Homma hoidettu! Eikä se ollut edes vaikeaa. Pysyin kaistoilla jotka johtivat menosuuntaani, eikä kukaan yrittänyt rynniä ohitseni sivupeilit kolisten kun matelin kaupungin sydämessä monsteriauton mentävää parkkipaikkaa kytäten.

Itse äänestyspaikka tosin oli lievä pettymys. Kunniakonsulaatti tuo jostain syystä sanana mieleeni arvokkaan, hienostuneen tunnelman kristallikruunuineen ja viininpunaisine samettipintoineen. Vähänpä taidan tietää.. Todellisuudessa se oli kalsea huone ankeassa toimistorakennuksessa. Ja nimenomaan pelkkä huone: mitäänsanomaton kokolattiamatto, loisteputkivalaisimet, ei minkäänlaista kalustusta, ei tauluja seinillä, ei edes verhoja! Montrealin Suomen kunniakonsulaatilla Mr. Patrick Kenniffillä ei taida olla paljoa toimistohommia.. Huoneessa oli vain yksinkertainen pöytätaso, ja sen ääressä yksinkertaisesti pukeutunut, yksioikoisen tympeä naisihminen. Suurempia juttelematta hän ojensi minulle äänestyslippuni, jonka kanssa käväisin nurkan takana (ei siis äänestyskopissa) piirtämässä kauniin sulavalinjaisen numeroni.

Olin etukäteen ajatellut, että olisi hupaisaa (ja kovin amerikkalaista) heittäytyä juttusille jonkun kanssaäänestäjän kanssa, ehkä jopa pyytää häntä kanssani vaalikahveille johonkin lähellä sijaitsevaan kuppilaan. Yksi äänestäjä ilmestyikin paikalle juuri kun olin poistumassa, mutta eihän se tietenkään katsonut edes silmiin; harmaa seinä tuntui olevan meikäläistä kiehtovampi kohde. Eipä paljon napannut esittää kahvikutsuja..