Niin, jostain siis olin saanut päähäni, että omatoimiset opiskelijat lukevat kurssikirjojaan tyypillisesti kirjastossa.

Ehkä Suomessa, mutta ei Lake Placidissa. Lukusaliin astuessani jossain päin kirjastoa oli käynnissä satutunti 1-2-vuotiaille.  Kuinkakohan moni tuon ikäinen jaksaa kuunnella satua edes kolmea minuuttia, saati tuntia? Tulos oli se, että satutäti yritti parhaansa mukaan huutaa pienen keltaisen ankan seikkailujen käänteitä ainakin kymmenen toisen seikkailijan äänten yli. Opiskele siinä sitten.

Satutunti veteli onneksi viimeisiään kun minä vasta kääntelin oppikirjojen ensimmäisiä sivuja. Pilttilauma kaikkosi aikanaan, mutta sitten sisään alkoi lappaa varttuneempia kirjaston asiakkaita. Jokainen heistä tunsi kirjastonhoitajan niin hyvin, että minäkin sain kuulla viimeiset uutiset mm. Barbaran lonkkaleikkauksen tuloksista ja Steven tuntemuksista kuopuksensa naimisiinmenoa kohtaan. Tietysti amerikkalaisen korkealta ja kovaa. Opiskele siinä sitten.

Tänään sitten päätin, että kirjasto on nähty (ja etenkin kuultu), Amerikassa omatoimisen opiskelijan kannattaa mitä ilmeisimmin hakeutua jonnekin muualle itseään kehittämään. Kotiin en uskaltanut jäädä, siellä huutaa pyykkivuorien ja ajamattoman nurmikon kutsu seireenin tavoin. Koska viikon pitkä, matalasykkeinen treeni oli tekemättä, päätin hutkaista kaksi kärpästä yhdellä iskulla: patikoida vuorelle ja kaivaa kirjat esiin sen päällä. Opiskelin siinä sitten.