Yhdellä monista tämän talven pelireissuista eksyimme. Navigaattori heittäytyi kaukana kotoa hilpeäksi, ja johdatti meidät kapealle, auraamattomalle kärrypolulle. Niin kapealle, että monsterimaasturimme ei olisi mitenkään mahtunut kääntymään ympäri, eikä sen kuski uskaltanut alkaa peruuttamaankaan. Niinpä ajoimme tuota osittain peilijäistä polkua pitkin sitkeästi eteenpäin melkein 10 kilometriä, kännykkäverkon ulottumattomissa, nähden matkalla pelkkää erämaata sekä yhden aseistetun henkilön. Oli muuten aika jännää!

Takaisin ihmisten ilmoille päästyämme huojennus oli valtaisa. Vielä korkeammalle tunnelma nousi, kun aloin bongailla horisontissa tuttuja maamerkkejä ja tienviittoja. Osuipa eteen myös lakeplacidilaisia autoja, Isoveljen pelikaverit olivat suunnistamassa samaan päämäärään. Katse noihin maamerkkeihin ja edellä ajavaan autoletkaan kiinnittyneenä tein matkaa kovasti hilpeänä siitä, ettei me jäätykään erämaahan susien syötäväksi. Kunnes jouduin ihan toisenlaisen suden suuhun..

Nopeusrajoitus oli huomaamattani muuttunut 55 mph:sta 30 mph:iin. Ja juuri tuon asiasta ilmoittavan kyltin kohdalla oli tietenkin ollut paha poliisi nappaamassa tuhmia kuskeja. Letkassamme oli muitakin vähintään yhtä tuhmia kuin minä, mutta koska itse ajelin viimeisenä, minut oli helpointa napata sivuun. Koitin kyllä selitellä poliisille metsäseikkailuamme ja vaikka mitä, mutta armoa ei tullut: sain mukaani syytteen merkittävästä ylinopeudesta.

Syyte oli käytännössä lappu, johon ruksataan onko mielestään syyllinen vai ei ja sitten lähetetään se takaisin poliisille kahden viikon sisään. Liitteenä oli kuva autostani sekä tutkasta, joka näytti minun ajavan 52 mph 30 mph:n alueella (minähän siis kaiken kukkuraksi olin luullut ajavani rajoitusta hitaammin!). Valokuvan takia en nähnyt mitään mieltä vastaan pullikoinnissa, joten ruksasin olevani joo joo syyllinen. Lisäksi raapustin pitkän kirjeen, jossa kerroin taustatietoja: eksymisemme, runsaan mutta rikkeettömän ajokokemukseni, tulottomuuteni jne. Pyysin kauniisti, että minua kohdeltaisiin helläkätisesti, ja sitten laitoin sekä tunnustamislomakkeen että armonanelukirjeeni pikaisesti postiin. Tunnustamisen eräpäivä kun osui Suomen-lomallemme, ajattelin hoitaa asian tehokkaasti pois päiväjärjetyksestä.

Suomesta palattuamme sakkolappu löytyikin sitten postikasasta. Summa oli kohtuullisen iso, mutta ei mitenkään päätähuimaava. Päätä alkoi kuitenkin suorastaan särkeä pari päivää myöhemmin kun sain lisää postia, tällä kertaa DMV:ltä (Department of Motor Vehicles, taho joka koordinoi mm. ajokorttiasioita). Kirjeitä oli kaksi. Toisessa todettiin, että koska olen uusi kuski (ajokortin saamisesta vähemmän kuin 180 päivää), minun pitää maksaa sakon lisäksi vielä ylimääräinen maksu mikä käytännössä tuplaa sakon suuruuden. Toisessa todettiin, että koska olen uusi kuski, ajokorttini lähtee kuivumaan kahdeksi kuukaudeksi maaliskuun lopulta alkaen. Ei vaihtoehtoisia rangaistuksen suoritustapoja, ei valitusosoitetta, ei mitään. Vain yksiselitteinen toteamus, piste.

Tuon verran löi päässä tyhjää. Sitten hermostuin TOTAALISESTI. OIin jo Isoveljen pelissä päivitellyt ylinopeuttani, ja spekuloinut mikä mahtaa olla rangaistus. Muut vanhemmat olivat ehdottomasti sitä mieltä, että pahin mahdollinen seuraus on parin sadan taalan sakko. Jos onnistun esittämään tosi säälittävää, sakko on pienempi tai sitten ei tule mitään rangaistusta. Muistan miettineeni ääneen sitäkin, onko mitenkään mahdollista että kortti otetaan pois. Kenenkään mielestä se ei voinut olla edes teoriassa mahdollista.

Mutta niin se nyt vain on. NY:n lain mukaan kortti otetaan pois henkilöiltä, jotka syyllistyvät toistuvasti törkeisiin rattijuopumuksiin tai huumausaineen alaisena ajamiseen. Sen lisäksi se voidaan näköjään ottaa pois myös minulta. Älyttömintä on, että vaikka DMV luokittelee minut yhtä vaaralliseksi rikolliseksi kuin paatunut rattijuoppo, saan vielä kuukauden ajan heilua mielin määrin ratin takana ennen kuin kortti pitää luovuttaa pois. Mikä järki???

Toisekseen, minähän EN oikeasti ole mikään uusi kuski. NY:n ajokorttini ehti toki mädäntyä lompakossani vain muutaman viikon (pitikin suorittaa se!#&%)&/#%¤), mutta sitä edelsi 18 vuotta varsin rikkeetöntä kuskin elämää. Mainitsin tämän yksityiskohdan myös poliisille toimittamassani kirjeessä, mutta se tuntui olevan merkityksetön seikka. Olen yhtä mieltä siitä, että tällainen "uuden kuskin sääntö" on mainio pelote 16-vuotiaille tuoreille kuskeille. Ja vaikka he sattuisivat kämmäämäänkin, perhepiiristä löytynee äippä ja iskä jolta voi pummia kyydin mäkkäriin. Kouluun ja töihin on kuitenkin lupa ajaa vaikka kortti olisikin kuivumassa. Minua tämä lievennys ei sattumoisin auta: ei ole töitä eikä koulua. Sen sijaan on kolme lasta joita pitäisi voida kuljettaa milloin minnekin, ja joille pitäisi saada ruokaa kaupasta. Minua kohdellaan mielestäni väärin, mutta sen lisäksi tässä kärsii viattomia lapsia: kaksi joutuu jättämään harrastuksensa kahdeksi kuukaudeksi, ja yksi 4-vuotias joutuu kävelemään 10 kilometriä joka päivä että saadaan kannettua gallonan maitotölkit kotiin.

No, tässä on taas ollut oppituntia kerrakseen. Kantapään kautta tuli opittua, ettei olisi kannattanut ajaa koko NY:n ajokorttia vaan ajaa Suomen kortilla. Ei kuulemma olisi myöskään kannattanut tunnustaa heti kättelyssä mitään, niin ilmiselvä tapaus kun tämä olikin, vaan antaa ajan kulua, byrokratian rattaiden pyöriä ja rikoksen jopa vanheta. Eikä missään tapauksessa olisi kannattanut töppäillä kun ei ole amerikkalainen. Siihen johtopäätökseen olen nyt tullut; moni jututtamistani ihmisistä on rikkonut lakia minua paljon pahemmin, ja selvinnyt suunnilleen pään silityksellä. Vuokranantajani esimerkiksi ajoi 40:n alueella yli 80 mph, ja suorittaa nyt siitä hyvästä turvallisen ajotavan nettikurssia. Ei sakkoja.

Senkin sain nyt kuulla, että jos haluaisin, voisin maksaa 2500 taalaa liikennerikkomuksiin erikoistuneelle juristille. Sellainen saisi minut kuulemma kuiville 99.5%n todennäköisyydellä. En kuitenkaan halua; ensinnäkin kyseinen summa puuttuu takataskustani ja vaikka ylimääräistä pätäkkää olisikin, en todellakaan halua tukea tällaista "köyhät kyykkyyn" -yhteiskuntaa osallistumalla kenenkään asianajajan elättämiseen. Käännän tappion voitoksi ja hankkiudun bikinikuntoon kävelemällä kahden kuukauden aikana joka paikkaan. Hyvää se vain tekee! Kele.