Pikkuveljen synttäreistä oli tuskin selvitty, kun ystäväperhe Suomesta tuli viikoksi kyläilemään. Mukana oli myös hieman alle 2-vuotias nuoriherra, joka liimautui Pikkuveljeen kuin iilimato koko viikoksi apinoiden joka ikisen ilmeen, sanan ja eleen, aamuseitsemästä iltayhdeksään. Itse olisin luultavasti vastaavassa tilanteessa joutunut viimeistään kolmantena päivänä pöpilään, mutta Pikkuveli nautti uudesta ja epätavallisesta roolimallin tehtävästään täysin siemauksin 

Pöperöä napaan ja kiviä järveen - stereona tietenkin!

Niinä päivinä kävi myös käsky, että koko Amerikka oli verolle pantava. Kaikki menivät verolle pantaviksi, kukin omalle kirjanpitäjälleen. Niin mekin - sen jälkeen, kun tietämättöminä ja suomalaisen omatoimisina olimme ensin yrittäneet taistella tuulimyllyjä vastaan ihan omin pikku kätösin. Mutta hommahan ei ole laisinkaan niin yksinkertaista kuin Suomessa.. Ehei: toisiinsa nähden täsmälleen yhtä päteviä veroilmoituksia on netti pullollaan, niissä vaan on eri kysymykset ja laskutavat. Tavallisen tallaajan on käytännössä mahdotonta tietää, mikä ilmoitus kannattaisi missäkin elämäntilanteessa ja minäkin vuonna täyttää, mihin kysymyksiin vastata ja mitä vähennyksiä hakea. Onneksi nettilomakkeiden näyttämät, tuhansien taalojen mätkylaskelmat saivat meidät niin epätoivoisiksi, että muiden amerikkalaisten tapaan käännyimme kiltisti ammattiauttajan puoleen. Nyt näyttäisi siltä, ettemme ehkä joudukaan verovelkavankeuteen tai maanpakoon. Tosin kirjanpitäjä ei vielä ole esittänyt omaa laskuaan... 

Viikko päättyi joka tapauksessa loistotunnelmissa. Jätin kotikylän pölyt ja porut taakseni, ja matkustin jääkiekkokavereineni ladykiekkoturnaukseen ihan toiseen osavaltioon. Jos pelimenestystä kuvaillaan mahdollisimman hyvässä valossa, en yhtään valehtele kun sanon tehneeni puolet koko joukkueeni maaleista ja joukkueeni päätyneen päätösottelussa upeasti äkkikuolemarankkuihin tasan päättyneen varsinaisen peliajan, maalittoman jatkoajan ja tavallisten rangaistuslaukausten jälkeen. Kuinka monta maalia joukkueeni sitten kaiken kaikkiaan teki, tai mistä sijasta taistelimme viimeisessä ottelussa... jääköön arvailujen varaan  Kroppa on kuitenkin kuin jyrän alle jäänyt. Erityisesti ihmettelin tänä aamuna hoosiannaa huutavia vatsalihaksiani, mutta jatkuva hysteerinen nauraminen saattaa liittyä asiaan jollakin tapaa? Univelkaakin on pitkiksi venähtäneiden iltojen ja kukonlaulun aikaan pelattujen pelien seurauksena enemmän kuin sitten edellisten vauva-aikojen. Siltikin tuppaa koko ajan hymyilyttämään. On tuo jääkiekko hassu laji!