Kuten täällä jo viime viikolla ystävällisesti huomautettiin, sain hetkeksi päälle aika hyvän bloggausflown. Nyt siihen on kuitenkin tulossa (taas) loppu. Vuodatus on myyty, ja parempaa toimintavarmuutta (yes!) hakeva uusi omistaja joutuu sulkemaan päivitysominaisuudet noin viikoksi keskiviikosta alkaen. Pitääpä siis vääntää tikusta asiaa niin kauan kuin vielä ehtii!

Minä voisin hyvin kuvitella olevani taksikuski. Tai rekkakuski tai lähetti tai mikä vaan ammattiautoilija. (Ammatinvalintakysymykset näyttävät pyörivän nyt mielen päällä... viimeksi mieluilin ammattihiihtäjäksi.) Tykkään siis ajaa. Jos olen autossa yksin, musiikkia on kovin puhdistavaa luukuttaa täysillä ja ehkä jopa laulaa päälle. Ensin mainittu onnistuu hienosti (ellei ole jopa perusedellytys) myös Isoveljen ollessa kyydissä. Muiden kyytiläisten kanssa voi puolestaan jutella (Isoveljenkin kanssa voi, jos on itse aloitteellinen ja sietää raskaan huokaisun joka kerran kun avaa suunsa ja hänen täytyy kääntää volyymejä pienemmälle). Tai sitten autoillessa voi vain istua ja ajatella. Kotona sellainen aiheuttaa hirvittäviä syyllisyydentunteita, mutta autossa voi istua ja ajatella ja samalla edetä vauhdikkaasti kohti päämäärää.
 
Siksipä oli jotekin pysäyttävää kuulla Skypessä perjantaina siskon "Hyi" kun kerroin seuraavan päivän ohjelmastamme: 1h 40 minuutin ajosta Keskiveljen lätkäpeliin Potsdamin kaupunkiin. Ei se ollut yhtään hyi, autossa oli taas juuri niin leppoisaa kuin pitikin. Sitä paitsi autoillessa näkee paikkoja, joihin ei välttämättä muuten eksyisi. Tällä reissulla ajoimme Amish-kylän läpi. Asiasta ilmoitti hevoskärryistä varoittava liikennemerkki, ja kohta NIITÄ näkyi ihan ilmielävinäkin. Mustiin pukeutuneita miehiä lierihatuissaan ja pitkissä hiuksissaan valjastamassa hevosta (he eivät siis käytä autoja). Huivipäisiä, esiliinaan sonnustautuneita yhtä mustanpuhuvia naisia nostelemassa pyykkeja narulle (heillä ei ole sähköä eikä siksi kuivausrumpujakaan, kuten kaikissa muissa amerikkalaiskodeissa). Lapset olivat kopioita vanhemmistaan. Kun katsoi vanhanajan puukelkan kanssa lumessa peuhaavaa huivipäistä pikkutyttöä sotkeutumassa pitkiin helmoihinsa ja lierihattuista poikaa sarkatakissaan, oli helppo kuvitella autoilleensa huomaamattaan 1800-luvulle. Autoilu on jännittävää. Kun alla vielä olisi hybridiauto, viimeisetkin miinusmerkit tästä harrastuksesta olisivat tiessään.


Ps. Potsdamista oli tuliaisina 5-2 voitto. Keskiveli teki kypärätempun. Loistoreissu kaikin puolin, siis smiley