Kolmen päivän kokemuksella kerrottakoon, että poikien koulu on alkanut oikein hyvin. Keskiveljen terveydenhoitaja ei ole vielä kertaakaan soittanut kesken päivän että poika olisi vastaanotolla valittamassa vatsaansa tai kurkkuaan. Tätä tapahtui viime vuonna aika usein, varsinkin niinä päivinä kun lukujärjestys oli tylsän puoleinen... Isoveli tuntuu olevan innoissaan yläkoulun suomista vapauksista ja "isojen jutuista" kuten esim. lounastauolla tarjolla olevasta kahvista. Itse hän ei sitä tosin juo, mutta onhan se aika coolia että moisen huumausaineen käyttöön tarjotaan ainakin mahdollisuus Pikkuveli kielikylpee leikkikoulussaan innosta puhkuen joka arkipäivä, ja tuntuu taas tehneen englannin ymmärtämisen ja puhumisen suhteen valtavan harppauksen. Valitettavasti vieras kieli on alkanut puskea entistä voimakkaammin myös äidinkielen joukkoon. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen Pikkuveljen suusta kuului mm. lause "mä leikin dinosaurseilla" ja tänään "mä vahingossa spilled mun chocolate milkit pöydälle". Liian usein huomaan vain huvittuvani näistä kielipuolilauseista enkä reagoi niihin mitenkään. Kuulostaa vain niin hupaisalta kun 4-vuotias lausuu englantia suomen sekaan amerikkalaisemmin kuin kukaan meistä - lienee seurausta siitä, että hän tietää pelkästään miltä sanat kuulostavat eikä kirjoitusasusta ole mitään käsitystä. Pitäisi tietenkin aktiivisesti puuttua asiaan ja korjata puhetta, mutta sen sijaan huomaan itsekin suomea puhuessani korvaavani sanoja kummallisilla finglish-väännöksillä..

Jaksan edelleen ihastella täkäläisten koulujen kannustavaa ja palkitsevaa ilmapiiriä. Vuosi sitten taisin kertoa alakoulun moninaisista tsemppausmetodeista, ja nyt huomaan ilokseni saman meiningin jatkuvan vielä yläkoulussakin. Äsken löysin Jason plännerin (auts.... mikä se nyt on suomeksi? Sellainen projektien ajanhallintaan tarkoitettu kirjanen? Kalenteriko ihan vaan?) väliin talletettuina kaksi keltaista lippua, joissa oli pojan nimi, päivämäärä ja opettajan puumerkki. Opettajat kuulemma jakelevat näitä lippuja oppitunneilla erityisen mallikelpoisesta käyttäytymisestä kuten tuntiaktiivisuudesta, keskittymisestä tai muuten vaan esimerkillisestä panoksesta. Joka kuukauden viimeisenä koulupäivänä kuukauden aikana tienaamansa liput saa käydä pudottamassa arvontalaatikkoon, josta vedetään sitten useita onnellisia voittajia vaikkapa mäkkärin lahjakorteille, elokuvalipuille tms. Amerikassa kun ollaan, palkinnoista ei ole pulaa: paikalliset yritykset osallistuvat lahjoituksillaan kaikkeen kaupunkiyhteisön elämään, siis myös kasvatustyöhön avokätisesti, itsestäänselvästi - ja veroetujen takia myös erittäin halukkaasti. Ja mitä enemmän oppilailla on arvontalaatikkoon laitettavaa, sitä suuremmat mahdollisuudet on tietenkin voittaa.

Kyllä: tykkään!