Amerikansuomalaiset ovat Suomi-lomatunnelmissa. Facebook-ryhmämme täyttyvät hehkutuksesta: kuinka monta päivää (tai hyvässä lykyssä tuntia) kenelläkin on aikaa lähtöön, minkä järven rannalla kukakin lomansa viettää niistä tuhansista vaihtoehdoista, montako kabanossia sitä kerkeääkään syödä ja lavatanssia kiertää..

Ja sitten tietysti purnataan, suomalaisia kun ollaan. Suomiloman kestopurnausaihe on se, kun on taas ottanut ristikseen sitä ja tätä mukanaan vietävää, sellaista mitä saa vaan täältä ja/tai vain tähän hintaan. Äiti tarvitsee lisäravinteita, entinen naapuri tilasi neljät Converset ja kumminkaima jotain osia fillariinsa. (Jonka muuten rahtasin sille mukanani Suomeen kolme vuotta sitten.)

Tunnistan ongelman. Tai siis tiedostan. Mutta en tunnusta, enkä purnaa. Minusta on ainakin noin lähtökohtaisesti ihanaa auttaa ihmisiä, ja tosi usein aloite "amerikantuliaisista" jopa lähtee täältä päästä. Jos olen itse törmännyt johonkin juttuun joka on täällä huomattavan paljon edullisempi, tai jota ei edes saa Suomesta, ja josta ajattelen jonkun ystävän tai tutun ehdottomasti hyötyvän, tottahan toki silloin tarjoudun sellaisen mukanani tuomaan!

Mutta ymmärrän kyllä noiden purnaajienkin pointin.

Tyypillisesti amerikantuliaista haluava tilaa tuotteen nettikaupasta amerikansuomalaisen osoitteeseen. Se onkin hyvin vaivatonta ja helppoa, etenkin jos tuliaistahaluava pystyy käyttämään omaa luottokorttiaan tilauksen maksuun. Jos ei, tästä syntyy ensimmäinen tenkkapoon tapainen. Jos maksu suoritetaan amerikansuomalaisen luottokortilla, miten maksat takaisin? Nettipankki on täällä tuntematon käsite. Amerikansuomalaisella ei välttämättä ole Suomessa pankkitiliä. No, maksetaan sitten käteisellä kun tavataan. Lisätään vaan muistettavien asioiden listalle.

Tavara saapuu amerikansuomalaisen kotiovelle. Niin, se on kyllä näppärää. Täällä kaikki aina tulee kotiovelle, todella harvoin pitää mitään noutaa postista. Tuliaistahaluavan omaatuntoa ei soimaa, eihän tästä ole mitään vaivaa amerikansuomalaiselle. Eikä olekaan (paitsi jos tuliaisessa sattuu olemaan Fedexin kotiinkuljetus, joka vaatii vastaanottajan allekirjoituksen. Silloin pitää olla paikalla tiettynä iltapäivänä. Tarkkaa aikaa Fedexin kanssa ei voi sopia. Sinä iltapäivänä ei melkein uskalla edes vessaan mennä ettei Fedex vaan ehdi käydä sillä välin!)

Amerikansuomalainen ottaa tuliaisen haltuunsa. Amerikassa kaikki on isoa. Nyrkinkokoinen purnukka lisäravinnetta on pakattu valtavaan pahvilaatikkoon, joka on täynnä styroksimurupehmustetta. Laatikko yksinään täyttäisi yhden matkalaukun. Styroksimuru on siis hävitettävä, ja iso pahvilaatikko tuhottava. Onneksi meillä on takka ja sauna. Kaikilla ei ole. 

Amerikansuomalainen varastoi purnukan komeroonsa. Siellä on jo kolmet Converset (niin, pitäisi tosiaan alkaa selvittelemään että missähän ne neljännet on. Tuliaistahaluava ei kuulemma ole saanut sähköpostikyselyynsä vastausta nettikaupasta, eikä pysty soittamaan Suomesta sen 1-800-alkuiseen asiakaspalvelunumeroon. Amerikansuomalainen on siis luvannut pirauttaa sinne tässä joku päivä. Kunhan ehtii.) ja siellä on fillarinosat ja joku mekko ja joku juttu josta amerikansuomalainen ei edes oikein tiedä mikä se on. Ja kenelle se olikaan menossa. On vähän vaikeaa pysyä kartalla tästä hommasta. Osa kavereista ottaa yhteyttä jo hyvissä ajoin, edellisenä syksynä, kysyäkseen että onko ookoo jos amerikansuomalainen toisi sitten ensi kesänä jotain tullessaan. Siinä vaiheessa amerikansuomalainen on vielä ihan että joo, tottakai, ilman muuta. Sitten tulee tilaus joltain sukulaiselta, sitten siltä kumminkaimalta, parhaalta kaverilta, pikkusiskolta, entiseltä naapurilta. Pitäisiköhän tälle laittaa joku stoppi, amerikansuomalaisen mielessä käy. Mutta mihin laitat sen stopin? Tuotko tuliaiset vain niille jotka ehtivät ekana kysyä? Vai niille jotka ovat kaikista parhaita ja rakkaimpia tyyppejä? Miten olla reilu? Kun kaikkia olisi kuitenkin ihan aidosti tosi kiva miellyttää?

Tavarakekoa katsellessa alkaa myös vähän jänskättää se pakkaaminen. Meiltä lähtee viisi isoa laukkua, kyllä ne niihin saadaan mahtumaan suorastaan heittämällä. Kai. Täytyy vaan vähän rajoittaa sitä mitä itse haluaisi pakata. Vaatteita tietenkin, mutta kun olisi kiva viedä vähän muutakin, tai oikeastaan paljon. Tuliaisia niillekin jotka eivät niitä osaa ikinä itse pyytää. Ihania, isoja, amerikkalaisia synttärilahjoja kummilapsille. Amerikanherkkuja mökkivieraille. Mökille olisi tosi makeeta viedä joskus vesitrampoliini, ne kun eivät maksa täällä melkein mitään, mutta se on niin valtava laitos että sinä vuonna ei sitten kyllä voisi viedä mitään muita tuliaisia yhtään kenellekään. Olisi kauheaa sanoa ei kaikille kavereille. Mieluummin sanon ei meidän perheelle. Kai. 

Tuliaiset siis laukkuun. Mieluiten niin, että ne säilyvät ehjänä perille asti, ja pakkaukset nättinä myös, varsinkin jos on lahjasta kyse. Pitää myös vähän suunnitella mitä mihinkin laukkuun pakkaa. Suomi-lomansa aikana amerikansuomalainen vaihtaa osoitetta keskimäärin 16 kertaa. Jossain vaiheessa lomaa viiden hengen perhe saattaa olla hajaantuneena viiteen eri osoitteeseen. Mitenköhän nämä tuliaiset pakkaisi niin, että jokainen tavara olisi oikeassa paikassa oikeaan aikaan, että välttyisi siltä säätämiseltä jossa tavaraa siirrellään sitten kuitenkin yhdestä laukusta toiseen moneen kertaan riippuen siitä mihin ne ovat menossa ja kenen perheenjäsenen laukussa?

Niin, pitäisi myös muistaa sopia treffit kaikkien tuliaistahaluavien kanssa, ja sijoittaa ne logistisen järkevästi lomakalenteriin. On ihan huippuihanaa nähdä kaikkia, ja tuliaisten toimituksesta tulee loistava syy oikeasti toteuttaa treffejä. Ettei se aina jää vaan amerikkalaisen liibalaaban tasolle että joo, nähdään sit joskus kesäl. Onneksi meillä on aina kuusi viikkoa aikaa sopia näitä treffejä. Kaikilla ei ole. Jotkut ovat Suomessa vain viikon tai kaksi. Perkele, tulkaa itse hakemaan tuliaisenne, mieluiten lentokentän saapumisaulasta. Tavataan siellä klo 14:20 kesäkuun toisena torstaina.

Itse olen melkein poikkeuksetta saanut tuliaiset oikeille omistajilleen onnellisesti, ehjinä ja sovitussa aikataulussa. Se olisikin tosi kurjaa jos kävisi toisin. Jos jotain unohtuisi, häviäisi tai rikkoontuisi omaa huolimattomuutta, jonkun kolmannen osapuolen syystä tai ihan vain huonoa tuuria. Ja se tuliaistahaluava olisi jo maksanutkin sen. Se olisi tosi kurjaa. On vähän ahdistavaa olla vastuussa toisen omaisuudesta, etenkin kun tietää hyvinkin tarkkaan millainen määrä niissä on rahaa kiinni ja kuinka odotettuja ne ovat. Onneksi minulla on niin ihania kavereita ja sukulaisia, että ei ne varmaan minua syyttäisi jos kaikki ei menisi ihan putkeen. Kaikilla ei ole. 

Kerran kävi kyllä niin, että yksissä Suomeen tuomissani lastenrattaissa olikin valmistusvirhe. Se olisi mennyt takuuseen, mutta ongelman aiheutti se että rattaat oli ostettu USAsta ja rattaat olivat päätyneet Suomeen. Puolisen vuotta asiaa selvitetltiin allekirjoittaneen, nettikaupan, valmistajan ja tuliaistahalunneen kesken. Lopulta sovittiin osahyvityksestä. Minun amerikkalaiselle luottokortilleni. Ja sitten sumplittiin että miten maksan hyvityksen tuliaistahalunneelle kun ei sitä rahaa tietenkään saanut sieltä amerikkalaiselta luottokortilta suomalaiselle pankkitilille. 

Siitä jäi vähän ikävä maku. Mutta muuten kaikki on mennyt aina tosi hyvin, minusta on ollut ihanaa tehdä ihmisiä onnelliseksi ja sopia treffejä niidenkin kanssa joita ei ehkä muuten saisi sopimaan lomakalenteriinsa. Sitä paitsi, jos on pitänyt ottaa valtavat laukut mukaan vain sen takia että tuliaistahaluavia on niin paljon, sehän tarkoittaa sitä että laukut ovat puolityhjiä kun suuntaamme takaisin Amerikkaan. Niihin mahtuu siis tositosipaljon salmiakkisuklaata ja juhlamokkaa! Että uskaltakaa vaan jatkossakin kysyä voinko tuoda teille jotain, ihan oikeasti. Jos vähän yskähtelen, tästä kaikesta se vain johtuu, eikä siitä saa loukkaantua. En minä sitten kuitenkaan sano ei - ellen sitten ole tuomassa vihdoinkin sitä vesitrampoliinia ;)