Vähiin käy ennen kuin loppuu: lomapäivät nimittäin. Pikkuveli osallistui eilen orientoitumispäivään 60 muun pienen koululaisen kanssa. Koulutulokkaiden innokas hyppelehtiminen, kiljahtelu ja loistavat silmät ovat aina jotenkin niin sydäntä riipaisevaa katsottavaa. Ensimmäinen päivähän on vain hilpeään asuun puettu alkusoitto 13 vuoden passiolle, eivätkä ne reppanat tajua sitä. Ne muut.. Pikkuveli kaikesta päätellen tajuaa hyvinkin. Pojasta ei tahtonut saada hymyä irti koko päivänä, eikä koko poikakaan suostunut mitenkään irtoamaan lahkeestani. Niinpä se kulki mukanani vanhempaininfoon luokkakavereiden jäädessä reippaina piirtelemään open kanssa luokkaan. Näkyi siellä infossa toinenkin takiainen, peukalo suussa äitinsä sylissä nyyhkyttävä pikkumies. Silläkin taitaa olla kotona lauma isompia sisaruksia kertomassa auliisti elämän totuuksista.

Vaikka kuinka koitan valaa kuopukseeni uskoa ja innostusta tulevaan, väkisinkin oma usko amerikkalaista koulusysteemiä kohtaan on koetuksella. Onko aivan tarpeellista ja etenkään hyödyllistä aloittaa nuo 7-tuntiset, yhden välitunnin(!) koulupäivät jo 4-5-vuotiaana? Onko tässäkin taas yksi osasyy suomalaiskoululaisten menestykseen kansainvälisissä mittauksissa? Ei se määrä, vaan laatu.

Toisaalta, tuskin Pikkuveljelle olisi tiedossa yhtään laadukkaampaa arkea kaksin kotona nettiaddiktoituneen äitinsä helmoissa. Eli sinne vaan: keltainen koulubussi vieköön mennessään huomenna aamulla klo 7.47.