Tutustuin työni kautta ihan huippuun nuoreen mieheen. En voi sille mitään, mutta hän saa sydämeni läpättämään joka ikinen kerta kun törmäämme työpaikan ovella klo 8:30 joka tiistai-, keskiviikko- ja torstaiaamu. Vietämme työpäivät yhdessä niin tiivisti kuin mahdollista, pyydän hänet esimerkiksi aina mukaani kun pitää käydä postissa tai pankissa.

Harmillista kyllä, puolisoni on jotenkin yliherkkä tätä kaveria kohtaan. Hän saa jonkinlaista ahdistusta aina kun olen ollut erityisen läheisessä kontaktissa työkaverini kanssa - varsinkin, jos hän tietää asiasta. Oireet eivät Puolisoni väittää pystyvänsä jopa HAISTAMAAN tämän nuorukaisen vaatteistani, iholtani ja hiuksistani. No, ei se ole oikeastaan ihme.. en vaan voi olla rutistelematta työkaveriani pitkin päivää ja kai siitä jonkilainen hajukin sitten tarttuu. Siksipä pidän suhteestamme aika matalaa profiilia enkä viitsi paljon mainostaa kanssakäymistämme. Työpaikan poju on vähän niinkuin salarakkaani. Jospa puolisoni jotenkin oppisi sietämään tilannetta, olen kuullut olevan sen lääketieteellisesti jopa ihan mahdollista.

Tänään on sunnuntai, ja seuraavaan tiistaihin tuntuu olevan ihan liian pitkä aika. Tilanne kuitenkin kutkuttava, sillä puolisoni lähti tänä aamuna parin viikon työmatkalle. Olen päättänyt ottamaan salarakassuhteessani seuraavan askeleen: esittelemään hänet lapsille! Ajattelin, että menemme yhdessä kävelylle tai jotain. Ei siinä voi olla mitään pahaa, eihän?

Tiedän, että tämä on pelkkää utopiaa, mutta unelmoin siitä että voisin pitää sekä mieheni että saada omaksi salarakkaani - ja kaikki eläisimme onnellisena ja sulassa sovussa yhdessä saman katon alla.