Kuten Varavaari taannoisessa kommentissaan arvailikin, olen tosiaankin alkanut järjestelmällisesti valloittaa Adirondackin korkeimpia, yli 4000 jalan korkeuteen kohoavia huippuja. 46ers -klubin jäsenyydestä en vielä haaveile, mutta unelmiahan toki on hyvä aina olla.. Ongelma vaan on se, että vain murto-osa noista klubin jäsenyyteen vaadittavista huipuista on saavutettavissa alle 6 tunnissa, mikä puolestaan on koulupäivän pituus ja se aikaikkuna, jossa minun pitää ehtiä ajamaan huipun tuntumaan, kiivetä sen päälle, tulla alas ja vielä ajaa takaisin kotiin. Ja lasten kanssa vaeltaminen nyt vaan on hirveää, meidän kaikkien mielestä :D

Nyt plakkarissa ovat Cascade Mtn (jolle olen kipaissut jo kymmenkunta kertaa, kaikkina mahdollisina vuodenaikoina ja monessa eri seurassa!), Giant Mtn sekä viimeisimpänä tänään valloitettu Wright Peak. Wrightin erikoisuutena on vuonna 1962 vuoren rinteeseen harjoituslennolla syöksynyt B-47 pommikone, jonka jäänteet pitäisi olla yhä löydettävissä läheltä huippua. Huipulle päästyäni löysin itseni kuitenkin niin totaalisesta pilvestä, että en kerta kaikkiaan onnistunut bongaamaan koneenraatoa - hädin tuskin löysin enää takaisin alas johtavalle polulle. Pöh!!!

Ihan Wrightin naapurissa kohoaa kuitenkin kaksi muuta High Peakia, Algonquin ja Iroquois. Vaellusreitin alkupää on yhteinen, joten ehkä piipahdan näitä kahta valloittaessani uudestaan vielä Wrightilläkin etsimässä hylyn - toivottavasti vähemmän pilvessä!