Lätkäkausi siis lähestyy, ja sitä myöten potkupalloilut lähenevät loppuaan. Tämän viikonlopun turnaus oli kauden toiseksi viimeinen, ja sijaintina oli historiallisesti merkittävä Ticonderogan kaupunki, vähän toistasataa kilometriä Lake Placidista etelään.

Aamu-unia suuresti arvostavana olin päättänyt jo aiemmin, että tästä turnauksesta tehdään miniloma: yövytään turnausta edeltävä yö hotellissa ettei tarvitse lähteä ajelemaan kukonlaulun aikaan peleihin. Käydään katsomassa hienosti entisöidyt Ticonderogan linnoitukset, jossa tykinlaukaukset ovat kajahdelleet useammassakin tärkeässä taistelussa 1700-luvulla. Piipahdetaan ehkä huvipuistossa. Hankitaan Halloween-asut, kun on mahdollisuus päästä Walmartiin hiplailemaan niitä ihan livenä eikä tarvitse tyytyä nettikaupan tuntumaan.

Perjantaina lähdimme sitten liikkeelle heti koululaisten kotiuduttua. Vettä tuli kuin aisaa koko matkan ajan, ja tein päätöksen ettei linnoituksille lähdetä rypemään ainakaan sinä päivänä. Päätöstä tuki Isoveljen omituisen uuvahtanut olotila: poika sammui autoon heti alkumatkasta, eikä tuntunut piristyvän vielä perilläkään. Halloween-shoppailukaan ei jaksanut kiinnostaa. Syy selvisi, kun silitin hotellisängyn uumeniin käpertyneen kaverin otsaa: se oli tulikuuma. Jätimme Isoveljen keräilemään itseään sisätiloihin, ja kipaisimme Pikkuveljen ja Keskiveljen kanssa naapuriin Walmartiin katselemaan Halloween-asutarjontaa. Se oli surkea (koska emme tarvinneet 2-vuotiaan kokoa emmekä prinsessahenkisiä vetimiä). Seuraava riemu-uutinen tuli sähköpostin muodossa futisjoukkueen johtajalta: turnaus oli vaarassa peruuntua tulvivien kenttien takia. Minilomamme alkoi vaikuttaa suorastaan hupaisan epäonnistuneelta, mutta onneksi iltapulikointi hotellin allasosastolla kevensi vähän tunnelmaa.

Aamu valkeni, ja sähköpostissa oli kuittaus turnauksen toteutumisesta kaikesta huolimatta. Isoveljen tauti vaikutti hellittäneen, mutta kentille saapuessamme saimme todeta, että sama kuumepiikki oli pyyhkäissyt voimalla 5/6-luokkalaisten keskuuteen. Melkein kymmenkunta pelaajaa jäi saapumatta paikalle ja muutama sinnitteli joukossa toipilaana. Menestys oli sitten sen mukaista.. Keskiveljen ikäluokka sen sijaan pääsi rymistelemään sydämensä kyllyydestä päivän erikoista:  jonkinlaista jalkapallon ja mutapainin yhdistelmäottelua. Kentät olivat tilanpuutteen ja pahimpien tulva-alueiden välttämiseksi kummallisen mallisia: arviolta kuusi metriä leveitä, mutta loputtoman pitkiä. Pelaajat liikkuivat ahtaalla kentällä toisiaan tuuppivana klimppinä, ja alusta muuttui hetkessä mutavelliksi, jossa harhautuksista tuli helposti liukutaklauksia ja spurteista mahamätkähdyksiä jalkojen sutiessa tyhjää. Loppuun asti silti vedettiin, hymyssä suin ja Keskiveli jopa hattutempun arvoisesti. Se hinta päivällä kuitenkin oli, että ensimmäistä kertaa pojat näyttivät surkeaa naamaa kun tiedustelin halukkuutta huvipuistokäyntiin. Ihan mielelläni lähdin kotia kohti itsekin.

(Tämä ei ole se paita jolla Keskiveli pelasi...)