Tässä syntyy sirkusteltta. Toivottavasti. Tavalla, jota en itse asiassa edes enää muista, päädyin vetovastuuseen alakoulun perinteisestä kevätkarnevaalista. Siihen piti kuulemma saada uutta potkua ja näkemystä, ja ilmeisesti hullun suomalaisen katsottiin olevan omiaan tuohon hommaan. Koska karnevaalilla ei tähän asti ole ollut erityistä teemaa, päätin haluta siitä sirkuksen. Toivottavasti nimi ei kuitenkaan ole enne, ja ensi lauantaista tulee jotain muuta kuin kertakaikkinen sirkus.

Henkilöstöjohtamisen opinnoissani (joita tässä sirkusteltan ompelun ohessa koitan kovasti saada päätökseen, siinä missä vuorien valloituksilta kerkeän) olen oppinut, että johtajan tärkein ominaisuus on osata delegoida. Sitä olenkin tehnyt paljon: ihailtavan talkoohenkiset amerikkalaisrouvat ovat täyttäneet tarjolla olleet sirkusvakanssit intoa puhkuen, ja oikeastaan ainoa oikea homma jonka varsinaisesti jätin itselleni, oli tämä teltanteko (ai niin, ja mainonta). Erinomaisen fiksu veto, olihan kässänumeroni parhaimmillaan peräti seiska ja rakastan ompelemista niin paljon, että verhotkin olen viime aikoina kursinut kasaan tekstiililiimalla neulan ja langan sijaan. Mutta onneksi nämä kangaspalat tulevat peittämään koulun liikuntasalin katon, ja ovat siis niin korkealla (että ihmettelen, että minäkö tosiaan aion kiivetä ne sinne ripustamaan?) ettei kukaan huomaa etten ole todellakaan mikään pitsinnyplääjä, saati koruompelija. Ja että Pikkuveli halusi välttämättä olla se, joka painaa ompelukoneeseen kaasua.

Nähtäväksi jää, mitä tästä tulee. Sirkusteltta, vaiko ehkä paita tai housut? Tai 300 taalan polypopliininenäliina? Laitan lisää kuvia lauantaina, niin voitte tehdä omat johtopäätöksenne siitä, kannattaako hullu suomalainen värvätä ensi vuonnakin karnevaaleja järjestämään. Jos näin käy, pidän mielessä että kuntosalijäsenyys kannattaa pistää tauolle toukokuuksi. 120 jaardia polypopliinikangasta painaa hemmetin paljon ja sen kanssa leikkimällä saa hyvän hien pintaan!