Siinä ne nyt sitten ovat: meidän talouden uusi kaunotar ja vanha kaunotar. 

Olen siis tullut elämässäni siihen pisteeseen, että ajan Volvoa. Huh huh.. kultainen noutaja sentään puuttuu, lapsia on liikaa ja omakotitalokin on vain vuokralla. Mutta silti. ISO VOLVO. No, täytyy vain toivoa, ettei "turvallisuus" tässä yhteydessä ole synonyymi "tylsälle" kuten olen aina tupannut ajattelemaan. Minä kun haluan elämääni odottamattomia sattumuksia, haasteita ja ongelmatilanteita joita ratkoa! (Kuten vaikka 20-vuotiaan Pösön, jonka kone leikkaa kiinni kesken matkanteon hämäläisessä maalaismaisemassa).

Totta puhuen, ehkä asia on kuitenkin niin, että elämässä täytyy olla tietty turvallisuustaso jotta pystyy nauttimaan epävarmuudesta, yllätyksistä ja mutkista matkassa. Jos vaikka olisin pakotettu elämään sotatoimialueella, saattaisin hyvinkin arvostaa Volvoja toisella tavalla. Joten ollaan tyytyväisiä vaan.

Ai miksi meille sitten tuli juuri Volvo? Se oli kuulkaas tähtiin kirjoitettu. Puolisoni on tähän saakka muistellut lähinnä huvittuneena täysin tuntematonta sekopäätä, joka pysäytti hänet aikoinaan Mikkelin torilla ja alkoi kiihkeästi silmiin tuijottaen tentata. "Valkonen Volvo, UU ÄS AA. Ookko nähny? Valkonen Volvo. UU ÄS AA." Voisi kaiketi olettaa, että kyseisellä kirjainyhdistelmällä tyyppi tarkoitti kaipailemansa auton rekisteritunnusta. Mutta miettikää nyt. Juttu muuttui huvittavasta haudanvakavaksi siinä vaiheessa kun selvisi, että meille tuleva auto on nimenomaan valkoinen. Se sekopäähän oli ennustaja!

Toisen näyn saimme, kun koeajoimme Burlingtonissa erilaisia Volvoja. Yksi niistä oli XC60. Ja se oli ainoa auto, jonka blue tooth löysi meidän puhelimemme blue toothin. Kun olimme nousemassa pois autosta, puhelimen näytöllä vilkkui: "Leaving My Volvo?". Siinä vaiheessa luulimme vielä, että meille tulee mitä todennäköisimmin XC70. Siitä mallista tehtiin sitten paperitkin. Niiden edellisessä postauksessa mainitsemieni pikku hässäköiden takia mallia jouduttiin kuitenkin vaihtamaan. Ja niin meille tuli My Volvo.