Armas aviomieheni ei oikein taida tietää mitä haluaa. Säännöllisesti kuulen hänen tuskailevan sitä, kuinka mukavaa olisi joskus vain olla, möllöttää sohvalla ja katsella elokuvia ja urheilua vaikka koko päivä pullaa ja sipsiä mussuttaen. Mutta kun koskaan ei muka ehdi. Väitän, että ehtisi kyllä hyvinkin jos ei olisi pakonomaista tarvetta hankkiutua jatkuvasti erilaisiin PROJEKTEIHIN. Kuten nyt vaikka saunanrakennukseen. Tai jääkiekkokaukalon perustamiseen omalle pihalle. Sellaisen jäädytys luistelukuntoon vie nimittäin uskomattoman paljon sohvallamakoiluaikaa, jos asteet ovat joka toinen päivä lupaavasti pakkasella, mutta joka toinen päivä reippaasti plussan puolella (enkä nyt puhu Fahrenheiteista) taivaan itkiessä kilpaa jäädyttäjän kanssa.

Muruni on kuitenkin sinnikäs kaveri, jolla on kadehdittava usko omien päämääriensä saavuttamiseen (sekä erikoinen aikakäsitys mallia "ei tässä mee kuin pari minuuttia" joka kannustaa ryhtymään projektiin kuin projektiin). Niinpä saimme eilen viettää Lake Placidin uusimman lätkäkaukalon, Kahkonen Rinkin avajaisia. Ei se mitään, ettei tälläkään lomalla oltu yhtään päivää sohvalla (pullaa syötiin kyllä). Ei haittaa, vaikka jouduin pesemään perunat vessassa kun keittiön hanaan oli jatkuvasti liitetty puutarhaletku. En muistele pahalla jäässä olevia varvasparkojani, joita puri sen samaisen letkun takia raollaan olevasta ikkunasta hönkivä kylmyys. Meidän ikioma kaukalo on kaiken sen arvoista