Puskuritarrat - nuo junttikansan ääliöisimmät keksinnöt. Näin julistetaan (hyvällä suomenkielellä :D) eräällä keskustelupalstalla. Suomessa puskuritarroja näkeekin lähinnä autoissa, jonka kuskit vahvistavat ilosanomansa jakamista pukeutumalla hassuihin teksipaitoihin. Junttia joo, mutta eipä tuo minua haittaa.

Amerikassa puskuritarrat ovat huomattavasti yleisempiä, enkä siltikään ole tähän asti vaivannut päätäni niillä. Kunnes näkökenttääni alkoi säännöllisesti ilmaantua tämä tarra:

 

Jostain syystä tämä tarra vaan on tosi häkellyttävä. Ja kun nyt vihdoin tänä aamuna onnistuin salakuvaamaan sen koulun parkkipaikalla, on ihan pakko pureutua kanssanne tuntemusteni ytimeen. Mikä ihme tässä tarrassa niin häiritsee?

Hassuja tarroja on täälläkin paljon. Niillä kaiketi pyritään viestittämään, että kuski on huumorimies/-nainen, ja niin solidaarinen että haluaa murjaisuillaan piristää muidenkin päivää, silloinkin kun ei pääse laukomaan helmiään naamatusten.

Sitten on fanitustarroja. Yksi tykkää New York Yankeeseista, joku toinen ranskanbulldogeista. Mikäli näillä tarroilla yritetään hakea sielunkumppaneita liikenteestä, kyllähän ne kieltämättä toimivat. Jos minun edessäni hidastelee tai törttöilee joku jolla on puskurissaan ranskanbuldoggi, suhtautumiseni kuskiin muuttuu automaattisesti myötämielisemmäksi.

Jotkut peittävät takapuskurinsa paikannimiä ja nähtävyyksiä luettelevilla tarroilla. Kuski ja hänen autonsa ovat siis seikkailleet, heillä on yhteisiä hyviä muistoja. 

Oma luokkansa on diivailutarrat, joilla esimerkiksi halutaan kertoa koko maailmalle että tässä on kuulkaas onnistuttu lisääntymään ja lätkäistään puskuriin "Baby on Board" -tarra. Myöhemmin tarra muuttuu "Proud Parent of A Honor Roll Student" tai "Navy Mom" -julistukseksi. Suomalainen ei ikuna kehtaisi laittaa sellaista autoonsa, ylpeyshän käy lankeemuksen edellä. Mutta Amerikassa tällainen jälkeläisillä tai heidän saavutuksillaan keuliminen on yleisesti hyväksyttyä. Ainakin melkein. Joskus näkee nimittäin tällaisiakin tarroja:

Mutta nämä menevätkin sitten taas huumoriluokkaan. (Ja nyt olen sitten selvästikin juntti koska mua naurattaa nämä ihan oikeasti.)

Mutta oman aviomiehen rakastaminen ei kai ole vitsi, eihän? Se on toivottavasti itsestäänselvyys, joten voiko sillä erityisesti hakea sielunkumppaneitakaan tai edes ylpeillä? Ja mikäli joku ei rakastaisikaan puolisoaan, tällaisen tarran näkemisestähän tulee vaan paha mieli ja kateus ja ketutus. Sellainenhan voi vaikka vaarantaa liikenteen.

Mitä tässä siis on takana? Onko rouva jonkinlaisessa kiitollisuudenvelassa puolisolleen? Vai onko jompi kumpi jopa pettänyt? Tässä ajaa vaimo, joka hetken hurmassa meni suutelemaan entistä pomoaan ja haluaa nyt muistuttaa itseään ja erityisesti kaikkia muita siitä miten asiat todellisuudessa ovat (tai miten niiden pitäisi olla). Tai sitten tässä ajaa vaimo, jonka mies meinasi vaihtaa nuorempaan malliin muttei sitten vaihtanutkaan ja siitä hyvästä vaimo rakastaa miestään niin paljon enemmän kuin kukaan muu tätä miestä tai ketään muutakaan miestä että siitä on pakko ilmoittaa tarralla.

Entäpä jos tämä pitäisikin lukea seikkailu- tai muistotarraksi? Kauheaa, jos se mies onkin kuollut ja vaimo vaalii muistoa yhteisistä seikkailuista tällä tarralla.

Tai ehkä tämä on vain tarra, yksi satojen miljoonien joukossa. Ja josta minun pitäisi välittää yhtä paljon kuin niistä kaikista muista.