Ihailin aina sitä, kun äitini kaivoi Hyrylän Osuuskauppa Ahomaan kassalla esiin shekkivihkonsa, ja täytti shekin kauniilla, vinolla käsialallaan. Äidin shekkivihko oli mustien nahkakansien välissä, jotka tuoksuivat ihanalta (kävin salaa haistelemassa). Se oli sitä aikaa, kun Hyrylän keskustassa asui enemmän hevosia kuin ihmisiä. Shekin täyttäminen oli mielestäni yksi aikuisuuden hienoimmista oikeuksista, ja haaveilin monesti täyttäväni shekkejä yhtä huolellisesti kuin äitini. Mutta kun kasvoin isoksi, shekkejä ei sitten enää ollutkaan.

Nyt meillä on shekkivihko. Kolme ja puoli vuotta sitä vastaan pullikoimme, sillä Suomessa asuessani opin, että shekit ovat vanhanaikaisia, typeriä ja kalliita käyttää eikä niiden perään todellakaan kannata haikailla. Mutta niin se vaan on, että seura tekee kaltaisekseen. Amerikan yhteiskunta pyörii sillä oletuksella, että jokaisella on shekkivihko. Täällä shekkivihko on ihan tätä päivää, näppärä eikä yksityishenkilölle edes kallis maksuväline. 

Otetaanpa muutama esimerkki siitä, mikä johti takinkääntöömme.

Suomessa asuessamme kouluruoka oli ns. ilmaista (vaikkei ilmaisia lounaita ole olemassakaan), joten siinä yhteydessä ei tarvinnut maksuvälinevalintojaan edes miettiä. Täällä koululounas sen sijaan maksaa pari taalaa per ateria, ja maksu hoidetaan etukäteen kunkin oppilaan omalle ruokailutilille. Hyvin tyypillinen tilanne on, että Isoveli huikkaa aamulla ovesta lähtiessään "Ai niin, mulla ei sit oo yhtään ruokarahaa." Tai mikä vielä riemastuttavampaa, lähettää minulle tekstarin töihin "Ruokarahaa kits". Koska lompakossani on harvoin muutamaa taalaa enemmän käteistä (yksi hyvä luottokortti on kahden yhtä pihin taloudessa kuitenkin se kannattavin vaihtoehto), siinä on sitten kerran jos toisenkin syöksytty automaatille, nostettu käteistä ja kiikutettu se koululle - toivottavasti ajoissa ennen ruokista, sillä ruokaa ei myydä velaksi ja 7 tunnin päivästä muodostuu vielä normaaliakin kiduttavampi ilman ruokaa.

Mutta ei syöksytä enää! Nyt kaivetaan esiin shekkivihko, täytetään siihen saaja ja sopiva summa, ja aikaa tähän menee ehkä 15 sekuntia. Lapun ehtii hyvin todennäköisesti työntää oven välistä Isoveljen mukaan ennen kuin se menee edes kiinni - ja koska raha on korvamerkitty, ei ole pelkoa että se hukkuisi tai päätyisi väärään tarkoitukseen.

Entä sitten sähkölasku. Kun Suomessa saat sähkölaskun, menet nettipankkiin ja maksat sen pois. Tai sitten vain kohautat olkiasi ja annat suoramaksun hoitaa kaiken puolestasi. Täällä sähkölasku mennään kuitenkin maksamaan kaupungintalolle (automaattiveloitus pankkitililtä esiteltiin uutuutena pari vuotta sitten, mutta sen käytöstä joutuu maksamaan mehevän palvelumaksun). Viimeisin sähkölaskumme oli vajaa 800 dollaria, tyypillinen talvikuukauden lasku. Jos en muista pankin aukioloaikana käydä hakemassa tiskiltä isoja seteleitä, on summa nostettava automaatista 20 taalan silppuina. Se on melkoinen nippu seteleitä: viimeksi lompakostani hajosi sähkölaskun takia vetoketju. Mutta ei hajoa enää. Nyt saan koko summan mahtumaan lompakkooni yhdellä sievällä lapulla!

Shekit ovat ihania. Kivaa, että edes joskus vanhat hyvät ajat saa taiottua takaisin :)