Kyllä taas sydäntä lämmitti kun pääsin avaamaan lukuvuoden toisen neljänneksen todistukset kirjekuoristaan. On meillä sitten fiksuja poikia! Raportteja voi ihastella klikkailemalla niitä auki tuosta oikeasta reunasta.

Minulle on vieläkin mysteeri, miten meidän lapsemme onnistuvat saamaan tuollaisia arvosanoja. Keskiveli ja Isoveli näkyvät tekevän läksyjä keskimäärin kerran viikossa, silloinkin iltamyöhällä ja korkeintaan vartin kerrallaan. En puutu läksyjen tekoon millään tavalla, totta puhuen mulla ei ole harmainta hajuakaan mitä kaikkea he kouluvuoden aikana tekevät. Muistan, että kerran meillä luettiin ja kuulusteltiin kokeisiin. Yhden kerran, joskus kolme vuotta sitten, kun halusin näyttää Isoveljelle miten se tapahtuu ja miten siitä hyötyy. Hän saikin kokeesta kiitettävän, mutta kummallakaan meistä ei ollut kiinnostusta tehdä yhteisestä kokeisiin lukemisesta tapaa. Allekirjoitan riemusta kiljuen (ja luultavasti pelkkää laiskuuttani) lauseen, ettei vanhemman pitäisi auttaa lastaan kouluhommissa. Opettajan on muutoin mahdotonta nähdä miten hänen antamansa oppi menee perille, ja toisekseen lapsen mahdollisuudet pärjätä jatko-opinnoissa ovat aika heikot, jos äiskä tai iskä on siihen asti auttanut kädestä pitäen. Meillä panostetaankin koulunkäyntiin vain sen 7 pakollista tuntia, mitä nuo joutuvat siellä istumaan klo 7:30am ja 2:15pm välillä.

Toisin on useimmissa muissa perheissä. Iso osa oppilaista jää pakollisten tuntien jälkeen vapaaehtoiselle ns. kymmenennelle periodille. Siellä saa työskennellä haluamansa aineen parissa henkilökohtaisessa ohjauksessa. Tämäkään ei vielä riitä: monet jatkavat sen jälkeen pakerrusta kotona. Futisseuran vastaavana saan hyvin usein kuulla, ettei lapsi voi osallistua treeneihin kun on niin paljon läksyjä. Tai tutor tulossa koko illaksi (kyllä, erittäin monet vanhemmat palkkaavat lapselleen kotiopettajan julkisen koulun tarjoamien palvelujen lisäksi :O). Saati, jos on koe tulossa.. silloin ei voi käydä treeneissä koko viikkoon. Surullisinta on, että urheiluharrastuksen eväämistä käytetään myös rangaistuksena siihen, jos koulussa ei mene niin hyvin kuin pitäisi. Liian monta kertaa olen kuullut, että meidän Tony ei nyt saa tänä vuonna pelata futista kun koulu menee niin huonosti. TÄH??? Lukemattomat kerrat olen sekä nätisti että turhautuneisuuttani aika rumastikin sanonut, että lukuisten tutkimusten mukaan aivot kaipaavat liikuntaa toimiakseen täydellä teholla. Että joku liikuntaharrastus voisi jopa auttaa niihin huonoihin arvosanoihin. Taistelen tuulimyllyjä vastaan. Koska kulttuurin kuuluu täysin älyvapaa lasten preppaus, sitä ei yksi pieni suomalaisäiti voi yrittää muuttaa. Miljoona kärpästähän ei voi olla väärässä.

Sitäkin minä olen ihmetellyt, miksi high schoolissa (täkäläisessä lukiossa siis) on joka aineessa niin kamalan tärkeää ilmoittautua ns. AP kursseille (advanced placement). Ne ovat piirun verran normaalikursseja vaativampia, alemman tason collegekursseja. Kuten olen aiemminkin täällä todennut, lasten saavutuksilla keuliminen on amerikkalaisvanhemmille täysin normaalia, hyväksyttyä, jopa toivottavaa. Olenkin ajatellut, että AP kurssien käyminen antaa taas vain yhden hyvän syyn harrastaa sitä, ja samalla toteuttaa periamerikkalaisia hyveitä eli kunnianhimoa ja ahkeruutta.

Hiljattain minulle valkeni, että tästä nimenomaisesta ahkeruudesta oikeasti myös palkitaan, ja palkinnon saaja on oppilaan vanhemmat. Jos high schoolin päätyttyä on suorittanut mahdollisimman monta AP-kurssia pois alta, collegessa vietetty aika lyhenee luonnollisesti merkittävästi. Jos yksi vuosi collegessa maksaa 5000-40000 taalaa, en ihmettele enää laisinkaan vanhempien innokkuutta patistaa kullannuppujaan AP-kursseille.

No, meidän toimitatapojamme tämä ei tule siltikään muuttamaan. Peruslaiskaa Isoveljeä olen neuvonut valitsemaan mahdollisimman helppoja kursseja, joista hän uskoo saavansa mahdollisimman hyvän arvosanan. Pojan jatko-opinnot tapahtuvat todennäköisesti Suomessa, ja silloin paperi jossa on hyviä numeroita on hyödyllisempi kuin sellainen, jossa lukee monta kertaa mystiset kirjaimet A ja P (mikä ei Suomessa tarkoita kenellekään mitään) mutta numerot ovat todennäköisesti heikompia. Saattaahan Isoveli toki täälläkin vielä high schoolin jälkeen kouluun mennä, mutta sitten sinne on mentävä jalkapallostipendillä eikä meikäläisen kukkaron kautta :D (Kiitos muuten Mummille mielenkiintoisesta Hesarin artikkelista!)

Keskiveli taas on tunnollisempi ja kunnianhimoisempi ihan luonnostaan. Hän on valinnut jo nyt middle schoolissa ns. advanced tai accelerated classeja, eli opiskelee joitakin aineita vuotta ylemmällä olevien kanssa. Advanced math opettajasta hän ei tykkää, ja olenkin sanonut että vaihtaa sitten tavalliseen matikkaan jos siltä tuntuu - mulle on se ja sama. Pääasia, että tekee siltä kuin itsestä hyvältä tuntuu. Itse sorruin tekemään opiskelupäätöksiä (ja muitakin päätöksiä) ulkopuolelta tulevien viestien ohjaamana,  lähinnä pitäen itsepäisesti ja kapinoiden huolta siitä, etten vaan toiminut kenenkään muun toiveiden mukaan :D Vaikka ne olisivat salaa olleet omia unelmiakin..

Olen omakohtaisesti kokenut ja vierestä nähnyt, että elämä voi muotoutua hämmästyttävän onnelliseksi tai onnettomaksi täysin riippumatta siitä, miten ja mitä opiskelee. Pääasia on, että kuuntelee omaa sydäntään, tekee sitä mistä itse tulee onnelliseksi ja pyrkii olemaan aiheuttamatta onnettomuutta muille. Jos joku tulee onnelliseksi opiskelemalla suurimman osan valveillaoloajastaan, antakoon palaa sitten vaan. Meillä on muutakin tekemistä.

(Tässä kohtaa voisin vielä vähän selventää täkäläistä koulutusjärjestelmää. Koulu-ura alkaa elementary schoolista sinä vuonna kun täyttää 5 vuotta ja menee Kindergarteniin eli esikoululuokalle. Elementary schoolissa ollaan vuodet K-5. Sitten siirrytään middle schoolin luokille 6-8. High school puolestaan käsittää siis vuosiluokat 9-12, eli vastaa lähinnä suomalaista lukiota. Suurin ero on se, ettei high schoolin haeta eikä sinne meneminen ole oikeastaan mikään valinta: sinne mennään lähes automaattisesti. Vain 1-2% oppilaista päättää koulunpenkin kuluttamisen 8. luokkaan, ja silloin syynä on useimmiten pahemman luokan syrjäytyminen tai muu megalomaaninen ongelma. College on sitten seuraava aste. Collegessa voi opiskella oikeastaan mitä vaan tutkintoja, niin akateemisia kuin käytännönläheisiäkin: collegesta valmistuvat niin raksamiehet, kosmetologit, lakimiehet kuin lääkäritkin. College voi siis olla suomeksi joko ammattikoulu tai yliopisto, ihan sen mukaan mitä ja kuinka pitkään sattuu opiskelemaan. University taas tarkoittaa lähinnä hallinnollista rakennetta ja opinahjon takana olevaa rahoitusta. Wikipedia ilmaisee asian näin: A "university" is a group of schools for studies after secondary school. At least one of these schools is a college where students receive a bachelor's degree.