Voi, kunpa kaikki lapseni rakastaisivat hiihtoa! Olisi niin mukavaa (ja logistisesti kannattavaa) jakaa vauhdin hurma ja metsässä oleilun meditatiivinen vaikutus jälkikasvunsa kanssa. Puhumattakaan hiihdon terveysvaikutuksista: mikään muu laji ei tehoa sekä hengityselimistöön että koko kropan lihaksistoon yhtä tehokkaasti. Ja puhumattakaan siitä, että hiihtoa harrastavana Keskiveli olisi jo takaisin ladulla. 

Nyt hän on kaukalon ulkopuolella - luultavasti siksi, että USA Hockey on vastannut liian monen aivotärähdyspotilaan miljardikanteeseen lajin vaarallisuudesta, ja paneutuu nyt suorastaan pelottavalla antaumuksella uusien kanteiden eliminoimiseen. USA Hockeyn määräyksestä Keskiveli joutuu käymään päivittäin joko kouluterveydenhoitajan tai urheilulääkärin pakeilla vastaamassa 25 kohdan oirekyselyyn. Vasta, kun ensimmäinen täysin oireeton päivä koittaa, Keskiveljellä on lupa tehdä ns. "exercise challenge" eli esimerkiksi 20 minuutin hölkkä. Jos oireet eivät palaa, seuraavana päivänä hän saa nousta luistimille mutta vain luistelemaan ja ilman seuraa. Sitä seuraavana päivänä on lupa ottaa maila käteen. Sitten liittyä joukkueen harjoituksiin, mutta vain niiltä osin mihin ei liity kontaktia. Sitä seuraava askel on harjoitukset kontaktin kanssa. Ja vasta sitten on lupa pelata pelejä. Oirekartoituksia tehdään edelleen päivittäin, ja jos yksikin oire palaa takaisin, pitää palata lähtöpisteeseen. 

Tosi hieno ohjelma, mutta kuinka aukottomasti sitä voidaan soveltaa lapseen, joka on kyllä saanut aivotärähdyksen, mutta myös matkustanut hiljattain seitsemän aikavyöhykkeen yli ja saanut sitten flunssan? Vähemmästäkin käy polla vajaalla, ja yllätys yllätys yhtään täysin oireetonta päivää ei ole vielä nähty.

Sitä paitsi, jos tekisin samaisen kyselyn itse, saisin minäkin aivotärähdysdiagnoosin. Unohtelua, väsymystä, vaikeuksia ymmärtää (ei-äidinkielellä-annettuja!) ohjeita, unelmointia, ärtymystä, meluherkkyyttä - kaikkea löytyy!

Kukakohan täällä on eniten pihalla?