Jonkun aika tuoreen postauksen kommenteissa jutskasimme siitä, kuinka liian soma ja helppo elämä ajaa etsimään jännitystä, haasteita ja vaaroja. Näin se taitaa olla, olen ollut samaa mieltä jo pitkään. Kun on saanut sellaisen lottovoiton ettei tarvitse stressata elämän peruskysymyksillä pysyäksen hengissä, veitsenterälle tahtoo hakeutua sitten muilla keinoilla. Syynä uhkarohkeaan vuorikiipeilyyni ja fiksaatiooni alle hajoaviin autoihin on saletisti se, että meidän elämämme täällä on oikeastaan karmean tasapaksua. Suorastaan pelottavissa määrin itseään toistavaa, ja vähintäänkin tylsän ennakoitavaa. 

Se tekee aktiivisesta bloggauksestakin aika puuduttavaa. Blogi on ollut olemassa kohta kuusi vuotta, ja tuntuu, että toistan itseäni yhä pahemmin. Onko ollut yhtään huhtikuuta, jolloin en olisi kertonut etelänmatkasta? Sen jälkeen tulee sitten jokavuotinen alakoulun kevätkarnevaali. Joka vuosi sen teemana on yleisön pyynnöstä sirkus, ja joka vuosi löydän itseni järjestelytoimikunnasta. Joka kesä mennään Suomeen, ja tullaan pois jalkapallon takia. Joka lokakuu alkaa jääkiekko, sitten on Halloween ja sitten aletaankin jo toivotaan lunta että voisi hiihtää ja osallistua Loppetiin. Joka marraskuu tulee kiitospäivä, jonka joka kerta vietän lasten kanssa ihan vaan keskenämme. Joka joulu on ikävä Suomeen, mutta ei sitten kuitenkaan hullumpaa täälläkään. Joka vuosi (vai kuukausi?) Keskiveljelle sattuu jotain, joka kuukausi innostun monista uusista resepteistä, joka kuukausi olen hermoromahduksen partaalla vapaaehtoishommissani (joita en kuitenkaan vaihtaisi mihinkään, koska sitten kuitenkin tulee aina se hetki jolloin kaikki on ollut vaivan arvoista). Ja sitten on se jalkapallo. Jalkapallo. Jalkapallo. Perjantaisin pizzaa, saunaa ja kotivideoita. Lisää jalkapalloa, kunnes on taas perjantai ja pizzaa ja saunaa ja kotivideoita.

Mutta omapa on elämämme - ihan tietoinen valinta ja meidän mielestä vallan loistava sellainen. Sitä vaan tahdoin sanoa, että tänne blogiin ei nyt valitettavasti ole mitään uutta kerrottavaa. Nyt eletään sitä aikaa että nuo karnevaalit on onnellisesti ohi, ja seuraavaksi mennään Suomeen. Siinä välissä on kolme pizzaperjantaita ja paljon jalkapalloa. Keskiveljelle ei vielä tässä kuussa ole sattunut mitään, joten sitä odotellessa!