Nyt kun vuodatus.net vihdoin armollisesti sallii sisäänkirjautumiseni kahden viikon kiukuttelun jälkeen, oksennanpa iloksenne yhteenvedon yleisistä kuulumisistamme.

Pikkuveli on alistunut koululaisen arkeen, eikä enää piiloudu metsään kuullessaan aamulla koulubussin äänen. Bussille ei saa enää edes saattaa, eikä naamaansa sovi näyttää kotiportailla iltapäivälläkään bussin kurvatessa talomme eteen. Henkistä kypsymistä on siis tapahtunut, ja hymykin näyttää ihan koululaisen hymyltä. Vaiko jääkiekkoilijan?

Keskiveljeä ei hymyilytä mikäli häntä kuvaillaan uuden harrastuksen kautta: meillä asuu nykyisin totinen torvensoittaja. Poika ilmoitti haluavansa soittaa trumpettia ja liittyi koulun orkesteriin, ihan vapaaehtoisesti ja täysissä sielun ja ruumiin voimissa! Orkesterin koulun jälkeen pidettäviin yhteisharjoituksiin osallistumisen edellytyksenä on 12 yksityistä soittotuntia, jotka musiikinope vetää koulupäivien lomassa. Onkohan siis matikan- ja englannintunneilta luvan kanssa livistäminen urheilijapoikamme todellinen motivaattori uuteen harrastukseen..?

Vaikka amerikkalaista koulujärjestelmää Suomessa mielellään parjataankin, en voi olla ihailematta koulun panosta lasten ja perheiden elämään muunkin kuin akateemisen sivityksen osalta. Harrastustoiminta ja koululaisten iltapäivähoito on integroitu ihailtavasti koulumaailmaan. Koulun tiloissa, välineillä ja opettajaresursseilla hoidettua iltapäivätoimintaa on tarjolla näyttelemisestä puutarhanhoitoon, lehden toimittamisesta musisointiin. Astuupa koulu reippaasti myös sellaiselle reviirille mikä Suomessa olisi sosiaalitoimen heiniä: Lake Placidin alakoulu tarjoaa koulun jälkeen kokoontuvia, kuraattorin vetämiä vertaistukiryhmiä mm. avioerolapsille ja pitkäaikaissairaiden sisaruksille. Kaikki on ilmaista (paitsi että eihän ilmaisia lounaita ole olemassakaan.. ihan uuden luvun voisi kirjoittaa kaikista vanhempien organisoimista varainkeruuhärdelleistä). Kuljetuksistakaan ei tarvitse huolehtia: koulubussit toimittavat kotiin myös iltapäivätoimintaan osallistuvat vekarat.

 

Yläasteelle siirryttäessä vanhempien ei tarvitse laittaa tikkua ristiin enää edes urheilun puolesta. Isoveli alkoi pelata jalkapalloa koulun joukkueessa, eikä nuorta miestä ole sen koommin juuri näkynyt. Koulubussi vie pojan mennessään klo 7 aamulla, opetusta on klo 14 saakka. Sen jälkeen urheilevilla oppilailla on tunti aikaa tehdä koulun tiloissa mitä parhaaksi näkevät (eli ei ainakaan läksyjä). Kolmelta joka arkipäivä lähtee bussikuljetus futiskentille, missä treenataan tai pelataan sarjapelejä muita yläkouluja vastaan parin tunnin ajan. Lopuksi mennään vielä takaisin koululle viemään pelikamppeet lokeroon. Isoveli kotiutuu siis tyypillisesti puoli kuuden maissa illalla, joskus vielä paljon myöhempään jos ohjelmassa on ollut vieraspeli jossakin päin pohjoista New Yorkia.

Tiukat ovat siis esikoisenkin päivät, mutta joskus onnistun sentään yhyttämään hänet joutilaana ja houkuttelemaan kellariin toisenlaisen viheriön äärelle http://youtu.be/o7W6xSYzv-I