Päivä 1

Erääna maaliskuisena päivänä Äiti päätti lähteä vähän Kaupungille. Aamuyön hiljaisina tunteina, joita myös suden hetkeksi kutsutaan, Äiti jätti lämpimän sängyn, neljä enemmän tai vähemmän tuhisevaa miestään, istui Subarun rattiin ja katosi kiemuraisille vuoristoteille. Auringon noustessa vuorten takaa serpentiini muuttui viivottimella vedetyksi amerikkalaiseksi moottoritieksi, ja sillä toistasataa kilometriä paahdettuaan Äiti jätti myös uuden, ja toistaiseksi uskollisen pikku-Subarunsa ihan ypöyksin Albanyn rautatieaseman pitkaaikaisparkkiin. Alkoi 2,5 tunnin junamatka Ison Omenan sydämeen.

Hudson River junan ikkunasta taltioituna.

Niin hetkellinen päähänpisto Kaupungille lähtö ei ollut, etteikö Äiti ollut ehtinyt sopia itselleen treffejä. Irtiottoseuraksi oli valikoitunut huippulaatuinen parivaljakko eli sisko ja sen mies, jolle Kaupunki oli tuttu jo entuudestaan. Jälkimmäisen asiantuntemukseen luottaen oli edellisenä päivanä pikaisesti puhelimessa sovittu treffipaikaksi Madison Square Garden, joka sijaitsi näppärästi Penn Stationin naapurissa ja siskonmiehen mukaan oli lähinnä "sellainen suihkulähde". No, olihan siellä varmaan suihkulähde (ellei useampiakin), mutta myös paljon muuta - kuten vaikka New York Rangersin kotikaukalo ja toistakymmentä ravintolaa.. Kuin ihmeen kaupalla Äiti, sisko ja sen mies kuitenkin löysivät toisensa ihan etsimättäkin. "Treffit suihkulähteellä" menivat siis putkeen, ja kolmen päivän Manhattan-maratooni saattoi alkaa.

Ihan ensiksi piti päästä vähän korkeammalle katsomaan mihin sitä oikeastaan oli tultu. Hissilla paasi vain 80. kerrokseen...

...mutta onneksi on keksitty portaat (ja siskonmiehet, jotka voivat kantaa matkalaukkuja) sen verran ylemmäksi...

.. etta Kaupunki näkyi edes vähän paremmin.

Empire State Buildingilta suunnistettiin Macy's-tavarataloon. Mielessä oli parikin juttua jotka olisi voinut tuliaiskassiin huolia, mutta.. jos joku ei tiedä mitä on runsaudenpula, kyseisessa tavaratalossa tähän tilaan on helppo tutustua. Kun parissa tunnissa oli haahuiltu läpi vasta kaksi tavaratalon kymmenestä kerroksesta, tuli niin kova nälkä että oli pakko etsia seuraava kohde: Metro-lehden NYC-vinkeistä bongattu trendiravintola Eataly. Nälän heikentämille maalaistolloille tämä ravintolan ja italialaisen torin megalomaaninen yhdistelmä meinasi olla seuraava paniikkihairiön paikka, sillä noin tuhat muutakin ihmistä oli tainnut lukea Metro-lehteä.. Epätoivoinen tungeksiminen tuotti kuitenkin tulosta, ja eteen ilmestyi maittava kasvisateria ja vielä maittavampaa jumalten juomaa. Ensimmäisten siemausten ja suupalojen jälkeen ei enää niin kismittänyt, että pasta-, liha- ja kalaruokakojuihin oli ollut 45 minuutin jono, ja pelkkää puhdasta lasiakin joutui odottamaan 5 minuuttia..

Ensimmäisen matkapäivän iltaan ajoittui koko reissun kohokohta, Phantom Of The Opera -musikaali. Sitä ennen piti käydä hotellilla hankkiutumassa vihdoinkin eroon puoli kaupunkia nähneestä kukallisesta matkalaukusta. Ehostautua. Päättää, oliko glittermekkotuulella vai housulinjalla. Ottaa ehkä pienet nokoset, että musikaalista saisi nauttia ilman aamuöisen herätyksen aiheuttamaa nuutumustilaa. Majoitus oli kustannussyistä valittu New Jerseyn puolelta hotellista, jonka oven edestä kulki kätevä bussilinja Manhattanin sydämeen. Vaikka Kaupungin ihmis- ja liikennemääristä oli saatu päivän mittaan jo hyvää esimakua, illan ruuhkat Hudson-joen alittavassa tunnelissa pääsivät silti yllättämään. Seurueen päästyä vihdoin hotellille oli selvää, ettei millekään päikkäreille olisi aikaa. Ja kun bussi mateli takaisin kohti keskustaa, selvää oli myös se, ettei koko musikaaliin ehdittäisi ajoissa ja hyväntuulisen rentoutuneina.. Musikaalin oli määrä alkaa klo 20, ja klo 19.57 Broadwayta nähtiin laukkaamassa kolme (ja puoli!) epätoivoista suomalaista, jotka kuollakseen pelkäsivät teatterin ovella kuulevansa, että pääsisivät myöhästymisensä vuoksi (sikahintaiseen) unelmiensa musikaaliin vasta väliajalla.

Olisi kuitenkin pitänyt muistaa, että tämä on Amerikka, jossa kellon suhteen ei olla turhan tarkkoja ja easygoing on enemmistön motto. Hengästynyt Suomi-tiimi pölähti tukat sekaisin ja posket punaisina teatterin aulaan todetakseen, että suurin osa yleisöstä vasta teki verkkaista siirtymistä katsomon puolelle. (Siinä vaiheessa pystyi havainnoimaan, että housuasu oli loistovalinta paitsi Broadwayta pitkin juoksemista varten, myös muuten.. Glittermekko olisi edustanut pahemmanlaatuista ylipukeutumista: suurin osa väestä vietti lauantai-iltaa tyypillisesti farkuissa ja sangen arkisissa neuleissa. Ilmeisesti 150 euron musikaalilippujen hankkiminen on tälle jengille niin jokapäiväistä, että sitä ei vaivauduta juhlistamaan pukeutumisella?)

Kun musikaalin mahtavat ensi sävelet kajahtivat ilmoille, akateeminen vartti ilmoitetusta alkamisajasta oli hyvinkin vierähtänyt. Syke oli laskenut, tukka asettunut aloilleen ja fyysisen rasituksen aiheuttama heloitus poskilla vaihtunut kevyempään, kihelmöivän jännityksen sävyyn. Seuraavan parituntisen aikana tuli todettua, ettei Phantom Of the Opera ole laisinkaan turhanpäiten Broadwayn pisimpään esitetty musikaali. Elämys oli todella vaikuttava.

Päivä 2

Vaikka musikaali oli ollut loistava eikä ensimmäinen päivä muutenkaan mitenkään erityisen epäonnistunut, ensituntuma Kaupunkiin oli kaiken kaikkiaan aiheuttanut enemmänkin hämmennystä kuin ihastusta. Pieneen mieleenkään ei tullut hankkia joka kadunkulmassa kaupiteltavia I LOVE NYC -tuotteita, ja ajatus siitä että niin moni ihminen oikeasti ASUI tässä kaupungissa ja oli jopa onnellinen siellä, aiheutti lähinnä kauhunväristyksiä eikä suinkaan kateutta. KAIKKEA tuntui vain olevan LIIKAA.

Mutta sitten löytyi Central Park. Tuntui suorastaan utopistiselta astua yhdellä harppauksella hektisestä asfalttiviidakosta keskelle linnunlaulua, veden liplatusta ja leppoisaa tunnelmaa. Narsissit suunnittelivat hyvää vauhtia kukkaan puhkeamista, ja puissa näkyi jo aavistus vihreää. Oravat kipittivät pitkin nurmikenttiä, turistit nauttivat toinen toistaan kauniimpien hevoskärryjen tarjoamista kyydeistä,  ja näkyipä puistossa asuvan possuja ja lehmäkin. Edellisenä päivänä Äiti oli jo ehtinyt päättää, ettei kuuna päivänä (tai ainakaan viiteen vuoteen) toisi pesuettaan Isoveljen vaatimuksista huolimatta Kapunkiin, mutta Central Park muutti mielen. Yhtäkkiä pystyi taas hengittämään.

Muutaman tunnin hengitysharjoituksen jälkeen oli kuitenkin aika palata pilvenpiirtäjien varjoon. Edessä oli elämää suurempi päätös: ottaako sinisiä vai punaisia busseja tarjoavan firman kiertoajelupaketti. Hinta oli sentilleen sama, reitit olivat samoja, turistiystävällinen hop on/hop off -systeemi sama, mutta pidemmän korren veti vähemmän ärsyttävä katukauppias. Sinisen bussin kattopenkeillä istuen ja hassunhauskan oppaan juttuja Uptowinin nähtävyyksistä kuunnellen iltapäivä vierähti rattoisasti..

...ja niin pitkälle, ettei Downtown Loopiin sitten ollutkaan enää samana päivänä lähtöjä tarjolla.. Metrot kuitenkin kulkivat, ja ilman suurempaa parisuhdekriisiä saatiin lopulta selville myös oikea linja.

Iltavalaistuksessa päästiin näkemään niin Chinatown, Brooklyn Bridge kuin South Street Seaportin komeat nelimastotkin. Onkohan yhden niistä päässyt nimeämään suomalainen merenkävijä, vai mistä moinen kirjoitusasu...?

Päivä 3

Aurinko katsoi ilmeisesti hellineensä reissaajia jo riittävästi, sillä kolmantena päivänä se pysytteli visusti piilossa. Sen sijaan taivas tarjoili hyytävän tuulen mukana lunta, räntää ja vettä. Kattopaikat sinisen bussin kyydissä olivat edellisenä päivän auringonpaisteessa tuntuneet loistovalinnalla, mutta nyt luotiin kaihoisia katseita punaisiin busseihin, joiden asiakkailla oli mahdollisuus valita paikat bussin sisätiloistakin.. Paketti oli kuitenkin ostettu ja lompakko kaupoista laihtunut siinä määrin, ettei Downtown Loopia voinut jättää väliin. Oppaan selostusta vaan tahtoi olla vaikea kuulla hampaiden kalinan takaa. Ground Zeron näkymät ja tunnelmat olivat kuitenkin sellaiset, ettei tehnyt mieli narista pienistä.. Vaikka WTC-tornien uudisrakentaminen olikin jo oikein hyvässä vauhdissa!

Keli ei todellakaan suosinut pakettiin niin ikään kuuluvaa veneretkeä, joten se päätettiin jättää suosiolla väliin. Ainoaksi katsekontaktiksi Vapaudenpatsaaseen jäi siis toistaiseksi Empire State Buildingin tarjoama näkymä, mutta jäisipähän jotain uutta nähtävää sitten perheen kanssa tehtävälle Kaupunkireissullekin. Edessä oli pitkä kotimatka junalla Albanyyn, Albanystä moottoritietä pohjoiseen ja sieltä kiemuraisille vuoristoteille. Lake Placidin Parkside Drivella sängyissä tuhisi neljä miestä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Äitihän kävi vain vähän Kaupungilla.