Meillä on sellainen amerikkalaisittain harvinainen ylellisyystuote kuin puulämmitteinen ulkosauna. Ihanahan se on kun sinne pääsee, mutta näin sydäntalvella sähkölämmitteisellä sisäsaunallakin olisi etunsa.. On melkoinen homma lämmittää ulkosauna -25 Celcius asteesta noin sata astetta lämpimämmäksi puilla, joita joutuu yleensä vielä kaivamaan kinosten keskeltä. Siksipä sauna lämpiää yleensä vain kerran viikossa, perjantaisin, ellei sitten isäntä ole maisemissa jakamassa lämmitysvastuuta.

Pikkuveli on kova saunomaan. Hän tykkää istua siellä pitkään, ja kuunnella tarinoita siitä kun äiti oli pieni."Kerro taas mitä kaikkea sulle on tapahtunut!" käy käsky hämäriltä lauteilta. Kivahan noita on muistella kun on innokas kuulija :) Lauantaina Pikkuveli sitten ehdottikin, että mitäs jos saunottaisiin taas. Lupasin että saunotaan vaan jos lämmität saunan. 

Tulin avuksi sytytysvaiheeseen, mutta sen jälkeen oli Pikkuveljen vastuulla rampata pihan perällä paukkuvassa pakkasessa puita lisäämässä. Reippaasti ja intoa puhkuen hän sinne aina lähti, ja raportoi asteet sisään palatessaan. "Nyt siellä on jo melkein nolla!" Tunnin päästä oltiin jo +20 Celciuksessa. Ja sitten 40 asteessa. Ja sitten 40 asteessa. Ja reilun kahden tunninkin päästä aina vaan 40 asteessa. 

Lähdin katsomaan mikä perhana siinä nyt mättäsi ettei sauna muka sen kuumemmaksi lämmennyt. No eipä tietenkään, kun ovi oli auki. Palasin sisälle, ja vannotin Pikkuveljeä katsomaan että ovi tulee kunnolla kiinni kun hän palaa takaisin sisään. 

Pikkuveli lähti taas lisäämään puita. Kohta ulkoa alkoi kuulua kauhea ulina joka lähestyi uhkaavasti. Sisään palasi sydäntäsärkevästi vollottava Pikkuveli - kädessään saunan ovenkahva. Lähdin ulos asearsenaalin kanssa että ovi saataisiin auki ja me päästäsiin ehkä jonain päivänä vielä saunaan. 

Sori vaan tulevat miniät, mutta kiusaus tehdä mieluummin kaikki itse on vastustamaton. Ei jaksais joka kerta mennä itse perästä.