökuntaresurssit. Jos osa oppilaista on sisällä ja osa ulkona, miten valvontavuorossa olevat opettajat repeävät kahteen paikkaan? Olin varustautunut tähän, ja näytin nimilistan vanhemmista jotka olivat jo lupautuneet kanssani vapaaehtoisiksi välituntivalvojiksi: sellaisiksi, joita ei sade tai pakkanen pelota.

Eli kohta voinkin sitten varmaan irtisanoutua näistä kauan kaipaamistani palkkatöistä... mutta mitäpä sitä ei tekisi lastensa eteen!

Mutta jotta ette ihmettelisi mitä me täällä vielä tehdään kun asiat kerran ovat täällä näin huonosti, listattakoon tämän vuodatuksen päätteeksi kaikki ne asiat jotka ovat Amerikan koulussa hyvin! Kertaustahan tämä jo tahtoo olla 3,5 vuoden bloggauksen ajalta, mutta eikös se ole opintojen äiti? 

- Käytöstavat ovat viela kunniassa, suorastaan itsestäänselvyys. Opettaja on auktoriteetti: ei kaveri, äiti tai joku muu tyyppi jota voi puhutella kuten milloinkin mielii. Luokissa ja kaytävillä on rauhallista.

- Koulun tarjoamat harrastusmahdollisuudet ovat vertaansa vailla. Meidan pojista Keskiveli on ahkerin iltapäiväkerhojen hyödyntäjä: kuluneena lukuvuonna hän on käynyt koulun toimesta laskettelemassa kahdesti viikossa, ja soittanut orkesterissa käyrätorvea kerran viikossa. Tutuksi on tullut myos näytteleminen, mutta viela ovat kokeilematta esimerkiksi sanomalehden teko, kuorolaulu, ympäristökerhoilu, johtajuuden harjoittelu, taiteilu, kitaransoitto, legokerhoilu..

- Positiivinen ote. Ilmapiiri on kannustava ja iloinen, ja oppilaiden seka henkilökunnan ME-henki vahva. Opettajat sullovat tikkareita pentujen suuhun joka käänteessä kun on vähänkin kehumisen aihetta, ja opintoihin liittyvästä menestyksestä ansaittua krääsää (tarroja, kyniä, kumeja, muovihärpäkkeitä, kunniakirjoja..) vyöryy kotiin ovista ja ikkunoista. Luokan sisäisiä tai koko koulua koskevia kissanristiäisiä anteeksi juhlia järjestetään harva se viikko, ja taas vedetään cupcakeja popcornia crackerseja cookieseja fruitsnackseja nachoja napa täyteen. Mutta mitäs pahaa siinä on, että koulussa on hauskaa?

Kai täällä voi siis ainakin vielä yhden lukuvuoden verran hämmästellä ja kummastella.