Hassua, että kausittain elämä on muka niin sisällötöntä, etten keksi tänne mitään sanottavaa. Ja sitten on kausia kun on näköjään helppo vääntää asiaa monta kertaa vuorokaudessa vaikka tikusta - tai sitten ruuanjämistä joista tulee jämäruokaa, ja vielä sairaan hyvää sellaista! Tokihan osasyy tähän ennenkokemattomaan bloggauspiikkiin on myös siinä, että koskaan ennen en ole istunut koko päivää läppärin kanssa sohvalla..

Pikkuveli on siis sairas, ja Keskiveli päätti jäädä tilannetta pakoon kaverilleen koko päiväksi ja yöksi. Tulin siihen tulokseen, ettei ole järkeä alkaa valmistaa kiloa pakastimesta ottamaani peuranlihaa vain Isoveljelle ja itselleni. Adirondackin metsien ketterästä sarvipäästä tulisi sitä paitsi vielä parempaa, jos se saisi mureutua yön yli ensin etikkavedessä ja sitten maidossa. Huomenna se sitten haudutetaan kermaisessa pippurikastikkeessa, tarjoillaan bataattitikkujen kanssa, ja syöjiä on toivottavasti tuplasti enemmän kuin tänään.

No, päätin siis koota meille kahdelle aterian kaikenlaisista jämistä mitä kaapista löytyy. Pääraaka-aineeksi valikoitui neljä kanafilettä, jotka oli paistettu jo eilen mutta jääneet yli kana-caesar-salaatistamme. Annoin kanafileiden lillua sitruunamehussa sen aikaa, kun kaivelin kaappeja löytääkseni lisää särvintä.

Epämääräinen, kuivuneeseen siirappilammikkoon juuttunut pahvilaatikko jauhokaapissa tarjosi varsinaisen aarteen: valkosipulilla maustettua pinaattipastaa (jonka hankinnalla olin sitä paitsi viime syksynä tukenut 6. luokkalaisten luokkaretkeä!). Sitä oli kuusi kerää eli ihan liian vähän, jotta sitä olisi tullut käytettyä perheruokailuun. Kahdelle siitä riitti kuitenkin täydelliseen annokseen.

Jääkaapista löytyi tavallista kermaa, mutta sehän oli tarkoitettu siihen huomiseen peuran kylvetykseen. Lisäksi löytyi onneksi purkin pohjan verran ranskankermaa. Onneton nokare pestoa ja säälittävän vähän sinihomejuustomuruja. Loistavia kavereita kanasilleni! Sitruunapippurilla hunnutetut, sitruunamehun aromeita imeneet kanafileet saivat tiristä hetken anteliaasti annostellussa voissa, sitten lorautin niiden päälle vähän kermaa, sekä kaiken olemassaolevan ranskankerman ja peston.

Valkosipuli-pinaattipasta kypsyi nopeasti, ja laitettiin lautasten pohjalle. Sen päälle pääsivät kanafileet ihanassa mönjässään. Koristelu hoidettiin sinihomejuustomuruilla. Haarukallisia olisi pyöritellyt suussaan tovinkin, mutta välillä niitä oli pakko huuhdella alas Yellow Tailin shiraz-cabernetilla. Ruoka katosi lautaselta liian nopeasti, mutta onneksi huuhteluainetta riittää vielä. Pikkuveli nukkuu ja Isoveljestä tämä kurmeeateria ei saanut sen seurallisempaa kuin normaalistikaan (niin, sen huuhteluaine olikin valkoista). Pakkohan tässä siis on jonnekin avautua.