Perjantai, pizzaperjantai. Jatkoin jo keväällä alkanutta täydellisen pizzapohjan valmistuksen harjoittelua.

Pizzasta saa kotonakin tosi hyvää, jos vaan täytteet on kohdillaan (vuohenjuuston, aurinkokuivatun tomaatin ja tuoreen basilikan esimerkkinä mainitakseni). Tosi hyvä ei kuitenkaan ole täydellinen, ja yleensä siihen on syynä pohja. Jotenkin kotona tehtyjen pizzojen pohjat, olivat ne sitten alusta asti leivottuja, puolivalmiista kaulittuja tai kaupan pakastealtaasta kannettuja, tuppaavat aina olemaan... leipämäisiä. Vain ravintoloissa saa ohuita, ihanan sitkeitä, reunoiltaan yhtä aikaa muhevia mutta rapsakoita pizzapohjia. Jonain päivänä olen päättänyt onnistua tekemään sellaisen kotonakin.

Googlailun, pienimuotoisen teollisuusvakoilun ja sinnikkään kokeilemisen tuloksena tiedossa on jo pari askelmerkkiä tiellä kohti täydellistä pizzaa. Ensinnäkin tarvitaan aikaa. Jos pizzaa haluaa syödä illalla, valmistus on aloitettava jo aamulla. Silloin sekoitetaan kulhoon yhtä paljon kädenlämpöistä vettä ja jauhoja. Eikä mitä tahansa jauhoja, vaan gluteiinipitoisimpia mitä saatavilla on. Siitä tulee sitko. Veden ja jauhojen kaveriksi kulhoon laitetaan hiivaa ja ripaus sokeria, ja sitten vaan ihastellaan kun viritys alkaa iloisesti kuplia.

Pizzanälän yllettyä lähes sietämättömiin sfääreihin taikinaan lisätään loraus ruokaoljyä (suosikki vielä löytymättä kun pihin pitää aina ostaa gallonahinnaltaan edullisinta eli isoja pulloja...), suolaa sekä niitä samoja jauhoja niin paljon, että taikinaa voi alkaa vaivata. Tässäkään ei saa oikoa. Pizzataikinan saa kyllä levityskuntoon nopeastikin, mutta täydellistä siitä ei silloin tule. Siis vaivaa, alusta, käännä, veivaa, höykytä, vaivaa... Mitä kauemmin, sen parempi. Legenda väittää, että riittävästi vaivatun taikinan tuntee siitä että sen saa pyöritettyä levyksi sormensa päässä, mutta oma kokemukseni väittää että siihen tarvitaan muutakin kuin hyvin vaivattu taikina. Ja sitä jotain minulla ei (ainakaan toistaiseksi) ole...

Kun taikina on riittävän vaivattua, sitä pitää vaivata vielä vähän. Sitten vaan taikina pellille, niin ohueksi kuin ilkeää, ja täytteitä oman maun mukaan päälle. Jos tekee pepperonipizzaa kuten me tänään, kannattaa ehdottomasti käyttää kokonaista tankoa. Ja juuston (= mozzarellaraaste) määrässä ei tietenkään pihistellä, sitä kannattaa itse asiassa laittaa jo tomaattikastikkeen päälle parmesanin muodossa..

      

 

Tänään päästiin jo aika lähelle täydellisyyttä. Harjoitusten on jatkuttava kuitenkin taas seuraavana pizzaperjantaina. Tekisi mieli alkaa vähän hifistellä ja ostaa uuniin pizzakivi... jos se onkin enää siitä kiinni? Tai siitä sormesta?