Road tripin viimeiset päivät vietimme tiukasti tien päällä. Hienosti sujuneesta lomasta huolimatta hinku kotioloihin alkoi olla jo sitä luokkaa, että emme enää välittäneet pistää uima-altaan olemassaoloa tärkeimmäksi hotellikriteeriksi. Pääasia, että sai johonkin oikaistua!

Vaikka moottoritiet olivat parin viikon aikana tulleet enemmän kuin tutuiksi, jotain uuttakin onnistuimme vielä oppimaan niistä: HOV-kaistojen merkityksen. Timantin kuvia oli kaistoissa näkynyt kyllä ennenkin, mutta vasta kun osuimme pääkaupungin laitamille viideltä iltapäivällä, tuli tarve tietää miten noille puolityhjille baanoille oikein pääsisi. Ja selvisihän se:

HOV ("high occupancy vehicles") - kaistoja saavat siis ruuhka-aikaan käyttää vain ne ajoneuvot, joissa on määrätty määrä matkustajia, kuitenkin vähintään kaksi. Meidän menopelimme luonnollisesti ylitti kaikkien HOV-kaistojen vähimmäisvaatimukset mennen tullen, ja niinpä saimme posottaa jumittavien töistä palaajien ohi iloisesti vilkutellen. Ruuhkien laajuuden huomioon ottaen HOV-kaistoja (eli käytännössä kimppakyytejä) hyödynnetään kyllä käsittämättömän vähän. Luulisi, että aikataulujen ja reittien sovitteleminen työkavereiden kanssa on kuitenkin pienempi tuska, kuin seistä aamuin illoin, joka ikinen arkipäivä tuntikausia paikoillaan moottoritiellä..? Mutta selitäpä se amerikkalaiselle, joka ei jätä autoaan kotiin edes päiväkävelylle lähtiessään..

Vahingonilon lisäksi etanavauhtia matelevista kanssa-autoilijoista oli myös muuta iloa. Vielä road tripin viimeisinäkin päivinä onnistuimme täydentämään rekkarilistaamme melkoisilla helmillä. Road tripin alusta asti bongasimme siis eri osavaltioiden rekisterikilpiä, ja kotipihaan vihdoin kaartaessa niitä oli koossa peräti 40, joukossa mm. Alaska ja New Mexico. Puuttumaan jäivät vain Hawaiji sekä yhdeksän keskilännen ja USA:n luoteiskulman osavaltiota. Tämä oli piste iin päälle: kylläpä meillä oli onnistunut reissu!