Only In America -sivulleni ei ensimmäisen amerikanvuoteni jälkeen ole kertynyt paljoakaan ihmeteltävää. Ei siksi, ettenkö olisi törmännyt hassuihin, kummallisiin tai surullisiin amerikanihmeisiin sen koommin. Vaan siksi, että amerikanihmeistä on tainnut tulla arkea, joka soljuu ohi omalla painollaan ja johon ei enää kiinnitä erityistä huomiota.
Ylimääräisiä epäröimättä käännyn valoristeyksessä oikealle vaikka minulle palaa punainen.
Ilmoitan lukuisia kertoja päivässä RRRRRRAKASTAVANI eri ihmisiä, esineitä ja asioita, eikä se tunnu mitenkään liioittelulta. Yhtään epäilyttävältä ei tunnu sekään, kun joku hyvänpäivän tuttu ilmoittaa RRRRRAKASTAVANSA jotakuta lapsistani.
Hädin tuskin muistan, miten laskuja maksetaan netissä: itsestään selvästi marssin kerran kuussa sähkölaitokselle setelinippu kourassa. Virkailijalle setelinippuni sentään on yhä ihmetyksen aihe; vieläkään meidän perhe ei ole siirtynyt shekkivihkoaikaan. Se on kuitenkin harkinnassa, sillä pakko myöntää, että shekit olisivat tosi käteviä.. Shekkivihon kanssa olisi pennilleen oikea määrä käteistä mukana, maksat sitten kaverille pikku pummauksen tai käytetyt luistimet, tai ostoksen kaupassa jossa ei käy luottokortti. Taidan siis olla valmis palaamaan 80-luvulle.
Mutta niinkin arkinen asia kuin ruokakaupassa käyminen on oikeastaan aika erilaista kuin Suomessa. Muistan vielä, kuinka kolme vuotta sitten sain kulumaan käsittämättömän paljon aikaa kaupassa käymiseen vain siksi, kun kaikki oli niin ihmeellistä ja kummallista etten vaan selvinnyt ulos nopeammin. Moni teistä lukijoistani (joita rrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrrakastan ihan jokaista, btw) on käynytkin meidän kyläkaupassamme, ja ehkä kiinnittänyt huomiota seuraaviin seikkoihin:
Kukin hyllyväli on noin 30 metriä pitkä. Se tarkoittaa siis täydet 30 metriä erilaisia limsoja ja sipsejä..
.. 30 metriä sokerikyllästettyjä aamiaismuroja...
.. ja 30 metriä monenmoisia keksejä, makeita ja suolaisia. (Mainittakoon, että tavalliselle leivälle on varattu puolet vähemmän hyllymetrejä, ja siitäkin vie leijonanosan hodari- ja hampurilaissämpylät.)
Jossain rismassa tai sitimarketissa nämä metrilukemat eivät välttämättä ihmetyttäisi, mutta Price Chopper ei ole mikään hypermarket vaan keskiverto S-Marketin kokoinen. Price Chopperissa on yhteensä 9 hyllyväliä, joista viisi on pyhitetty ihmisravinnolle. Ja näistä viidestä hyllyvälistä kaksi on täynnä sipsisäkkejä, murolaatikoita ja 2-3 litran limsapulloja. Aika vähäinen osuus jää millekään syötäväksi kelpaavalle, sillä muistin juuri, että yksi 30-metrinen on varattu lääkkeille. Siitä en hoksannut ottaa kuvaa, sillä ei kai siinä ole mitään erikoista että ruokakaupasta saa särkylääkkeitä tai nukahtamispillereitä?
Vertaansa vailla oleva keksintö lapsiperheiden huijaamiseksi ovat muuten FRUIT SNACKSIT. Tutustuin niihin itse epähuomiossa, kun odottelin (taas) jossain virastossa vuoroani ja nälkä alkoi uhkaavasti koetella sekä vatsanpohjaa että hermoja. Odotustilassa oli välipala-automaatti, joka ilmoitti suklaan ja sipsien lisäksi jakelevansa myös fruit snackseja. En varsinaisesti odottanut automaatin pullauttavan käteeni appelsiinia tai banaania, mutta ehkä kuivattuja aprikooseja tai edes rusinoita. Tyrmistys oli melkoinen, kun luukusta tipahti syliini tällaisia:
Siis karkkia. Jota miljoonat amerikkalaislapset ottavat kouluun terveelliseksi välipalaksi kun paketissa kerran lukee niin.
Mutta ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Vai?
Heviosaston laaja valikoima houkuttelee kokeilemaan Äiti Maan antimia, joista ei ole ikinä kuullutkaan. Enkä juksaa, kun sanon että kotimaisia marjoja (mansikoita, mustikoita, vadelmia..) saa ympäri vuoden, kuten myös tähtilipun alla kasvaneita sitrushedelmiä. Omenat ovat lapsen pään kokoisia (ja nyt alkaakin sitten soida ne kuuluisat hälytyskellot).
Lihaosastolla maksat vain lihasta, et lisäainemarinadiliemistä koska niitä ei juurikaan käytetä. Jauheliha ei ole mitään halpaa jäämäpalamössöä, vaan samaa tavaraa mitä laitetaan pihveinä grilliin ja paisteina uuniin. Broilerin fileet ovat niin valtavia, että niiden voisi kuvitella olevan peräisin strutsin rintavarustuksesta. (riiiinnnnggggg..... riiiinnnnggggg....)
Karkkivalikoima on suhteellisen onneton. Tarjolla on lähinnä huonoja hedelmäkarkkeja ja suklaita, joiden maku jää valovuosien päähän fazerin sinisestä (salmiakkisuklaasta puhumattakaan). Ja sehän on positiivista, ettei karkkipäivien pitäminen oikein täällä nappaa. Meidän poikasille nuo aiemmin mainitut fruit snacksit menevät sitä paitsi täysillä läpi karkkipäiväkarkkina, ja niissä sentään on vitamiineja..
Amerikka on myös laiskan leipurin paratiisi. Kakku- ja keksijauheita (lisää vain vesi!) löytyy mielikuvituksellisen paljon, ja tuotosten maku ei ole yleensä yhtään hullumpi. Leivonnaisten näyttävä koristelu on myös tehty naurettavan helpoksi.
Niin, ne hälytyskellot. Vaikka suomalainen maalaisjärki saisikin pysymään pois sipsi-, muro- ja keksikäytäviltä, auttaako ns. terveellistenkään amerikkalaispöperöiden syöminen välttämään vakavat terveyshaitat? Luettuani tämän artikkelin ostosreissut alkoivat taas venyä kolmen vuoden takaisiin mittoihin. Tuntuu ylivoimaiselta löytää mitään mikä ei olisi tavalla tai toisella myrkyllistä.
Kommentit