Aamulla autoon pakkautuessamme lämpömittari näytti 80 Fahrenheitin parempaa puolta, ja nyt illalla Florenceen (South Carolina) saavuttuamme lukemat ovat peräti 30 astetta alhaisemmat. Tuntuupa kylmältä! Narutopit, flipflopit ja pikkumekot hautautuivat lätkälaukkujen pohjalle kaivaessani esiin taas farkkuja, sukkia ja neuletta.. blaah.

Koko päivä autossa sujui jälleen kerran mainiosti - kiitos videopelien. Kun pelaaminen on kerrankin rajoittamatonta, pojat ovat ottaneet ilosta kaiken irti emmekä ole kuulleet niitä tavallisia "koskameollaanperillä"-voihkaisuja (jotka tavallisesti kuuluvat jokaiseen jäähallia kauemmaksi ulottuvaan automatkaan) tämän puolentoista viikon ja melkein 3500 kilometrin aikana kai kertaakaan? Voisin myös väittää, että maisemat videopelien ruuduilla ovat olleet keskimäärin vaihtelevammat kuin näkymä tuulilasin läpi loppumattomille, useimmiten meluvalleilla tai ainakin sankoilla pusikoilla reunustetuille moottoritiekaistoille. Ja kun jotain erityistä (hieno silta, erikoinen eläin, poikkeuksellinen rakennus, komea kaara..) on auton ikkunoissa vilahtanut, asiasta on kyllä informoitu takapenkkiä. Silloin kolme katsetta nousee kolmeksi sekunniksi ja kolmesta suusta kuuluu "Aha." Mutta ehkä sinne mielen pohjalle jää tästä reissusta jotain muutakin kuin historiallisen suuri määrä selvietettyjä Angry Bird-tasoja kahdessa viikossa

Kameraa en jaksanut tänään kaivaa esiin; moottoritien opasteet näyttivät samalta kuin tullessakin emmekä luonnollisesti valloittaneet uusia osavaltioitakaan. Siksipä lisäsin pari kuvaa ja yhden kertomatta jääneen kokemuksen edelliseen postaukseen, käykääpä kurkkaamssa vaikka olisitte Disney-seikkailumme jo kertaalleen lukaisseet!

Sekin on jäänyt kertomatta, että uusien elämysten listalle saatiin matkan aikana lisättyä myös periamerikkalainen drive-in -leffa. Tämä tapahtui Lake Worthissa isolla parkkialueella, jonka kummassakin päässä oli jättiläismäiset valkokankaat. Lippuluukulla ilmoitimme tulleemme katsomaan upouutta Mirror Mirror -elokuvaa (Lumikki & kääpiöt ilkeän Julia Roberts -kuningattaren kiusattavina) ja sen screenin suuntaan parkkeerattiin myös auton keula. Autoradiosta käännettiin kuulumaan kanava mistä tuli leffan äänet, ja monsterimaasturin äänentoistolaitteilla saatiinkin aikaiseksi aika hyvät soundit! Samaan aikaan toisella ruudulla näytettiin kuitenkin Hunger Games, joten asetuin mukavasti avoimeen takaluukkuun ja vilkuilin, miten parasta aikaa ahmimani kirjasarjan kohokohdat on onnistuttu viemään valkokankaalle. Vaikutti siltä, että Lake Placidissa taidan mennä katsomaan kyseisen leffan alusta loppuun ja äänen kanssa