Olen vain muutama viikko sitten vauhkonnut karhunvatukoista, ja nyt tulee tekstiä pelargonioista. Joku voisi saada sen käsityksen että multasormeilu on mun juttuni. NOT. Japani-henkisestä, kivi- ja vesiteemaisesta puutarhasta hyvin niukoilla elävillä elementeillä olen kyllä joskus heikkoina hetkinäni haaveillut, mutta vihreän vehreät, maaliskuusta marraskuuhun kaikissa sateenkaaren väreissä kukkivat ja tonneittain satoa tuottavat luomukset ovat ihan painajaisia - varsinkin omana. Muut kökkiköön tonteillaan perä pystyssä niin paljon kuin sielu sietää, ihailen kyllä mielelläni tuloksia ja maistiaisiakin saa tarjota  Omassa pihassani riittää kuitenkin mainiosti pari sisäänkäyntiä koristavaa kukkapurkkia, että voin luoda ensivaikutelman itsestäni kunnollisena perheenemäntänä. Sisällä kukkapurkkeja ei tarvita ollenkaan, siellä teen mieluummin vaikutuksen vieraisiin leivontapuolella (mihin liittyen ne karhunvatukat ovat tontilla ihan jees, varsinkin kun satokausi jäi sittenkin mukavan lyhyeksi).

No niin, koska kunnollinen rouva hankkii keväällä kukkasia, ostin minäkin joskus toukokuussa peräti viisi pelargoniaa. Ne eivät kuitenkaan koko kesänä näyttäneet erityisen onnellisilta, mikä varmaan on aika tyypillistä käytöstä viljellyille kasveille jotka jätetään seitsemäksi keskikesän viikoksi täysin vaille hoitoa..

Syyskuun alkupuolella sitten huomasin ruokaostoksilla, että komeita "mumseja" (krysanteemi??) sai päivän tarjouksena $2.99 kipale. Viisi kirkkaankeltaista heräteostosta lähti matkaani. Kotona vein mumsit surkeina nuokkuvien pelargonien viereen aikomuksenani laittaa uudet kukat jonain päivänä vanhojen tilalle, sitten joskus kun jaksaisin (yleensä nämä hommat ovat prioriteeteissäni aika kaukana kärkisijoista...). Muutaman päivän kuluttua kuitenkin havaitsin, että pelargoniat olivat alkaneet ennennäkemättömän kukoistuksen. Niihin tuli jopa kukkia ekaa kertaa hankinnan jälkeen! Aivan kuin ne olisivat pelästyneet uhkaavaa vallankaappausta ja päättäneet vihdoin näyttää kykynsä koristaa sisäänkäyntiämme.

Tilanne on nyt jatkunut pari viikkoa ennallaan, mumsit ja pelargoniat rehottavat kilpaa. Tänään sille tulee kuitenkin loppu, sillä pelargoniat nyt vaan eivät sovi yhteen ostoslistallani olevien jättikurpitsojen kanssa. Pelargonioista on päästävä eroon. Niin paljon kuitenkin kunnioitan niiden ansiokasta viimeistä taistelua, että meinaan olla tosi viherpeukalo ja yrittää ihan pro-meiningillä PELARGONIOIDEN TALVETTAMISTA. (Tässä kohtaa yritän nyt vielä vakuuttaa teitä, että EN ole puutarhaihminen. Hallussani nyt vaan sattuu olemaan Trivial Pursuitista peräisin oleva nippelitieto, että pelargonia on oikein käsiteltynä monivuotinen kasvi ) Netti on tosi kiva paikka kun sieltä saa niin paljon neuvoja tästäkin asiasta. Pelargonian saa talvehtimaan elossa vain jos sen leikkaa matalaksi, laittaa juuri ja juuri plussan puolella pysyvään tilaan ja pitää pilkkopimeässä. Toisaalta, sen pitää ehdottomasti saada jonkin verran valoa, tilkka vettä silloin tällöin ja n. 15 astetta on ihanteellisin lämpötila - juuri kuten mummon akkunalla. Leikkaus on suoritettava vasta keväällä.

Kuten aikanaan vauvanhoito-ohjeitakin googlatessani, sovellan näistä sadoista ristiriitaisista vinkeistä varmaankin jonkinlaisen kompromissin ja jätän loput Herran haltuun. Luultavasti unohdan talvehtivat pelargoniani autuaasti, ja kiukuttelen toukokuussa puutarhakaupassa kun kukkien pitää olla niin kalliita ja niitä on pakko ostaa vaikken edes oikeasti välitä niistä. Muutaman vuoden päästä, kun talomme puretaan paikalle rakennettavan 4-kerroksisen hotellikompleksin tieltä (tämä ei ole hölynpölyä, paikallisen hotellisuvun rakennuslupahakemus on pitkän taistelun jälkeen vihdoin menossa läpi), maa-aineksella täyttyvä kellari jää viiden urhean mutta unohdetun pelargonianjämän viimeiseksi haudaksi... wau.