Luulin olevani epävarmuutta ja yllätyksiä rakastava. Rento, joustava, jopa lepsu. Mutta viime viikot ovat herättäneet ajatuksen, että minussa taitaa sittenkin asua tiukkapipoinen kontrollifriikki. Ainakin amerikkalaisen mittapuun mukaan.

Safety first on ainoa elämänohje, joka täällä (valitettavasti) otetaan vakavasti: muutoin amerikkalainen suhtautuu elämään aika leväperäisesti. Easy going. Tähän saakka lepsu minäni on ollut lähinnä saajan puolella, ja nautiskellut rennon otteen hyvistä puolista. Myöhästelyt ja vähän sinne päin tekeminen ei herätä kenessäkään kummastusta, saati paheksuntaa. Jos sen sijaan täyttää sovitut kriteerit: ilmestyy sovittuna aikana sovittuun paikkaan tekemään sovitun asian ja vieläpä hyvin, saa osakseen vuolaat ja riemastuneet kiitokset. Minusta tuntuu vieläkin vähän hassulta, että joka ikisen työpäivän päätteeksi kollegat koululla huikkaavat kiitokset päivästä. Siis ihan tavallisesta työpäivästä. Jos teen pyydetyn asian saman päivän aikana, pomo ilmestyy eteeni latelemaan silmät loistaen ylisanoja suomalaisesta työmoraalista. Siis häh? Minähän vain hoidin hommani?

Nyt työnkuvaani on ilmestynyt myös jalkapallojoukkueen managerointia ja hiihtojoukkueen valmennusta. Yhä useammin olen se, jolla on vaatimuksia tai ainakin odotuksia. Ja voin kertoa, ettei joukko keski-ikäisiä, amerikkalaisia hiihtäjätätejä täytä odotuksia yhtään sen tehokkaammin kuin joukkueellinen teini-ikäisiä jalkapalloilijoitakaan. Odottelen turhaan osallistujia treeneihin. Odottelen turhaan vastausta sähköposteihini. Odottelen turhaan vahvistuksia sieltä, rahoja täältä, täytettyä lomaketta tuolta. Turhaan, kunnes on se kuuluisa viime tippa, kreivin aika, akateeminen vartti tai ihan vaan tosi myöhä. Amerikkalainen hiihtäjätäti tai futaripoika varmaan ajattelee, että on rentoa ja helppoa olla hötkyilemättä päiviä tai viikkoja minkään asian eteen. We'll see. Suomalaisen manageri-valmentajan mielestä se on kaikkea muuta kuin rentoa: se on stressaavaa. Pipo kiristyy, kun kaikki langanpäät ovat ilmassa, palapelin palat eivät sovi yhteen, eikä kenelläkään ole mitään hajua mitä niistä paloista edes ollaan rakentamassa. Kas kun we'll see!

Minä en haluaisi katsella. Minä haluaisin TEHDÄ. 

Safety first on saanut rinnalleen toisen inhokkifraasin.