Joka syksy kun jalkapallo loppuu ja jääkiekko alkaa, eri tahoilta kuuluu huokailuja siitä, kuinka olisi kiva jos meidänkin kylällä olisi ympärivuotista jalkapalloa. Pitäisi perustaa jalkapalloseura. Varmaan tosi moni tykkäisi ja osallistuisi. Ihan epäreilua, että täällä voi talvisin pelata vaan jääkiekkoa tai suksia. Meillä on niin paljon lahjakkaita ja innokkaita futareita. Niitäkin pitäisi ajatella.

Henkilökohtaisesti olen ihan tyytyväinen, ettei täällä ole ollut mahdollisuutta ympärivuotiseen jalkapalloiluun. Muuten meidän nahkapallofriikit veljekset eivät olisi varmaan ikinä päätyneet kokeilemaan jääkiekkoa tai lacrossea, ja harjoittelun monipuolisuushan on tutkitusti hyväksi minkä lajin spesialistille hyvänsä.

Isoveli kuitenkin päätti, että jääkiekko saa nyt jäädä: viime vuosi oli neljäs ja viimeinen sitä lajia. Salaa olen ihan tyytyväinen: high school -iässä kiekkoilu muuttuu melkoisen rajuksi touhuksi, enkä suuremmin nauti katsella ja kuunnella laitojen ryskymistä silloin, kun minun kullanmurullani on osuutta asiaan.

Mutta meneekö teinin elämä sitten ihan sängyssä makoiluksi (mitä se on jo nyt aina kun ei pääse futiskentälle tai joudu koulunpenkille)?

Valitettavaksi ajatus Isoveljestä hiihtäjänä on melko absurdi, eikä täällä ihan aikuisten oikeesti ole talvisin juuri muuta tekemistä kuin hiihtää, kiekkoilla tai kävellä polviin asti yltävän suolaussohjon seassa. Kovin kaunis ja houkutteleva, mutta äärimmäisen epätodennäköinen ajatus on sekin, että lumenluonnista tai puiden pilkkomisesta olisi Isoveljelle harrastukseksi asti. Kyllä harrastamisesta pitää tykätä ja nauttia, harrastuksen pariin päästään eikä jouduta. Siksipä yhdyin futishuokalijoiden kuoroon entistä äänekkäämpänä -. ja hyvin nopeasti ärsyynnyin sekä itseeni että muihin. Ei tässä maailmassa ennenkään ole mitään huokailemalla saatu.

Nyt on sitten harjoituspaikka sovittu, valmentajat pestattu, liigaan ilmoittauduttu ja pelipaidat tilauksessa. Tänään alkoi pelaajarekrytointi. Saapa nähdä kuinka paljon harmaita hiuksia saan kun tämän pestin itselleni kehitin. Toisaalta, paljon niitä olisi tullut siinäkin skenaariossa, että olisin läpi talven pakottanut, kiristänyt ja uhannut teiniä reippaille kävelylenkeille tai kanssani hiihtämään. Pitäkää siis peukkuja, ettei lakeplacidilaisten huokailu ole ollut tyypillistä "We should definitely get together! You should come over some day soon!" -sanahelinää, vaan saan näillä näppäimillä sähköpostini tukkoon innokkaiden futareiden ilmoittautumisista!