Jos varautuu pahimpaan, saa usein yllättyä positiivisesti.

Itse en juurikaan muista ajatella näin (ja siksipä löydänkin itseni usein hankkeista, joihin ei todellisuudessa ole aikaa, kykyjä eikä oikeastaan muitakaan resursseja). Joulun 2014 suhteen odotukset eivät kuitenkaan olleet korkealla. Eihän Oikea Joulu voi tulla vieraaseen maahan, varsinkaan, jos ympäriltä puuttuu 80% Oikean Joulun tekevistä läheisistä? 

Mutta tuli se näköjään kuitenkin. Hieman erilaisena, mutta yllättävän hyvänä. Tässä viiltävä analyysi Joulun 2014 puitteista.

Valmistelut
Amerikassa joululoma alkaa vasta aattona (ja monella työn raskaan raatajalla kestää vain joulupäivän ajan jos sitäkään). Meidänkin aatonaatto sitä edeltävistä päivistä puhumattakaan sujui vielä töitä tehden, koulua käyden ja treeneissä suhaten. 

Olin kutakuinkin vakuuttunut siitä, että jouluvalmistelut jäisivät arjen jalkoihin. Murunikin kiersi vielä viime tippaan asti maailmancupia Euroopassa, eikä tuolta näppärältä keittiö- ja nikkarointi-ihmeeltä siis ollut odotettavissa liiemmälti apuja. Mutta niin vain hommat hoituivat yksi toisensa jälkeen, jopa ehdoton inhokkini: turhake nimeltään joulusiivous. Jos asia minusta olisi kiinni, joulusiivousta ei tehtäisi ollekaan. Mikään ei ole urpompaa kuin nipistää muutenkin rajallisesta joulunalusajasta leijonanosa suursiivoukselle - vain löytyäkseen itsensä vuoden hurjimmasta sotkusta, jonka aiheuttavat kokkaus- ja leivontamaraton keittiössä, roskaava kuusi, vähän liikaa terästettyä glögiä sekä kolme kilometriä käytettyä joulupaperia ja pakettinarunriekaleita.

Mutta murulle joulusiivous on tärkeä juttu, ja mitäpä en hänen vuokseen kärsisi... (en ainakaan sitä, että kun vihdoin saan hänet pitkän eron jälkeen kotiin ja toivon rauhallista kuhertelua sohvannurkassa, jätkä heiluu maaninen kiilto silmissään, moppi kädessä ja imuri toisessa ensimmäiset kolme kotipäiväänsä). Urakoin siis joulusiivouksen ja tietenkin viimeisenä mahdollisena iltana. Sellaisena, jolloin joka pojalla oli joku treeni ja tietenkin eri paikoissa ja eri aikoihin. Siivosin iltapäivästä puoleen yöhön n. 15-30 minuutin erissä; siis aina kun en ollut viemässä tai hakemassa jotakuta, huolehtimassa treenikamoja kasaan tai treenievästä jonkun napaan.

Ihan oikea joulukuusikin meille ilmestyi, eikä se muuten ole mikään marketin parkkipaikalta kyytiin otettu ikivihreä geenimanipulaatiokuusi. Kuusen haku suoritettiin oikeaoppisesti iltahämärissä ja lumisateessa = huomiota herättämättä ja jälkiä jättämättä. Täällähän ei noin vaan metsissä pampparoida ilman maanomistajan lupaa, mutta minulla on ainakin yhden naapurin lupa poistua omalta tontilta viereiseen metsään ja jopa poimia sieltä "ihan mitä vaan" (tämä lupa tuli, kun jäin syksyllä kiinni karhunvatukoiden poimimisesta.. enpä ollut edes tullut ajatelleeksi että niitä EI saisi poimia kun en enää ollut omalla puolella rajaa!). Eräänä hämäränä joulunalusiltana bongasimme sitten Pikkuveljen kanssa hetken etsinnän jälkeen kumollaan olevan ison kuusen, jonka latva suorastaan huusi pääsyä joulukuuseksemme. Pikkuveli hyppäsi latvaan roikkumaan koko painollaan niin että se laskeutui sahauskorkeuteen, ja minä sahasin noin kolme metriä latvaa irti. Raahasimme kuusen kotiin lumisateen peittäessä jälkemme. Mikä tietenkin oli hätävarjelun liioittelua: minullahan on lupa poimia mitä vaan eli vaikka joulukuusia?

 

 

Jouluvalmisteluille ei kai koskaan voi antaa kymppiä, aina tulee kiire. Nytkin jäi muutama nurkka joulusiivoamatta ja kortit tyystin lähettämättä. Mutta nipin napin kiitettävästi kaikki kuitenkin sujui, arvosanaksi siis 9-

Tunnelma

Oikea Joulu on tietenkin valkoinen, vaikkei se ole sitä välttämättä ole edes Suomessa. Uhosin edellisessä postauksessani meillä olevan niin paljon lunta, ettei sitä sulata mitkään plussakelit. Tämä julistus joutui nyt todelliselle koetukselle, sillä aattona ja joulupäivänä tuli vettä kaksi päivää putkeen kuin aisaa ja lämpöasteita oli lähemmäs kymmenen celsiusta. Mutta yhä meillä vaan on valkoista, ja kummasti se tuo joulutunnelmaa :)

Oikeaan Jouluun kuuluu myös oleellisesti lämminhenkinen koko perheen yhdessäolo. Sanasikermä, jonka toteutumiseen uskoni oli eniten koetuksella. Jos meidän perheen juniorit tekevät jotain yhdessä, lämminhenkisyys ilmenee ennemmin tai myöhemmin lähinnä tunteiden kuumenemisena.

Mutta joulunajassa on näköjään taikaa. Tai sitten sitä on piparitaikinassa? Isoveli, joka kaikista aktiivisimmin hakeutuu nimenomaan pois seurasta (no, Keskiveli on kyllä hyvää vauhtia samoilla jalanjäljillä), yllätti jo monta päivää ennen joulua viettämällä useammankin session keittiössä Pikkuveljen kanssa pipareita tehden. Pojat pitivät jopa yllä täysin asiallista, tyynellä äänensävyllä käytyä keskustelua mm. siitä, pitäisikö taikinaa kaulia ohuemmaksi ja millaisia muotteja seuraavaksi käytetään. Minun taustamusiikiksi valitsemani Kauneimmat joululaulut tosin saivat huutia, ja vaihtuivat nupit kaakossa jumputtavaan roisisanaiseen räppiin. Onnistuin salakuvaamaan tätä idylliä peräti kahden sekunnin ajan ennen kunnes jäin kiinni: http://youtu.be/eAyqvArzBNk

Yhteisöllisyys kantoi sitten ihan jouluaattoon asti. Ennalta oli sovittu, että pöydässä istutaan niin kauan kunnes viimeinenkin on valmis - asia, mikä ei arjessa toteudu sillä valitettavan usein syömme kukin silloin kuin ehdimme ja juuri niin pitkään kuin itse satumme kulloinkin ehtimään. Nyt kaikki kuitenkin söivät rauhassa, ja jäivät pöytään myös ruokailun jälkeen yhteisen kortin peluun merkeissä. Olipas mukavaa :) Joulutunnelmasta 9+ (täydellisyytta verottaa Pikkuveljen neljästi palanut pinna korttipelissä).

Aattoaktiviteetit
Olimme varanneet perinteiseen jouluaattomme neljä perinteistä aktiviteettiä: ulkoilun, kirkkokäynnin, joulusaunan ja -aterian. Näistä pyrittiin suoriutumaan yhdessä, mutta ilman eripuraa siitäkin huolimatta että 2/5 perheestä ei kannata kohtaa yksi, ja vastustajien määrä lisääntyy vielä yhdellä puhuttaessa kohdasta kaksi.

Hämmästyttävää kyllä, selvisimme kaikista kohdista ihan kunnialla. Ulkoilu meni vähän myöhäiseksi eikä pitänyt sisällään kuin kävelyn lähinaapureille joulutervehdyksiä viemään, mutta peilijäisillä teillä ja rankkasateessa se oli parasta mihin pystyimme.

Perinteinen joulukirkko ei sitten ollutkaan ihan perinteinen. Amerikkalaiset ovat aika hakoja tekemään shown mistä tahansa, esimerkiksi metodistikirkon aattopalveluksesta. Aluksi pidettiin Jeesuksen synttärijuhlat: kirkkoväki pallotteli toisilleen ilmapalloja, ja lapset puhalsivat kilpaa paperipilleihin ja rämisyttivät muita noise makereita. Jouluvirret veisattiin huikealla svengillä, kansa huojui ja taputti käsiään Joy To The Worldin tahtiin. Jo tässä vaiheessa perheemme protestanteissa oli herännyt lievä mielenkiinto tapahtumia kohtaan: he unohtivat välillä äänekkään huokailunsa ja penkin potkintansa. Puheessaan pappi palasi taas aloitusaiheeseensa eli siihen, miksi me vietämme joulua ja olemme tulleet kirkkoon. Niiden, jotka joku oli pakottanut tulemaan kirkkoon, pappi käski rehellisesti nostamaan kätensä ylös. Tässä vaiheessa kirkonmenoja Keskiveli virnisti ensimmäistä kertaa. Ja näyttipä tuo osallistuvan ihan vapaaehtoisesti palveluksen loppuhuipennukseenkin, kun kirkko pimennettiin ja valaistui hiljalleen uudelleen kun alussa jaetut kynttilät syttyivät yksi kerrallaan osallistujien kädessä Holy Nightin säestyksellä.

Lahjojen jakoa aattoon ei voinut ympätä, sillä meidän viettäessämme aattoa Pukki kiersi vielä Eurooppaa ja ripotteli lahjoja Atlantilla sijaitseville saarille. Ihan oikeesti. Pikkuveli seurasi silmä kovana Pukin kulkua netistä löytyvän Santa Trackerin kautta. Siinä näytetään reaaliajassa missä päin maailmankarttaa pukki kulloinkin on, montako lahjaa hän on jo yhteensä ehtinyt jakaa, kuinka monta sekuntia hän vipyy kohteissaan ja montako sekuntia menee matkustaa seuraavaan paikkaan. Puoli kahdeltatoista Pukki saapui Peruun (sentään samalle aikavyöhykkeelle!) ja Pikkuveli luovutti. Sitä ennen hän kävi kuitenkin viemässä takan reunalle pikkuleipää ja maitolasin Pukille, ja ripotteli nonparelleilla höystettyjä kaurahiutaleita ulos Petterille. Pitäähän niiden nyt välillä evästä saada kun tuollaista vauhtia porhaltavat maailmalla!

  

Aattoaktiviteettien onnistuminen ansaitsee arvosanan 9,5. 

Ruoka
Ei piparkakkuja, saati valmistaikinaa niiden tekemiseen. Ei luumuhilloa. Ei joulukinkkua. Ei silliä. Ei puuroriisiä. Ei suolasieniä. Ei kermaviiliä, rahkaa, ruokakermaa, smetanaa. Ei glögiä. Ei laatikoita, ei rosollia. Amerikassa on turha haaveilla suomalaisen joulupöydän loihtimista kaupasta kotiin -periaatteella. sillä mitään perinteistä jouluruokaa ei löydy kaupasta. Kaikki on tehtävä itse, alusta saakka ja raaka-aineiden metsästystä myöten (Arborio-lajikkeen riisin, saatavilla luontaistuotekaupsta, olen todennut puuroutuvan parhaiten).

Koska olen elämäni tähän astiset 37 joulua saanut nauttia sukujoulujen suurimmasta käytännön edusta eli nyyttärityyliin toteutetuista joulupöydistä, en ole eläissäni joutunut tekemään esim. laatikoista. Oikeastaan en edes niistä tykkää, mutta niiden tuoksu (eli haju) nyt vaan kuuluu Jouluun. Päädyimme tekemään kolme pienenpientä laatikkoa: minä tein porkkanalaatikon ja hieman modernimman, rosollinkin korvaavan punajuuri-vuohenjuustolaatikon, ja Isomuru teki lanttulaatikon. Ja siinä muuten oli potkua! Irtotavarana hankituissa maustepusseissamme ei ollut etikettejä, joten on mahdollista että laatikkoon ei tullut yhtään inkivääriä, vaan sen sijaan tupla-annos valkopippuria :D

Tämän joulun perusteella uskon kuitenkin entistä voimakkaammin siihen, että ns. pahoihin makuihinkin tottuu ja niistä voi oppia jopa pitämään sinnikkään maistelun tuloksena. Meni 38 vuotta ennen kuin porkkanalaatikko maistui suussani oikeasti tajuttoman hyvältä. Tai sitten se johtui vain siitä, että se oli mun tekemää ;)

No mutta entäs se kinkku, joulupöydän kunkku? Viime aikoina olemme nautiskelleet usein puhvelinlihasta valmistettuja hampurilaisia. Puhvelin jauhelihapihvit ovat uskomattoman meheviä, ja niissä on vapaana kasvaneen tyytyväisen eläimen maku (tai näin haluan ainakin kuvitella). Paikallisella puhvelitilallisella on myös sikoja, ja niinpä päätimme kääntyä hänen puoleensa tässä joulukinkkuasiassa. Saimme noin kolmen kilon luomukinkun savuefektillä - mutta joulupöydässä totesimme, että suola siihen olisi varmaan pitänyt tilata erikseen :O Possu on yleensä ylivoimaisesti halvinta lihaa mitä kaupasta saa, mutta tämän iloisen kärsäkkään perspalalle paunahintaa tuli suurin piirtein saman verran kuin puhvelinlihalle. Olisi varmaan pitänyt tehdä jouluhampurilaisia?

Anyways, vaikka kinkku ei ollut ihan hintansa väärti ja sienisalaatti jäi uupumaan, kokonaisarvioni joulutarjoiluistamme on vahva 9+.

Lahjat
Joulupäivän aamuna Pikkuveljen harras odotus koki täyttymyksensä. Pikkuleipä ja maito takan reunalta olivat hävinneet, ja tilalle oli tullut iso kasa paketteja varastetun joulupuumme juurelle. Niistä paljastui paljon toivottuja tai muuten vaan osuvia lahjoja. Kirjoja, vaatteita, leluja, lahjakortteja, tekniikkaa, jopa kokonainen uusi sänky. Kyllä me olemme olleet sitten kilttejä! Kiitos kaikille ihanille Pukin apulaisille siellä jossakin, lahjoista annan täyden kympin.

Yhdestä lahjastani saatte nauttia tästedes tekin. Minä sain uuden kameran! Hirveän hienon vempeleen, jolla voi lähettää kuvat suoraan nettiin eli vaikka tänne blogiin. Hyvästi suttuiset puhelinkuvat (joita tämäkin postaus on pullollaan, sillä olen nainen ja luen ensin käyttöohjeen). Kyllä nyt kelpaa lähteä bloggailemaan uuteen vuoteen :)