Keskiveli ja Pikkuveli leikkivät aika usein keskenään, tai ainakin yhtä aikaa samassa huoneessa, yleensä legoilla. Pikkuveli ja Isovelikin leikkivät säännöllisesti yhdessä. "Hei tapellaan!", on Pikkuveljen yleinen leikkiinkutsu, ja sitten alkaa jonkinlainen painin ja hipan yhdistelmä. Joskus Keskiveli kutsutaan mukaan dokumentoimaan tapahtumia videolle, jota sitten analysoidaan yhdessä jälkikäteen. Mutta muutoin Keskiveljen ja Isoveljen tuntuu olevan äärimmäisen hankala mahtua sovulla samaan tilaan, hengittämään samaa ilmaa. "Mä en halua että toi asuu enää täällä!" "Toi on niin idiootti ettei sille voi edes puhua!" ovat lähes päivittäisiä rakkaudenlauseita noiden kahden välillä. Päivä, jona 3-vuotias Isoveli astui veljensä vaunujen rinnalta niiden eteen ja kädet levällään julisti tuntemattomattomille vastaantulijoille: "Tää on MUN pikkuveli, älkää IKINÄ kiusatko sitä", tuntuu tänä päivänä hyvin, hyvin kaukaiselta.

Silloin tällöin kuitenkin käy niin, että nuo kaikki kolme tekevät samaa asiaa, yhtä aikaa ja hyvin liki toisiaan - jopa hymyssä suin. Eilen tällainen ainutkertainen tilanne vallitsi jopa puolen tunnin ajan eteisemme lattialla, Hexbug Hiven äärellä. Säntäsin ottamaan muistoksi kuvia, joista voin sitten imeä toivoa kun jatkuva suunsoitto ja kinastelu tuo mieleen ajatuksen, että se olen ehkä MINÄ joka en enää halua asua täällä. 

Tämäkin sessio toki päättyi lopulta itkuun. Isoveli ja Keskiveli kyllästyivät, ja Pikkuveljen pettymys kanavoitui sydäntäsärkevään parkuun..