Olipahan (taas) huikea urheilusunnuntai - ja tällä kertaa autokin pysyi ehjänä! Aamu alkoi Keskiveljen turnausfinaalilla. Otin mukaan jääkiekkokatsomoon iPadin, jotta pystyin seuraamaan samaan aikaan lähetystä Ruotsin Östersundista ampumahiihdon maailmancupin avauksesta. Samalla sekunnilla kun Susan D ampui nollat, Keskiveli survoi ottelun avausmaalin. En tiedä mihin suuntaan olisin tuulettanut.

Kun hopeamitalit oli ripustettu 12-vuotiaiden kaulaan, ehdin pyörähtää kotona valmistamassa lounaan (ja samalla rupeamalla kauhanvarressa syntyi itse asiassa päivällinenkin - ai että miten suunnitelmallista!). Kunnes piti taas kiiruhtaa hallille: Pikkuveli pelasi alkuiltapäivän kiihkeän paikallisottelun Saranac Lakea vastaan. Nuorimpien matseissa tulostaulu ei ole käytössä eikä maaleja lasketa muutenkaan, mutta Pikkuveli kuulemma voitti taas. Epäilemättä - hänen sanaansa meidän on uskottava, sillä itse jouduin jättämään tuon ottelun seuraamiseen kesken, kun seuraava peli jo kutsui. Lähdimme Isoveljen kanssa Plattsburghiin pelaamaan jalkapalloa, ja Pikkuveli jäi avuliaitten ystävien hoteisiin.

Ilta päättyi vielä omaan kiekkovuoroon Saranac Lakessa. Myöhästyin vuoron alusta 20 minuuttia, mutta otin vahingon takaisin tekemällä joukkueeni kaikki kolme maalia. Kun vauhtiin pääsee, sitten kanssa ollaan vauhdissa!

Rakastan lasten ja omien urheiluharrastusten parissa suhaamista, enkä hetkeäkään vaihtaisi pois. Mutta silti.. TGM: Thank God It's Monday. Lapset koulussa, ja minulla kokonainen päivä aikaa vain itselleni (siis kaikki se aika, mitä jää pankissa, koululla, kaupassa, kaupungintalolla ja postissa käynniltä, puiden hakkaamiselta, ilmalämpöpumpun korjausyritykseltä ja viikonlopun härdellin aiheuttamien sotkujen korjaamiselta). Maanantaisin ehtii vaikka katsoa TV-Kaistalta suomalaisten kanavien tarjontaa. Uusin suosikkini on AVAlta maanantai-iltaisin tuleva Tervetuloa Ruotsiin (maanmainion Solsidanin tekijöiltä). Sarja kertoo amerikkalaisesta Brucesta, joka muuttaa tyttöystävänsä perässä kummallisten svedupellejen maahan, ja yrittää parhaansa mukaan sopeutua. Tunnen syvää hengenheimolaisuutta Brucea kohtaan. Jos ette ole aiemmin kyseistä sarjaa seuranneet, katsokaapa tämän päivän (1.12.) ensimmäiset kaksi minuuttia (AVAn ohjelmia voi kai katsoa Suomesta käsin MTV3:n Katsomo-palvelusta?). Jos ei naurattaisi niin paljon, voisin melkein itkeä... niin tutulta tuntuu.