Olen viettänyt ison osan elämästäni pitämättä keväästä. Ovathan ne syyt olemassa vieläkin: ei ole lämmin eikä kylmä, ja tällaiset keskeneräiset välitilat saavat minut vain malttamattomaksi: pitäis tehdä jotain eikä vaan odottaa! Kevät on myös ruma, myöntäkää pois. Se mitä lumesta on jäljellä on likaista ja ruskeaa, puut ovat harmaita, ihmiset ovat kalpeita ja aurinko on tämän kaiken yllä liian kirkas, paljastaen kaikki epäkohdat entistä räikeämmin. Joo, on kaiken maailman silmuja ja ituja putkahtelemassa siellä täällä. Jipii, ne edustavat uutta elämää. Joidenkin mielestä vauvat ovat yksiselitteisesti sydäntäsärkevän ihania, toisten mielestä vain muirem mukoita, joista on yleisesti ottaen enemmän iloa sitten enemmän tai vähemmän vanhempina.

Vaan ihminen muuttuu. Tuli kevät, jona maailmaan putkahti Pikkuveli - ensimmäinen vauvani, jota olin ihan päässyt peräti kuumeilemaankin. Siitä lähtien kevät alkoi tuntua oikeastaan ihan kivalle vuodenajalle, ja nyttemmin se on kivunnut jo jaetulle toiselle sijalle talven ja syksyn kanssa. Eihän keväästä voi olla pitämättä kun silloin tuppaa tapahtumaan niin paljon kivaa! On spring break, ja pääsee matkustamaan. Kevät tuntuu olevan myös suomalaisturistien sesonkiaikaa. Viime vuonna meillä kävi huhti-toukokuussa kolme eri settiä ystäviä ja sukulaisia, nyt lasketaan päiviä kahteen äärimmäisen odotettuun kyläilyyn. 

Kevääseen kuuluu myös jääkiekkokauteni huipennus: tätiturnaus Burlingtonissa. Tänä vuonna siihen toi erityisen hohdon kaksi seikkaa. Ensinnäkin: ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen lähdimme sinne paitsi pitämään tosi hauskaa (kuten ennenkin), mutta myös menestymään. Neljästä turnauspelistä irtosi kolme voittoa! Vaikka pronssipelin voitto klo 7:30 sunnuntaiaamuna oli hieno päätös viikonlopulle, makoisimmalta voitto maistui siinä pelissä, jossa olimme 2-0 tappiolla vielä kolme minuuttia ennen päätössummeria. Jotenkin ihmeellisesti loppulukemat olivat sitten kuitenkin 3-2 meidän hyväksemme, ja voittomaalin pääsin pistämään sisään minä :)

Toisekseen, parin kuukauden takainen sattumanvarainen googlaus johdatti minut melkein kotikulmilla eli Burlingtonissa näpyteltävään blogiin, jota pitää kolmilapsisen, supisuomalaisen perheen äiti. Odotettu livetapaaminen järjestyi turnauksen yhteyteen, ja kylläpäs olikin mukava rupatella äidinkielellä ja juoda kunnolla keitettyä kahvia :D Lastemme kohtaaminen vain oli melkein liiankin suomalainen: tulo- ja lähtöheippojen lisäksi he eivät kahden tunnin aikana juuri muita sanoja vaihtaneet. Seuraavalla kerralla sitten... :)

Eikä tässäkään vielä kaikki. Jos viime viikonvaihteen suhasin jäällä, seuraavan löhöän sitten tasapainotuksen nimissä kuumalla hiekalla. Lähdemme ihan oikealle häämatkalle ilman kakaroita ja anoppia! Parempi 10 vuotta myöhässä kuin ei silloinkaan.. Isoin muru saa vuotuisen all inclusive -annoksensa: täältä tullaan taas, Dominikaaninen!

Ei kevät siis ole pöllömpää aikaa ollenkaan, vaan suorastaan huippuhetkien ilotulitusta. Hip hei uusi kevät!