Jatketaanpa sitten päihteistä puhumista!
Tänä aamuna Facebookissa kävi kiihkeä keskustelu tällaisesta lehtijutusta:
(Huomatkaa täkäläinen uutisointitapa.. kaidalta tieltä hairahtuneen nimi ja tarkka osoite mainitaan :D)
Luin ensin lehtiartikkelin ennen kuin syvennyin kommentteihin. Ensimmäinen reaktioni oli kauhistus. Tuohan on se talo jonka ohitamme joka päivä koulumatkalla sisäänkäyntiä hipoen! Talo on kivenheiton päässä Pikkuveljen koulusta. 300 lasta leikkii joka päivä kivenheiton päässä huumepensaista! Itse talossakin asuu lapsia, ainakin siitä päätellen että pihassa on aina lastenrattaat ja leluja. Pieniä lapsia asuu huumepensaiden keskellä. Siis hirveää. Kauheaa. Kamalan järkyttävää. Huumeet eivät ole varmaan ikinä liipanneet yhtä läheltä omaa elämääni. Ainakaan tietääkseni. Ja nyt se tapahtuu täällä meidän lintukodossamme!
Sitten paneuduin kommentteihin, olettaen saavani sieltä tukea kauhistelulleni. Ensimmäinen, toinen ja kolmas kommentti piti lukea moneen kertaan ennen kuin oikeasti uskoin lukemaani. Ihmiset olivat kauhistuneita, närkästyneitä, jotkut suorastaan raivoissaan - mutta ei suinkaan siksi että joku kasvattaa huumepensaita pienten lasten välittömässä läheisyydessä. Ihmiset olivat tuohtuneita, että oli järjestetty niin suuri ja kallis operaatio viattoman perheenisän päänmenoksi. "Antaisivat harmittomien ihmisten olla rauhassa!" suurin osa viestitti. Kritisoitiin sitä, että oli tilattu kalliita helikoptereita jonkun marin takia. Käytetty lukemattomia viranomaistunteja muutaman hassun kannabispuskan löytämiseen. "Täällä on vaikea heroiiniongelma, miksei poliisi ei käytä aikaansa ja rahojansa HUUMEIDEN kitkentään?" Ihmeteltiin, miksei New Yorkin osavaltio voi vihdoin siirtyä vuoteen 2016 ja laillistaa kannabiksen myynnin ja käytön. "Koska tiedätte jonkun viimeksi kuolleen kannabikseen? NIIN JUST, EI KOSKAAN! Kahvi ei ole terveellistä, viina ja tupakka tappavat - ja kaikki ne ovat laillisia!"
Kommentoijien joukossa oli paljon tuttuja. Urheiluhenkisyydestään tunnetun kaupungin kantaväestöä. Kolmi- nelikymppisiä ihmisiä, joita olen pitänyt ihan normaaleina ja kunnollisina, samankaltaisella moraalikäsityksellä varustettuina kuin itsekin olen.
Minä opin ala-asteen valistustunneilla, että kaikki huumeet on pahasta. Ja että marihuana on huume, tai ainakin huumemaailmaan johtava lyhyt ja suora tie, jolla vain onnekkaimmat onnistuvat tekemään uukkarin.
Ajat ovat kaiketi muuttuneet, enkä ole vielä koskaan tuntenut itseäni yhtä vanhaksi ja konservatiiviseksi kuin tuon kommenttitulvan luettuani. Tällaiselta siis tuntuu mummosta, kun osuuspankkiin pitäisikin osata mennä tietokoneella eikä potkukelkalla.
Loppupäivän katselin kanssaihmisiäni ihan uusin silmin ja yritin nähdä heissä merkkejä. Onkohan työkaverillani, sillä nuorella makeantuoksuisella eskariryhmän opella tapana pössytellä ennen töihin tuloaan? Autokorjaamon kundi oli tänään tosi hyvällä tuulella, se oli siis pilvessä.
Minun pitäisi varmaan siirtyä vuoteen 2016 käsi kädessä asuinosavaltioni kanssa, mutta tätä asiaa en ihan purematta niele. Riihikallion ala-aste, Pirkko Helesuo ja Pirkko Salonen, niin vanha en vielä ole että oppinne olisivat unohtuneet! Eläisin vielä niin mielelläni somassa pikku kuplassani, jonne ei kannabiskasvin juuret yllä eikä jointtien sauhut luikertele.
Tai sitten pitää muuttaa Suomeen. Vai onko sielläkin tänä päivänä yhtä salliva asenneilmasto, josta olen ollut autuaan tietämätön?
Kommentit