Yhden maan asukkina ja toisen kansalaisena elämä on yhtä juhlaa. Pyrimme ehdottomasti viettämään suomalaisia juhlia: vappuna tehdään aina munkkeja (ja simaakin, jos muistetaan laittaa se ajoissa käymään...), ja itsenäisyyspäivänä katsellaan TV-Kaista.comilta Linnan juhlia glögiä maistellen. Laskiaisena tehdään laskiaispullia ja lasketaan mäkeä tavalla tai toisella.

Lisäksi tulevat käytännön pakosta amerikkalaiset juhlat, joita saakin sitten olla viettämässä huomattavasti tiukempaan tahtiin. Kouluvuodessa ei ole yhtä ainutta kuukautta, johon ei osuisi ainakin yhtä vapaapäivää. Amerikkalaisia juhlapäiviä vietetään tyypillisesti tietyn kuukauden "kolmantena maanantaina" tai "ensimmäisenä perjantaina", jolloin juhlapyhä tietää aina pidennettyä viikonloppua. Juhlan aihe jo sinällään!

Viimeisimpänä amerikkalaisena juhlana vietimme Kiitospäivää. Juhlan taustalla on useampiakin kiitollisuuden aiheita parilta menneeltä vuosisadalta: uudisasukkaiden kiitollisuus heitä auttaneelle alkuperäisväestölle, sekä yläkerran kiittäminen paitsi voitetuista sodista ja toisaalta kuluvan vuoden sadosta. Nämä teemat ei meitä mamuja juurikaan hetkauta (varsinkin, kun kasvimaan hoitokaan ei Suomesta käsin ihan onnistunut), mutta ainahan sitä voi keksiä omia kiitollisuudenaiheita että voi hyvillä mielin virittäytyä juhlatunnelmaan muiden mukana.

Kiitospäivää vietetään marraskuun kolmantena torstaina, mutta koska juhla on amerikkalaisille jouluakin tärkeämpi yhdessäolon juhla, perheiden kokoontuminen matkojenkin päästä on yritetty mahdollistaa päästämällä koululaiset vapaalle melkein koko viikoksi.

Meidän taloudessa perheen yhteen kokoontuminen ei todellakaan kuulu Kiitospäivän kuvioihin: Kiitospäivä osuu aina ampumahiihdon maailmancupin starttitohinoihin, emmekä ole viettäneet yhtäkään Kiitospäivää edes perheen normikokoonpanolla, saati sitten laajennettuna. 

Silti meille on melkein huomaamattamme kehittynyt tiettyjä toimintatapoja, joita kai voi jo traditioksikin kutsua. Kalkkuna on Kiitospäivän alla aina tarjouksessa (parhaimmillaan n. 50 senttiä per pauna, eli noin euron kilo), ja koska kalkkuna on hyvää ja helppo valmistaa vain uuniin lykkäämällä, miksipä emme sitä Kiitospäivän kunniaksi söisi? Kokonaisen kalkkunan sijaan tyydyimme tänä vuonna pelkkään rintapalaan, joka sekin on jo miehen pään kokoinen. Jospa siitä tänä vuonna onnistuisi nauttimaan vain parin yksinkertaisen aterian verran sen sijaan, että seuraavat kaksi viikkoa söisi kalkkunakastiketta, kalkkunapizzaa, kalkkunapataa, kalkkunaburritoja, kalkkunalaatikkoa, kalkkunasubeja, kalkkunakeittoa ja kalkkunaspesiaalia?

Stuffingia (joka alunperin on kai tavattu tunkea kalkkunan sisään?) pöydästä löytyy myös - yllättävän maukas lisuke ollakseen vain voissa muhineita, maustettuja leipäpaloja! Jälkkäripiiraat ovat myös periamerikkalaisia: kurpitsapiirasta ja pekaanipiirasta.. kermavaahdon kanssa tietenkin.

Syöminkien lisäksi traditioksemme näyttää muodostuneen The Hunger Games -elokuvat. Viime vuonna elokuvasarjasta tuli Kiitospäivän alla ensi-iltaan osa "Catching Fire". Tänä vuonna nousimme pöydästä pötsit pullollaan, ja suuntasimme autioita katuja pitkin leffateatteriin katsomaan muiden yksinäisten, erilaisten ja outojen kanssa "The Hunger Games: Mockingjay Part I":n. Toinen osa näyttää tulevan ensi-iltaan 20. marraskuuta 2015. Taidan tietää, mitä teemme seuraavana Kiitospäivänä.