Kuka tarvitsee ompelukonetta kun tekstiililiima on kerran keksitty? Näin ajattelin vuonna 1989, kun sain vihdoinkin kauan himoitsemani farkut, joihin oli sivusaumoihin ommeltu ylhäältä alas kaistaleet kukkakangasta. En tietenkään saanut niitä kaupasta, mutta neuvokkaana tyttönä ratkoin vanhojen byysien sauman auki itse ja liimasin siihen sen must have -kaistaleen.

Näin ajattelin myös eilen, kun uuden kodin sisustus oli vihdoin saatu siihen pisteeseen että oli aika ripustaa verhoja ikkunoihin. Vanhat verhothaan eivät tietenkään tuosta noin käyneet mihinkään, vaan niitä piti lyhentää, muutella tankokujien leveyksiä ja sen sellaista. Koska meillä ei ompelukonetta ole eikä mitään sellaista osteta mikä aikanaan Suomeen palatessa harmittaisi jättää taakseen, itsestään selvä ratkaisu oli jälleen kerran - LIIMA!

Toivoa vaan sopii, että verhojen liimailu ei pääty yhtä nolosti kuin noiden kukkasaumafarkkujen kantaminen hurjassa nuoruudessani. Silloin kompuroin koulun portaikossa, ja liimahan tietysti petti. Farkun lahje vesirajaan saakka purjeena lepattaen, alushousut vilkkuen poljin itku kurkussa kotiin, vaikka mieluummin olisin piiloutunut ikuisiksi ajoiksi koulun siivouskomeroon.. En kyllä keksi minkä vastaavan laajuisen katastrofin verhojen ratkeaminen voisi aiheuttaa. Korkeintaan joku meistä sattuisi juuri silloin vähän viuhahtamaan, mutta yleisönä olisi todennäköisesti korkeintaan joku chipmunk tai pari kolibria. Lähimmät naapurit kun ovat ihan yhtä pusikossa kuin mekin.

Niin, me siis olemme muuttaneet. Kivenheiton päässä keskustasta oleva järvenrantatalo oli toki huikealla paikalla ja muutenkin ihan kiva - paitsi silloin kun piti maksaa pöyristyttäviä lämmityslaskuja ja palella niistä huolimatta. Mitä sitten saimme tilalle? Vaikka mitä! 

Astianpesukoneen, joka ihan kerrassaan pesee astiat
Tosi hienoilla ohjelmilla varustetun pyykkikoneen.
Suihkuja, jotka voi ottaa käteen.
Kotikadun, jonka ympäri voi liikenneonnettomuutta pelkäämättä opetella ajamaan ilman appareita ja rullahiihtää vaikkei aivan osaisikaan.
Monta kivaa lemmikkikolibria, jotka osaavat tulla ikkunan taakse pyytämään lisää sokerivettä ruokinta-automaattiinsa.
Lyhyemmän koulumatkan 2/3:lle pojista.
Ainakin 20 lämmintä ja homeetonta hyllymetriä lenkkareille monoille nappiksille pyöräilykengille korkkareille sandaaleille saappaille krokseille kalosseille... muusta varastotilasta puhumattakaan.
Autotallin, josta on käynti suoraan keittiöön.
Naapureita, joiden naama pysyy samana seuraavallakin viikolla eikä vaihdu seuraavaan turistiin.

Ja ennen kaikkea edullisesti ja varmasti lämpiävän kodin. 

Kyllä kyllä, kuvia on tulossa. Mutta ekaksi me lähdetään poikain kanssa vähän humputtelemaan eli koko viikonlopuksi huvi- ja vesipuistoon Springfieldiin, Massachusetsiin. Kesää nääs on vielä jäljellä, asteita on luvassa huomiseksi +29 ja sunnuntaiksi +31C  

Oho, tässähän se nyt on. Eilen olin lyödä hanskat tiskiin, mutta nyt tämä postaus on näpytelty kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan (toki sen verran on traumoja, etten niitä uusia kuvia pystynyt laittamaan). Feenikslintu on siivillään!