Mikään ei ole mahdotonta jos vaan tarpeeksi haluaa. Ja minähän haluan. Haluan (mielellään mustan) pikajuoksijan alakropan, 10 (puhtaan) leuanvedon yläkropan sekä ultramatkahiihtäjän kestävyyden. (Hyvän) ampumahiihtäjän hermot olisivat kanssa kivat, sillä omani ovat hyvää vauhtia ratkeamassa. Taas. Nopeuteen, voimaan ja kestävyyteen liittyvien unelmieni tiellä on tänäkin syksynä se sama hidastetöyssy, jonka aamulenkillä huomasin jo melkein estävän näkyvyyden varpaisiini. 

Ja ei, tätä kuvaa ei ole manipuloitu eikä tuota kumpua tarkoituksella pullistettu. Tämän vuotinen kesäraskauteni näyttäisi kalenterin mukaan olevan nyt viikolla 9, vaikka sen piti loppua viikkoon 7. En tosin tiedä miksi ihmeessä sellaista ihmettä oletin. Kokemuksista viisastuneena pitäisi hyvin tietää, että raskaaksi tuleminen käy meikäläiseltä käden käänteessä, mutta ylimääräisestä kantamuksesta eroon pääseminen onkin sitten kuukausien mittainen työläs taival.

Kukahan urpo se menikään laulamaan että on niin helppo olla onnellinen. Eikä ole. Vaikeinta on tietää, mikä lopulta tekee onnelliseksi jos ne asiat kuitenkin sotivat toisiaan vastaan. Jospa pystyisi katsomaan sillä kuuluisalla kristallipallolla vanhuutensa päiviin, ja kysymään itseltään, olitko lopulta onnellisempi nopeina, kestävinä ja vahvoina hetkinäsi kun vihdoin ne saavutit? Vaiko niinä hetkinä, kun annoit levyllisen salmiakkisuklaata sulaa suuhusi, santsasit niiiiiiiiiiin hyvää kermaista pastaa tai tsuppasit päivän kolmannen mansikkalimesiiderin vailla huolta huomisesta? Kävit vähän lenkillä vaan siksi että aurinko paistaa ja se on kivaa eikä siksi että koko ajan pitää kehittyä?

Tokihan sitä voisi vaan tyytyä olemaan onnellinen siitä mitä jo on tässä ja nyt: maailman paras perhe, terveys, ystävät, upea luonto ja niin pois päin. Olenkin! Mutta hetkestä nauttimisen lisäksi elämälle antaa myös tietyn tarkoituksen unelmat ja tavoitteet, se seuraava askel. Unelma jälleen yhdestä lööbäilykesästä reko (sokeria!) kourassa ja voilta (rasvaa!) maistuvat uudet perunat (tärkkelystä!) suussa. Koska se nyt vaan tuntuu niin hyvältä. Tai unelma siitä, että on nopeampi ja vahvempi ja kestävämpi kuin tosi moni muu. Koska se nyt vaan tuntuu niin hyvältä. 

Vaan ehkä ne unelmat voivatkin vuorotella, ehkä ei kannata yrittääkään valita vain jompaa kumpaa.  Ehkä kuitenkin on mahdollista saada kaikki? Jatkan siis onnellisena pään hakkaamista seinään, sillä kun sitä tekee tarpeeksi kauan, millään ei ole enää mitään väliä :D